Matthews Bergeronin pihdeissä − klassikon ainekset sisällään pitänyt sarja on lässähtämässä pannukakuksi

NHL / Artikkeli
Patrice Bergeron (vasemmalla) ja Auston Matthews (oikealla) ovat joukkueidensa avainpelaajia.
Kuva © Getty Images
Patrice Bergeronin, David Pastrnakin ja Brad Marchandin dominoidessa kahdessa ensimmäisessä ottelussa Boston Bruinsin ja Toronto Maple Leafsin välisestä ottelusarjasta uhkaa tulla täysin yksipuolinen ylikävely.

Kun Boston Bruinsin ja Toronto Maple Leafsin kohtaaminen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella alun perin varmistui, katseet kääntyivät luonnollisesti joukkueiden ykkösketjuihin. 

Brad Marchandin, Patrice Bergeronin ja David Pastrnakin muodostama Bruinsin ykkösnyrkki oli kuluneella kaudella yksi NHL:n parhaita, ellei paras. Kolmikko teki yhteensä käsittämättömät 228 tehopistettä 214 ottelussa. Vertailuksi Maple Leafs -trio Zach Hyman−Auston Matthews−William Nylander teki 226 otteluun "vain" 164 pistettä.

Erityisesti ottelusarjan ajateltiin kulminoituvan ykkössentterien kohtaamiseen. Matthews on kahden NHL-kautensa aikana osoittanut jo kuuluvansa maailman parhaisiin keskushyökkääjiin, ja nelinkertainen Selke Trophy -voittaja Bergeron on ollut liigan paras kahden suunnan hyökkääjä tällä vuosikymmenellä.

Etukäteen oli tiedossa, että kotietua hallussaan pitävä Bruins ja sen päävalmentaja Bruce Cassidy yrittäisi peluuttaa Bergeronin kenttää Matthewsia vastaan tylsyttääkseen Maple Leafsin kaikista terävimmän syömähampaan.

Joukkueiden välisessä runkosarjaottelussa helmikuussa Matthews pelasi kauden huonoimman ottelunsa juuri Bergeronia vastaan häviten tasaviisikoin laukaisuyritykset 2−9, laukaukset maalia kohti 0−4 ja maalit 0−1. 

Bruinsin ykkösketju ilmiliekeissä

Matthews tasaviisikoin Bergeronin ollessa jäällä tällä kaudella
Ottelu TOI CF CA SF SA GF GA DIFF
Runkosarjaottelu 3.2.2018 7:55 2 9 0 4 0 1 -1
Pudotuspeliottelu 1 6:22 5 13 4 7 0 1 -1
Pudotuspeliottelu 2 6:27 7 6 5 3 0 2 -2

TOI = jääaika, CF = Corsi for, CA = Corsi against, SF = shots for, SA = shots against, GF = goals for, GA = goals against, DIFF = maalierotus

Tämä suunta on torontolaisten harmiksi jatkunut myös kahdessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa.

Bergeron on pelannut tasaviisikoin Matthewsia vastaan yhteensä vähän alle 13 minuuttia. Tuona aikana Maple Leafs on hävinnyt laukaisuyritykset 12−19, laukaukset maalia kohti 9−10 ja maalit peräti 0−3. Matthews on jäänyt toistaiseksi pisteittä, kun taas Bergeronilla on tilillä viisi syöttöpistettä.

Tšekkilaituri Pastrnak on ollut täysin ylivertainen tehden kahdessa ottelussa peräti yhdeksän tehopistettä. Marchandilla vastaava lukema on kuusi. Ykkösketjujen välinen valtava ero on suurin syy, miksi bostonilaiset johtavat sarjaa 2−0.

Matthews on jäänyt toistaiseksi pisteittä, kun taas Bergeronilla on tilillä viisi syöttöpistettä.

Ennakkoon monet olettivat, että Maple Leafsin hyökkäyksen syvyys saattaisi aiheuttaa Bruinsille ongelmia, mikäli Matthews onnistuisi nollaamaan Bergeronin kumppaneineen.

Mike Babcockin miehistöllä ei kuitenkaan ole mitään palaa, mikäli Matthewsin ketju ottaa näin rumasti kuokkaan.

Etenkin ensimmäisessä ottelussa ketju paini aivan liian suuren osan ajasta puolustusalueella. Vaikka Matthews on normaalisti ikäänsä nähden yllättävän hyvä kahden suunnan pelaaja, etenkin Nylanderin puolustuspelaaminen on ajoittain erittäin kyseenalaista. 

