SaPKo-Jokipojat: Savonlinnassa mitellään pronssista – vastakkain urakoinut SaPKo ja levännyt Jokipojat

MESTIS / Artikkeli
Kauden kohtaamisissa vierasjoukkueet ovat olleet askeleen edellä.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen kauden 2017−2018 pronssiottelussa kohtaavat SaPKo ja Jokipojat Savonlinnassa. Jokipoikien välierät olivat nopeasti ohi, mutta SaPKolla saattaa vielä painaa jaloissa oma, pitkä välierärupeamansa. Nähtäväksi jää, kummalta vielä kerran löytyy tarvittava taisteluilme kauden viimeiseen mittelöön.

Illan isäntäjoukkueella SaPKolla on allaan rankka välieräsarja TUTOa vastaan. Sarja venyi aina seitsemänteen kohtaamiseen asti ja kaksi näistä ratkaistiin vasta ensimmäisessä jatkoerässä. TUTOlla olisi ollut mahdollisuus ratkaista sarja kuudennessa kohtaamisessa kotiyleisönsä edessä, mutta SaPKo laittoi mallikkaasti hanttiin ja pilasi turkulaisjuhlat venyttämällä sarjan vielä kerran Savonlinnaan.

Loppujen lopuksi SaPKon finaalihaaveet tyssäsivät lepsuun puolustuspeliin. Ratkaisut viipyivät tai ne tehtiin huolimattomasti, minkä seurauksena TUTO pääsi iskemään muutamia liiankin helppoja maaleja. Savonlinnalaiset eivät myöskään voineet estää turhautumistaan ja sarjan viimeisissä otteluissa pässipaidat eivät saaneet parastaan irti edes tasaviisikoin.

Jokipoikien pakka levisi

Vaikka Ketterää vastaan pelattu puolivälieräsarja enteilikin joensuulaisille kirkasta kevättä, kaatui marssi lopulta KeuPa-sarjaan välierissä. Jos imatralaisia vastaan Jokipojilla oli pakka hyvin kasassa, ei keuruulaisia vastaan enää tahtonut toimia oikein mikään. Sarja ratkesikin KeuPalle suoraan neljässä ottelussa.

Erityisen rumaa jälkeä KeuPa sai aikaan kolmannessa kohtaamisessa, kun se kaatoi ärjypaidat selkein 7−2-numeroin. Tämä huomioon ottaen Jokipojat sai itsensä kasaan varsin mallikkaasti neljänteen kohtaamiseen: vahvan päätöserän turvin joensuulaiset kirivät tilanteen jo 3−2:een, mutta tuloksetta.

Kaikkiaan joukkueella on takanaan siis melkoinen ääripäiden kevät.

− Kyllä siinä on hirveä ero, voitatko vaiko häviät ottelun. Marginaalit ovat pienet, ja kun pelataan yhdestä pelistä, niin meidän joukkueelle on tärkeää, että ollaan heti alusta valmiita kamppailemaan. Me olemme olleet puolitoista viikkoa ilman peliä, ja SaPKo pelasi tiistaina, joten heidän on helpompi lähteä peliin, joensuulaisten päävalmentaja Jouni Varis kommentoi verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Pronssi ratkeaa yhteen maaliin

SaPKo ja Jokipojat kohtasivat runkosarjassa kuudesti, jolloin voitot jakautuivat tasan 3−3. Kotikaukalossaan SaPKolla tosin oli vaikeuksia Jokipoikien kanssa, sillä kolmesta voitostaan kaksi ärjypaidat nappasivat Savonlinnasta. Maalimäärät ovat joukkueiden välisissä kohtaamisissa olleet melko tasaisia, sillä viisi ottelua ratkesi vain maalin erolla.

On siis hyvin mahdollista, että myös pronssipeli tulee ratkeamaan vain maalin erolla. Jos molemmat joukkueet jaksavat vielä kaivaa esiin pelaamisen innon, saattaa ottelu venyä pitkällekin – kuten joukkueiden viimeinen voittomaalikilpailuun asti venynyt runkosarjakohtaaminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle