Maanantaijää, viikko 17: Pystyykö Tappara enää edes hidastamaan Kärppien marssia mestaruuteen?

LIIGA / Artikkeli
Keksiikö Tappara keinot kaataa Kärpät?
Kuva © Saana Hakala
Finaalisarja on maanantaina katkolla ensimmäistä kertaa, joten luonnollisesti myös Maanantaijää tarttuu aiheeseen. Mestaripohdintojen lisäksi otetaan käsittelyyn pronssiottelun taistelupari.

Kevään viimeisiä Maanantaijäitä viedään, joten ääneen pääsevät päätoimittaja Antti Pärnänen sekä Liiga-toimituspäällikkö Sami Iilomo.

Finaalisarja katkolla ensimmäistä kertaa

Pärnänen: Hypätäänpä suoraan ajankohtaisimmalle jalakselle eli Liigan finaaliin. Kärpät johtaa otteluvoitoin 3-0 ja voi tänään saada Kanada-maljan hajoitettavakseen. Kärppien ylivoima on ollut ansaittua, mutta valtava pommi. Kummasta tässä enemmän kyse: Kärppien vai Tapparan tasosta?

Iilomo: Muna vai kana? Tappara ei ole esiintynyt pudotuspeleissä parhaalla tasollaan, mutta täytyy huomioida, että myös Kärpillä on edelleen varaa parantaa. Tappara on pelannut selvästi alle oman tasonsa, mutta suorituksesta on pakko jakaa kunniaa Kärppien puolustuspelaamiselle. Oululaiset ovat pystyneet vastaamaan kirvesrintojen viisikkopuolustukseen sen sijaan, että olisivat hakanneet päätään Tapparan keskialueen muuriin.

Oikeastaan Kärpät on esiintynyt viime kausien Tapparan malliin ollen jokaisessa ottelussa sen pienen piirun vastustajaansa tehokkaampi.

Pärnänen: Tappara ei ole ollut millään osa-alueella vastustajaansa parempi. Se on shokki. Tamperelaisilla kun on kuitenkin puolellaan selkeä etu yksilöissä. Heillä on pettänyt moni osa-alue, mutta ehkä olennaisinta on sittenkin Kärppien pelaamisen korkea taso. Se on ollut vakuuttavaa.

Iilomo: Yksilöistä puhuttaessa katseet kääntyvät kyllä suoraan Tapparan avainhyökkääjiin. Vaikka esimerkiksi Dominik Hrachovina on nostettu parin epäonnistuneen suorituksen vuoksi tikun nokkaan, suurin ongelma on hyökkäyspelaamisessa. Kolmessa ottelussa Tappara on tehnyt kolme maalia. Jos tilannetta purkaa vielä syvemmälle, ainoat maalinteossa onnistuneet kirvesrinnat ovat Matti Järvinen, Juhani Jasu ja Aleksi Salonen.

Alisuorittajien lista on pitkä. Kristian Kuusela, Tomas Zaborsky, Henrik Haapala ja kumppanit ovat kadonneet kuvasta. Yksittäisiä välähdyksiä on nähty, mutta tässä vaiheessa kautta pelkät välähdykset eivät riitä. Yksinkertaistettuna voi todeta vanhan kliseen, että Kärpät johtaa sarjaa, koska sen parhaat pelaajat ovat pyyhkineet lattiaa Tapparan parhailla pelaajilla.

Onko Tapparalla vielä eväitä sarjan kääntämiseen? Riittääkö siihen pelkkä yksilöiden tasonnosto ja millä keinoin se voisi olla saavutettavissa?

Pärnänen: Ei ole eväitä kääntää enää. Luulin Tapparan voittavan mestaruuden, olen veikannut niin julkisestikin eikä analyysin loppupäätelmää tulisi vaihtaa, mutta minkäs teet. Tappara saattaa voittaa tänään kotiottelussaan, mutta neljää perättäistä otteluvoittoa se ei enää ota.

Iilomo: Sarjan kääntämiseen Tappara tarvitsee herätyksen. Kliininen robottikiekko on jo todettu huonosti toimivaksi Kärppiä vastaan, nyt on viimeinen hetki koittaa jotain muuta. Jukka Rautakorven on aika päästää Tappara vapaaksi. Antaa tunteen nousta pintaan, unohtaa puolustuspelaamisen merkityksen korostaminen ja antaa pelaajille avaimet käteen. Valtaosa pelillisistä asioista tulee jo selkärangasta, nyt Tapparassa on aika korostaa nauttimista, sillä ulkopuolisia paineita tamperelaisilla tuskin enää on.