David Pastrnak (kuvassa oikealla) on tehnyt uransa kahdessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa peräti 9 tehopistettä.
David Pastrnak (kuvassa oikealla) on tehnyt uransa kahdessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa peräti 9 tehopistettä.
Kuva © Getty Images

Toisessa ottelussa Matthewsin ketju pääsi hyökkäämään selvästi aiempaa enemmän ja jopa voitti Bergeronin kolmikon laukauksissa, mutta tämä ei näkynyt maalisarakkeessa. Maple Leafsin ylivoima on ollut runkosarjaan verrattuna todella heikkoa (yksi maali seitsemän ylivoiman aikana), ja myös tällä osa-alueella Matthewsilta ja Nylanderilta vaaditaan isoa tasonnostoa.

Auston Matthews kaudella 2017-2018
TOI G P iCF/60 ixGF/60 GS/60
Runkosarja 1123,95 34 63 15,61 1,01 3,65
Pudotuspelit 34,37 0 0 21,78 0,65 0,87

TOI = jääaika, G = maalit, P = pisteet, iCF/60 = henkilökohtaiset laukaisuyritykset 60 minuuttia kohden, ixGF/60 = henkilökohtainen maaliodottama 60 minuuttia kohden, GS/60 = GameScore 60 minuuttia kohden

Vaikka kesän 2016 varaustilaisuuden ykkösvaraus on laukonut keskimääräistä enemmän, erinomaisia maalipaikkoja ketju ei ole juurikaan pystynyt luomaan. Tämä heijastuu Matthewsin maaliodottamassa ja GameScoressa: lukemat ovat selvästi runkosarjaa matalammat.

Kahden ottelun ja alle 35 minuutin otoskoko on toki todella pieni, mutta mikäli kahden ensimmäisen ottelun kehityssuunta jatkuu myös tulevissa kamppailuissa, Maple Leafsin pudotuspelit loppuvat todennäköisesti jo kahden seuraavan ottelun jälkeen.

Maple Leafsin nostettava tasoaan välttääkseen täydellisen nöyryytyksen

Matthewsin urakka on kieltämättä tällä hetkellä epäinhimillinen. Hän joutuu taistelemaan häntä heikompien ketjukavereiden kanssa NHL:n kovinta kolmikkoa vastaan. Kaiken lisäksi Nazem Kadri on sivussa vielä kahdesta seuraavasta ottelusta, minkä takia Babcock saattaa joutua peluuttamaan Matthewsia Bergeronia vastaan myös kotona.

Mikäli Bruinsin ykkösketju pelaisi seuraavissa otteluissa esimerkiksi Maple Leafsin selvästi heikointa kolmikkoa, Tomas Plekanecin nelosketjua, vastaan jälki olisi todennäköisesti murhaavaa. Ensimmäisessä ottelussa Plekanecin ollessa jäällä joukkueen laukaisuyritysten erotus oli peräti −12. 

Mikäli kahden ensimmäisen ottelun kehityssuunta jatkuu myös tulevissa kamppailuissa, Maple Leafsin pudotuspelit loppuvat todennäköisesti jo kahden seuraavan ottelun jälkeen.

Matthews ei todellakaan ole ainoa syy siihen, miksi Maple Leafs on seuraavissa otteluissaan pakkovoiton edessä.

Joukkue on ottanut aivan liian paljon jäähyjä siihen nähden, kuinka heikkoa heidän alivoimapelaamisensa on ollut. Bruins on onnistunut rokottamaan Maple Leafsia joka toisella ylivoimalla, yhteensä peräti viisi kertaa.

Torontolaisten puolustus on jäänyt täysin Bruinsin hyökkääjien jalkoihin samalla, kun runkosarjassa joukkuetta ajoittain kannatellut maalivahti Frederik Andersen on pelannut selvästi alle tasonsa.

Myös Babcock ansaitsee osansa kritiikistä, sillä esimerkiksi Leo Komarovin peluuttamista ykkösketjussa on hyvin vaikea perustella.

Bruinsin ja Maple Leafsin otteluparista povattiin erittäin tasaista taistelua, kenties yhtä kaikkien aikojen ensimmäisen kierroksen klassikkoa.

Mikäli torontolaisjoukkue ei pysty seuraavissa otteluissa kääntämään kelkkaansa ja ennen kaikkea pysäyttämään Bergeronin ketjua, sarjasta on vaarana tulla neljän ottelun mittainen pannukakku.

Muokattu 16.4.2018 kello 23.07: "Tasakentällisin" vaihdettu "tasaviisikoin"

» Lähetä palautetta toimitukselle