Larmin torjunnat ja Puistolan maalit Leijonien voiton takeena Sveitsiä vastaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Patrik Puistola jatkoi tehoiluaan EHT:lla kahden maalin verran.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
Leijonat otti toisen voittonsa Tšekin EHT-turnauksessa, kun se kaatoi Sveitsin 3–1-lukemin. Ottelun hahmoina olivat kaksi maalia iskenyt Patrik Puistola sekä 35 kiekkoa tolppien välissä kopannut Emil Larmi.

Avauserä tarjosi vauhdikasta peliä ja runsaasti paikkoja. Maalivahdit olivat kuitenkin miehet paikallaan, sillä Emil Larmi sai torjua avauserässä 16 kertaa ja virkaveli Akira Schmidillekin tuli Sveitsin maalilla 13 torjuntaa.

Maalihanat saatiin auki toisen erän alkupuolella, kun Patrik Puistola veivasi vajaan viiden minuutin pelin jälkeen Leijonat ottelussa johtoon. Sama mies osui myös erän puolivälin jälkeen, kun täräytti ylivoimalla lukemat 2−0:aan. Viime sekunneilla tarvittiin vielä Larminkin huippusuorituksia, kun leijonavahti pysäytti Mike Künzlen rangaistuslaukauksen yhdeksän sekuntia ennen taukoa.

Päätöserässä Julius Mattila lisäsi vielä Leijonien johtoa kolmeen maaliin. Sveitsilläkin oli omat paikkansa ja Larmi sai venyä erässä 11 kertaa kiekon tielle. Larmin nollapeli rikkoutui erän puolivälissä Tanner Richardin kavennettua tilanteeksi 3−1, mutta sen lähemmäs Sveitsi ei enää ottelussa päässyt.

− Ensimmäinen erä oli vähän hurlumheitä, molemmilla oli paikkoja ja veskarit olivat hyviä. Toinen erä oli meidän viimeistä 10 sekuntia lukuun ottamatta. Kolmannessa pelattiin hyvin Sveitsin ekaan maaliin asti, eikä annettu niille mitään, mutta sitten ote vähän karkasi ja Sveitsi pääsi vielä lopussa peliin mukaan. Hyvin kuitenkin lopulta peli hoidettiin, summasi Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ottelun TV5:n haastattelussa.

Leijonat pelaa EHT-turnauksen viimeisen ottelun ja samalla MM-kisojen kenraaliharjoituksensa sunnuntaina Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa kello 13.00.

» Lähetä palautetta toimitukselle