Joko HIFK nousee suurseuraksi?

Iilomo: HIFK on ollut parilla viime kaudella erikoinen joukkue. Runkosarja on täynnä erilaisia kriisejä, milloin päävalmentajalta viedään komento, milloin ryöpytetään urheilujohtoa, mutta niin vain helsinkiläiset ovat raivanneet tiensä välieriin jo kolme kertaa peräkkäin. Ottaen huomioon 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kaamoksen, onko HIFK vihdoin nousemassa suurseurojen joukkoon myös urheilullisesti?

Pärnänen: Tuo on monisyinen kysymys. Kyllähän viime vuosien tulokset periaatteessa jo tekevät HIFK:sta suurseuran myös urheilullisesti. Toinen, neljäs ja kolmas Liigassa. Mutta toisaalta jotain siitä puuttuu ollakseen todellista suuruutta. Heilahtelua on melko paljon – tämä kausi hyvänä esimerkkinä – eikä HIFK:lla ole ollut viime vuosina liikaa oikeita supertähtiä. Juhamatti Aaltonen ja Miro Heiskanen oli, mutta siinäpä he viime vuosilta.

Enkä siis tarkoita urheilullisen suuruuden olevan yhtä kuin supertähtipelaajat – Aaltonen sopinee esimerkiksi vastakkaisesta –, mutta HIFK:ssa tähtiloisto kuuluisi asiaa. Legendaarisen HIFK:n on hankalaa olla urheilullinen suurseura ilman koko Liiga-mittakaavan tähtiloistoa.

Iilomo: Toisaalta HIFK:lla oli tällä kaudella jopa koko Liigan tasaisin ja levein kalusto. Hyökkäyksessä alemmissa ketjuissa viiletti pitkin kautta pelaajia, jotka olisivat pienemmissä seuroissa suuressa roolissa pelaavia tähtiä. Esimerkiksi välierissä kolmosketjussa viiletti Jarkko Malisen ja Juha-Pekka Haatajan tasoisia pelaajia ja Vili Sopanen oli pudonnut kokoonpanosta. Pienemmillä seuroilla ei olisi urheilullisuuden nimissä varaa pitää taustalla tuon tason miehiä, vaan kaivaa se potentiaali esiin vaikka väkisin.

Myös puolustuksessa riitti leveyttä. Kaikkiaan HIFK peluutti kymmentä eri puolustajaa pudotuspeleissä. Alakerrassa toki Heiskanen otti selvästi muita vahvemman roolin, mutta toimi samalla myös hyvänä esimerkkinä, että se oma status pitää itse ansaita. Kun on paljon varaa valita, pitää pystyä esiintymään poikkeuksellisesti jokaisena peli-iltana, muuten saa lyhyenkin vaisumman jakson jälkeen huomattavasti vähemmän peliaikaa osaamisensa näyttämiseen.

Pärnänen: Kyllä, vahva joukkuehan HIFK:lla oli tälläkin kaudella. Ehkä ensi kaudelle seuralla kaksi pääasiaa, joilla se voisi ottaa vielä yhden askeleen ylemmäs: pari–kolme supertähtiluokan yksilöä ja urheilullisuuden kehittäminen. Ensimmäiseen on ilmeisesti tartuttu ainakin Antti Suomelan muodossa ja jälkimmäinen kuuluu keskiöön päävalmentaja Ari-Pekka Selinin vasta vuoden vanhassa projektissa.

TPS palauttaa kunniaansa hitaasti, mutta uskottavasti

Pärnänen: TPS, niin lähellä, mutta todella kaukana. Valtavia rahasummia toimintaansa viime vuosia panostanut ja poikkeuksellisen suuria taloudellisia tappioita panostusten seurauksena kärsinyt TPS on palannut nyt kolme kautta kestäneen kunnian palautus -operaationsa ansiosta suurseuraksi. Mutta. Urheilullisten saavutusten luettelo on sittenkin olematon. Tämä kausi päättyi neljänteen sijaan ja viiden ottelun tappioputkeen.

Sanopa suoraan, onko kunnian palautus -operaatiossa myös vähän sumutusta mukana? Olisiko kunnia pitänyt jo palautua ja aitoa menestystäkin saavuttaa? Kolme vuotta ja miljoonia euroja.

Iilomo: Kyllähän TPS on palauttanut uskottavuuttaan runkosarjan osalta tällä ja viime kaudella, mutta pudotuspeleihin pitäisi keksiä jotain uutta. Joukkueen nuori kaarti on vasta kasvamassa täysiin mittoihinsa.

Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään kannattaa pitää Eric Perriniä, Tomi Kalliota ja Henrik Tallinderia mukana kuvioissa. Pelillisesti kolmikko on edelleen heittämällä Liiga-tasoa, mutta ovatko he enää johtavia pelaajia? Mielestäni ei. Ainakaan noita kuuluisia miljoonia ei kannata tähän kolmikkoon satsata, vaan leikata sekä peliaikaa että palkkaa. Pahimmillaan kolmikko on tukkeena takaa tulevalle joukolle, jolla on edessään kirkas tulevaisuus.

Pärnänen: Juuri noin. Koko kolmikon urian jatkuminen vakavasti vaakalaudalla, mutta hypoteettisesti: jos TPS onnistuu kokoamaan ensi kaudeksi joukkueen, jossa Perrin on kolmoskeskushyökkääjä, Tallinder kakkospuolustajaparissa ja Kallio kakkosvitjassa, moni asia on osunut lapaan.

Päävalmentaja Kalle Kaskisesta on sanottava, että hän yllätti tällä debyyttikaudellaan Liigassa viemällä ryhmänsä runkosarjan toiseksi. Silti hänellä on yhä osoitettavaa. Mitä Kaskisen jääkiekko tarkalleen ottaen on? Miten hän haluaa TPS:n pelaavan? Turkulaiset pyrkivät tällä kaudella linkittymään suomalaisen jääkiekon Meidän peli -jatkumoon, mutta taktiikka heilahteli kauden aikana todella roimasti passiivisesta korkeaoktaaniseen hurjasteluun. Selkeää pelitapaa TPS:llä ei ollut.

Iilomo: Pelissä oli tiettyjä pelillisiä raameja, vaikka työ jäi vielä kesken ja tarkoituperät hieman avoimiksi. Siksi on pakko palata vielä pelaajapolitiikkaan. Vaikka edellisessä puheenvuorossani sanoin, että kokenut kolmikko on myös rasite, vaihtuvuus ei saa olla myöskään liian suurta. Ei nimittäin helpota yhtään Kaskisen tai TPS:n työtä, mikäli seura ajautuu uudelleenrakennusprosessiin kesken nykyistä matkaa.

Kokeneen kolmikon lisäksi joukkueen riveistä lähtee lähes varmuudella Olli Juolevi, joka lähtee hakemaan pelipaikkaa rapakon takaa. Lisäksi Patrik Virralla sekä Petrus Palmulla saattaa kutitella takaraivossa ajatus suuremmista haasteita, vaikka sopimusta onkin vielä jäljellä. Jotta Kaskinen saa vietyä ajatusmaailmaansa eteenpäin, on joukkueesta löydyttävä riittävästi jo tällä kaudella mukana ollutta runkoa, jottei koko prosessia tarvitse aloittaa alusta.

Pärnänen: Totta tuokin. TPS:hän on ajanut edustusjoukkueeseensa systemaattisesti sisään omia kasvattejaan, joista perusrunko varmaankin koostuu ensi kaudellakin.

Viikon pelaaja: Julius Junttila, Kärpät

Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi valittu Kärppien supertähti hortoili puolivälierät ja välierät poissa pelin ytimestä, mutta on lyönyt finaaleissa kutosvaihteen silmään. Laitahyökkääjän pelaaminen perustuu edelleen loistavaan luisteluun ja liukuun, mutta tällaista kamppailuhalukkuutta hän ei ole aiemmin urallaan esittänyt. Kolmessa finaaliottelussa neljä tehopistettä. Todennäköisen Suomen mestarin johtava pelaaja.

Viikon twitaatti

» Lähetä palautetta toimitukselle