Analyysi: Maalivahti, ainainen syntipukki − Edes mitali ei ole itsestäänselvyys Kanadalle

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Maalivahtipeli on yksi Kanadan isoimmista kysymysmerkeistä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Vaikka Kanada onnistui kaatamaan Venäjän, pelaamiseen liittyy suuria ongelmia. Esimerkiksi maalivahtipeli ei tarjoa vaahteralehtien tarvitsemaa tukea.

Kanadan ja Venäjän välinen ottelu muodostui maalintekokilpailuksi. Molempien joukkueiden taitotaso on kaikkien tiedossa. Yhdeksän maalin saalis kieli kuitenkin enemmän ongelmista puolustussuuntaan kuin vahvuudesta hyökkäyssuuntaan. 

Karkaaminen johtoon syntyi melko helposti, kun Venäjän viisikkopelaaminen oli hyvin huteralla pohjalla. Jo alkulohkossa nähdyt ongelmat olivat vahvasti läsnä. Kanada esitteli useamman rytmin hyökkäys- ja puolustamispelaamista, mikä antoi hallinnan heille.

Varsinkin erikoistilanteissa Venäjä oli pulassa keskialueella, kun vastustaja rakensi paikkansa jättösyöttöjen kautta. Tätä kautta rakentui vauhtieroja, joilla yksilöt pääsivät helposti purjehtimaan keskialueen läpi. Myös tasakentällisin Venäjän 1-2-2-muodostelma puhkottiin verrattain helposti.

Pelin edetessä Kanadan ongelmat alkoivat kuitenkin tulla vahvasti esille, kun Venäjä onnistui tiiviimmässä viisikkopelissä. Aiemmista turnauksen otteluista poiketen Venäjä ei vain puskenut pystyyn, vaan erityisesti sentteri tarjosi peliäavaaville puolustajille aiempaa parempaa tukea.

Kanadan viisikkoa venyttäneet venäläislaiturit paljastivat isoja aukkoja Kanadan keskialueen puolustuspelaamisessa. Venäjä onnistui määrittämään pelinvirtausta paremmilla ajoituksilla päätykiekkoihin ja tukitoimilla, jotka mahdollistivat pitkää hyökkäyspeliä.

Tämä pakotti Kanada mukautujan rooliin, kun joukkue joutui vastaanottavaksi osapuoleksi. Kavennusmaalia jahdanneet venäläiset alkoivat ottaa enemmän riskejä hyökkäyssuuntaan erityisesti karvauspelaamisen saralla, mikä vain kasvatti lumipalloefektiä.

Juuri karvauspelaamisen riskit olivat yksi Venäjän tappioon johtaneista avainasioista. Puolustuksen tasapainottomuus avasi Kanadalle kasan mahdollisuuksia nopeisiin suunnanmuutoksiin, joista vaahteralehtipaitojen taitotasolla rokotetaan.

Selviäminen säikähdyksellä

Vaikka Kanada nähdään jälleen välierissä, ilmassa roikkuu äärimmäisen suuria kysymysmerkkejä. Nämä kohdistuvat erityisesti omaan päähän. Puolivälieräottelussa Kanadan isokokoiset puolustajat olivat jopa yllättävän suurissa ongelmissa erinomaisesti liikkuvien Venäjän hyökkäjien kanssa. Koska yksi vastaan yksi-puolustustilanteet kääntyivät järjestään Venäjän eduksi, myös viisikkopuolustuksen tasolla oli isoja ongelmia.

Kanadan takaiskut syntyivät ennenkaikkea maalinedustalta, jossa on läpi turnauksen ollut yllättävän paljon tilaa. Kun myös vastustajien "boksaaminen" ulos ykkössektorista on pahasti vaillinaista, maalivahdin eteen syntyy jopa hyökkäävän joukkueen ylivoimia.

Myös Kanadan maalivahtipelaaminen on kerännyt turnauksen aikana runsaasti haukkuja. Sekä Darcy Kuemper että Curtis McElhinney ovat päästäneet joitakin helppoja maaleja, mutta myös puolustuksen apu on jäänyt varsin vaillinaiseksi.

Tämänhetkinen joukkue tarvitsisi pelityylillään taakseen erinomaisen maalivahdin, mutta sitä Kanadalla ei tällä hetkellä ole. Tällä saralla kaikki muut kolme maata lyövät jääkiekon emämaan. 

Oman pään sekoilut sekä viisikkopuolustuksen että maalivahtipelin tasolla asettavatkin Kanadan mitalin melko kaukaiseksi asiaksi. Hurjalla hyökkäysvoimalla ei tässä turnauksessa pitkälle pötkitä, jos puolustuspelaamiseen ei keksitä suurta parannusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle