HIFK:n A-nuoret pudotti ylivoimaisen runkosarjavoittajan laulukuoroon: "Todella upeita tapahtumia, ei tällaista ole ollut moneen vuoteen"

LIIGA / Artikkeli
Kari Kalto luotsasi joukkonsa sensaatiomaiseen voittoon.
A-nuorten runkosarjan uudella piste-ennätyksellä voittanut HPK taipui kotonaan HIFK:lle puolivälierien ratkaisevassa viidennessä kohtaamisessa jatkoajalla. HIFK:n maalilla Niilo Halonen pelasi unelmapelin.

Rinkelinmäellä koettiin yllätys, kun A-nuorten alemmasta jatkosarjasta pudotuspeleihin selvinnyt HIFK pudotti runkosarjan uudella piste-ennätyksellä voittaneen HPK:n puolivälieristä voitoin 3-2.

Vierasvoitot olivat ottelusarjan teemana. HIFK nappasi heti sarjan alussa Hämeenlinnasta arvokkaan vierasvoiton maalein 3-2. Sen jälkeen HPK otti selvänumeroisen 5-1-voiton, mutta HIFK onnistui kaatamaan HPK:n Hämeenlinnassa jatkoajalla. Teemaan sopivasti HPK oli jälleen Helsingissä parempi, tällä kertaa maalein 4-1.

Ratkaiseva viides ottelu Hämeenlinnassa venyi jälleen jatkoajalle, jossa ratkaisevan 2-1-maalin iski HIFK:n Einari Luhanka.

Yksi HIFK:n voittojen takuumiehistä oli erityisesti Hämeenlinnassa huippupelejä pelannut maalivahti Niilo Halonen. Ratkaisevassa ottelussa tiistaina hän torjui yhteensä 38 laukausta. Ottelu oli maalivahtien näytöstä, sillä toisessa päädyssä HPK:n Roni Salmenkangas merkkautti 32 torjuntaa.

Ensimmäistä kauttaan HIFK:n A-nuorten päävalmentajana toimiva entinen liigakiekkoilija Kari Kalto, 39, ei halunnut nostaa yksilöitä esiin edes voiton hetkellä.

− Jätkät pelasivat kimpassa koko ryhmä todella hyvin. Nostetaan kaikki esiin. Ja Halonen, Kalto hymähti.

Ei päätöntä koohotusta, vaan taktista vauhdikasta huippulätkää

A-nuorten ottelut ovat perinteisesti vauhdikasta kiekkoa, jossa sattuu ja tapahtuu. Yksilösuoritukset ovat sekä hyvässä että pahassa isossa roolissa verrattuna kliinisempään miesten liigakiekkoon. 

Puolivälierissä oli vastakkain kaksi pelitaktisesti erittäin laadukasta ryhmää. Kalto nostikin pelitavat keskiöön ottelusarjaa analysoidessaan.

− Tiesin, että nyt kun olemme kimpassa pelanneet jonkun aikaa, niin meidän aktiivinen pelitapa toimii varmasti HPK:ta vastaan. Molemmat joukkueet pystyivät tuossa vauhdissa pelaamaan taktisesti hyvin, Kalto analysoi.

− Iso kiitos myös HPK:lle, he ovat tehneet monta vuotta aivan jäätävää duunia. Tämä oli meille myös iso opin paikka ja onnistuimme omissa suunnitelmissamme. Makeeta lätkää, kun miettii tuota tempoa, fiilistä ja yleisöä. Todella upeita tapahtumia, ei tällaista ole ollut moneen vuoteen, Kalto suitsutti. 

HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen,30, kertasi ratkaisevan viidennen ottelun jälkeen sarjan vaiheita.

− Ensimmäinen peli meni meiltä pieleen. Meillä oli paljon odotuksia ja latautumista siihen peliin. Yksilöt käsittelevät ne asiat eri tavalla. Pettymysten jälkeen saimme kaivettua itsemme vielä ylös, mutta emme me tässä viimeisessä ottelussa saaneet sellaista suoritusta mitä haimme.

− Siinä oli paljon myös HIFK:n hyvyyttä. Heillä oli hyvä henki päällä ja he pelasivat todella hyvin. Ansaitsivat paikkansa jatkoon, Tiiliakinen analysoi.

Lopuksi HPK:n päävalmentaja kiteytti pudotuspelien raadollisuuden.

− Runkosarjan viimeisen pelin jälkeen tiedetään sijoitukset, mutta sen jälkeen homma muuttuu, Tiilikainen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle