SaPKo-KeuPa: Yhdistelmä tunteiden paloa ja fläppitaulujen kuvioita

MESTIS / Artikkeli
KeuPa nojaa maalivahtiosastoonsa.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja KeuPa ottavat yhteen Mestiksen puolivälieräsarjassa. Runkosarjan peräkkäiset sijat petaavat tasaisia lähtökohtia, ja keuruulaisten kevätkunto tasoittaa vaakakuppia pässipaitojen materiaalietuun nähden. Sarja ratkaistaankin kaukalon tapahtumien lisäksi fläppitaululla.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut SaPKo kohtaa viime kauden nousijajoukkue KeuPan. Pippurinen keuruulaisjoukkue on Ville Niemisen johdolla ottanut askeleen eteenpäin ja tavoittelee nyt päänahkaa isommastaan. Pässipaidat tahkosivat runkosarjan tasaisella tahdilla, KeuPa puolestaan kiihdytti vauhtiaan kevätkaudella päätyen lopulta viidennelle sijalle.

Runkosarjassa voitot menivät tasan, joten ennakkosuosikin asema ei ole kirkossa kuulutettu. Osoittaako viime kaudesta rutinoitunut SaPKo kuitenkin isännän roolinsa?

SaPKo ja KeuPa kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa. Kumpikin otti kaksi voittoa, kerran vieraskentällä ja kerran kotiluolassa. Pässipaidat ottivat molemmat voittonsa selvällä neljän maalin marginaalilla. KeuPa puolestaan napsi voittonsa työläiden mutta vakuuttavien esitysten päätteeksi.

Selkeää ennakkosuosikin asemaa sarjaan on hankala povata, sillä kummallakin joukkueelta löytyy aseet voimasuhteiden kääntämiseen. Savonlinnalaisjoukkue on kuitenkin halukas piirtämään sarjalle pelilliset suuntaviivat.  

Viime kaudella runkosarjassa joukkueet sijoittuivat niin ikään perätysten sijoille seitsemän ja kahdeksan. Viime kaudella puolivälierien seitsemännessä pelissä pudonnut SaPKo on kaksikosta kokeneempi, mutta KeuPakin sai maistella pudotuspelejä neljän ottelun verran. Läheiset välit saavat siis jälleen jatkoa keskinäisen sarjan muodossa.

Viisikkopelaaminen on ollut läpi kauden KeuPan valttikorttina. Joukkue puolustaa ja hyökkää yhdessä. Miten SaPKo pyrkii rikkomaan keuruulaisten tuttua kaavaa?

Runkosarjan lopulla esiintynyttä ylihyökkäämistä SaPKon on ensisijaisesti vältettävä, koska KeuPan tiivis viisikkopuolustus kääntää murtautumisvaiheen kiekonmenetykset nopeasti edukseen. Avainasemassa on kärsivällisyys. Hyökkäyksiinlähdöissä eritoten hyökkääjien on säilytettävä maltti, jotta viisikon etäisyydet pysyvät optimaalisena. Muussa tapauksessa tuloksena on vain kasa pitkiä kiekkoja, harhasyöttöjä ja pelin katkonaisuutta.

KeuPa osoitti joukkueiden edellisessä kohtaamisessa käyttävänsä keskialueen riistokiekot hyväkseen etenemällä suoraviivaisesti kohta maalia. Helmikuinen 4-1-voitto Talvisalossa oli joukkueelta nimenomaan taktinen taidonnäyte.

Keuruulla pässipaidat ovat pelanneet kuluvalla kaudella viisaasti. Talvisaloa pienempi kaukalo tuo haasteensa hyökkäyspelaamiseen, mutta SaPKo on lähestynyt ongelmaa pelitavallisella kurinalaisuudella. Joukkue pelasi lokakuun kahdessa kohtaamisessa puolustuksen kautta, eikä lähtenyt hyökkäämään alivoimaisena. Pässilauma hyökkäsi kuitenkin paikan tullen tehokkaasti ilman ylimääräisiä kuvioita.

Pudotuspelisarjassa SaPKon ase kolmanneksi vähiten maaleja päästänyttä KeuPaa vastaan ovat pitkät hyökkäykset. Järjestelmälliset myllyt hyökkäysalueella kuluttavat väkisin keuruulaisten puolustusalueen puolustuspelaamista. Pässipaitojen liukasjalkainen hyökkäysosasto taitaakin nopeiden suunnanmuutosten ja vahvan kiekonkäsittelyn jalot taidot.

Pässipaidat tekivät runkosarjassa toiseksi eniten maaleja. Miten KeuPa vastaa SaPKon laajaan ja roolitettuun hyökkäysvoimaan?

KeuPan kohdalla keskeisenä kysymysmerkkinä nousee esiin keinot, joilla joukkue mahdollisesti yrittää tasoittaa SaPKon hyökkäysosaston materiaalietua pudotuspelisarjassa. Savonlinnalaiset nimittäin pelaavat neljällä tasaisella hyökkäysketjulla, jossa jokaisessa riittää tulivoimaa.

Pässipaitojen terävästä kärjestä löytyvät muun muassa Janne Kumpulainen, Tomi Wilenius, Samu Markkula ja Juuso Försström sekä puolustajista Sameli Ventelä. Myös muu joukkue vilisee nuoria, eteenpäin meneviä hyökkääjiä Teemu Lepauksen, Rasmus Hämäläisen, Toni Henttosen ja Wiljami Wacklinin muodossa. Lisäksi mahdolliset TPS-lainat Patrik Virta ja Otto Nieminen tuovat aimo annoksen lisää variaatioita. 

SaPKon keskushyökkääjäsosasto on lisäksi varustettu joukkueessa kahteen suuntaan operoivilla hyökkääjillä: Mikko Lahtelalla, Joonas Toivasella ja Joonas Hyttisellä.

Keuruulaisten kärki ei ole läheskään yhtä laaja, mutta vapaamatkustajia ei hyökkäysosastolta löydy. Pelaajat toteuttavat piiruntarkasti heille annettua roolia, josta ei ole varaa lipsua. Pasi Kouvalainen, Juuso Mörsky, läpimurtonsa tehnyt Eetu Koivistoinen sekä Lukosta lainalla oleva Toni Suuronen edustavat joukkueen tulivoimaisinta kaartia.

Lisäksi ranskalaishyökkääjä Valentin Claireaux on hieman varjoon jäänyt jokerikortti, jota ei kuitenkaan sovi unohtaa ratkaisuhetkiä pelattaessa. Isokokoiset hyökkääjät Emppu Pulliainen, Jesse Pelamo ja Jussi Viitanen ovat puolestaan arvokkaita myös fyysisessä työssä.

Pelillisesti KeuPa-hyökkääjät voi horjuttaa pässipaitojen hyökkäysosastoa iskemällä keskialueella kiekolliseen pelaajaan painetta ja luomalla ylivoimatilanteen jopa hetkellisesti tuplaamalla. Hyökkäysalueella kiekossa pysyminen on puolestaan keskiössä, sillä mikä olisikaan parempi horjuttaa vastustajaa kuin sen omalla lääkkeellä.

Tuloksellisesti keuruulaisjoukkueen hyökkääjät ovat pärjänneet hyvin kaksinkamppailussa SaPKoa vastaan. Monella on myös allaan uran paras runkosarja, mikä antaa oivat asetelmat pudotuspelien ylisuorittamiselle.

Kumpaan suuntaan sarja kääntyy? Pitääkö SaPKo asemansa vai viekö KeuPa paikan neljän joukosta pässipaitojen nenän edestä?

KeuPan mahdollisuus SaPKon horjuttamiseen koko pudotuspelisarjan otannalla piilee tolppien välissä. Keuruulaisten selkänoja tukeutuu nuoreen Antti Karjalaiseen, joka on torjunut vakuuttavan varmasti läpi runkosarjan. SaPKo puolestaan lähtee sarjaan Antti Leskinen maalillaan, mikä lisää yhden epävarmuustekijän Savonlinnan suuntaan.

Uskon kuitenkin, että SaPKo vie hyökkäyspään monipuolisuudellaan ja parantuneella viisikkopelillään sarjan voitoin 4-2. KeuPa haastaa parhaansa mukaan, mutta ratkaisevilla hetkillä SaPKon järkähtämättömät vahvuudet tulevat esiin armottomalla tavalla maalien muodossa. Maalintekokilpailu on lähtökohtaisesti asetelmana KeuPalle turmiollinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle