TPS − Kameleontti etsimässä väriään

LIIGA / Artikkeli
Mustaa on turha yrittää maalata valkoiseksi: Palloseura oli pitkään Liigan surkein organisaatio. Siinä, missä TPS on käynyt taistelua mustan ja valkoisen − apatian ajanjakson ja menestyksen vuosien − välillä, elivät kannattajat melankolisessa harmaassa lähes seitsemän vuotta.

TPS

Kameleontti etsimässä väriään

- Vinski Virtanen-

Mustaa on turha yrittää maalata valkoiseksi: Palloseura oli pitkään Liigan surkein organisaatio. Siinä, missä TPS on käynyt taistelua mustan ja valkoisen − apatian ajanjakson ja menestyksen vuosien − välillä, elivät kannattajat melankolisessa harmaassa lähes seitsemän vuotta.

Vihdoin. Sana, joka kaiketi kuvailee parhaiten turkulaisseuran ja sen kannattajien, tai oikeastaan myös koko muun jääkiekkoväen tuntemuksia, kun TPS on palannut sarjan huipulle. Viime kaudella seura ylsi puolivälieriin, mutta vasta nyt, vihdoin ja viimein, turkulaisseuraa voi pitää voittavana joukkueena, jota yleisön on ilo käydä katsomassa illasta toiseen. Tai siis olisi, jos yleisö peleissä kävisi. Sisäänpäin kääntyneessä Turussa paikallisten mentaliteetti on ainakin vielä toistaiseksi murahdella ja viitata kintaalla, kun viime vuosien rämpiminen on lähimuistissa kuin eilispäivä.

Aloitin Jatkoajan TPS-toimituksessa tammikuussa 2015. Samaan aikaan TPS:n toimitusjohtajana aloitti Mika Eskola. Sekä minä että Palloseura tavoittelimme uusia värejä. Minun lähtökohtani ei ollut harmaa, ei taistelu mustan ja valkoisen välillä. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta uskon TPS:n etsineen uusia värejä paletin kirjavammalta skaalalta.

Heti ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan 8.1.2015 toimitusjohtaja Eskola jätti minuun värikkään muistijäljen. HC TPS Turku Oy:n hallituksesta Eskola siirtyi näköalapaikalta toiselle seuran toimitusjohtajaksi, ja hän totesi heti avauspressissään, että seuran täytyy asettaa tavoitteet niin korkealle kuin mahdollista. Vaikka ei saavuttaisi tavoitettaan, voi silti yltää johonkin suureen. Tavoitetta ei tarvitse pitää aina matalan realistisena, koska tällöin saavuttaa maksimissaan oman realisminsa.

Lähes tasan kaksi vuotta myöhemmin tänä päivänä Eskola vastasi soittooni. Annettuaan kommentit muutamaan kysymykseen tiedustelin, muistaako TPS-toimitusjohtaja nuo ensimmäisen pressinsä sanat.

− Muistanhan minä. Olemme jo nyt tulleet eteenpäin. Riskejä täytyy uskaltaa ottaa ja joskus pitää uskaltaa myös epäonnistua. Ero muihin tulee siinä, että asettaa tavoitteet korkealle, eikä tyydy vähään, vaan riskejäkin ottamalla tavoittelee kärkeä.

− Jos ajattelemme päivittäin hakevamme piirimestaruutta, niin silloin me jäämme piirimestareiksi. Jos taas haluamme olla Euroopan parhaita, meidän tulee ajatella niin, latasi Eskola.

Harmonia on löytynyt

TPS:n nousu kuilusta alkoi seuran tehtyä kovia ratkaisuja. Eskolan siirryttyä toimitusjohtajaksi urheilutoimenjohtajan paikan sai vakituisesti entinen huippumaalivahti Antero Niittymäki, joka oli siihen saakka hoitanut tointa Ari Vuoren opissa. Nimityksen aikaan Eskola kuvaili uutta urheilutoimenjohtajaa TPS:n kotisivuilla jämäkäksi, pidetyksi ja organisointikykyiseksi henkilöksi, joka kestää paineet. Nyt parin vuoden päästä nimityksestä Eskola on yhä tyytyväinen. Kuvailu on kuitenkin saanut muutaman adjektiivin lisää.

Palloseuran on ensin vakiinnutettava paikkansa uutena dynastiana.

− Antero on tehnyt alusta alkaen erinomaista työtä. Paras ominaisuus hänessä on, että hän on oman työnsä herra. Hän on rehellinen, älyttömän hyvä työssään ja uuttera. Hän ei ole kokenein, mutta halun ja asenteen kautta osaamista on tullut. Hän on hyvä neuvottelija ja hyvä kuuntelija, joka osaa analysoida tilannetta.

− Antero sai puhuttua [Tomi] Kallion meille, hän sai [Eric] Perrinin ja [Henrik] Tallinderin mukaan projektiin sekä myös [Ari-Pekka] Selinin, ja he ovat kaikki olleet isoja palasia. Antero on menestyksessämme ollut taustalla hiljainen puurtaja, jota kaikki eivät ole huomanneet, mutta jolle kuuluu iso kunnia, jatkoi Eskola.

TPS:n projektin kantava teema on ollut kunnianpalautus. Ennen pallologoa ympäröivät kultalehvät, mutta mustavalkoisen seuran edustusjoukkueen edesottamukset niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakaan eivät ole antaneet syytä edes harkita lehvien palauttamista. Eikä se tässä tilanteessa olisikaan gloriaa, vaan symbolista ylimielisyyttä. Palloseuran on ensin vakiinnutettava paikkansa uutena dynastiana. Siihen ei vielä riitä Tapparan dynastiajoukkueen kaataminen yksittäisessä ottelussa tai runkosarjan eittämättä hieno kakkossija.

TPS on kuitenkin hyvällä tiellä. Kallio, Perrin ja Tallinder tuskin pelaavat montaa, jos edes kevään jälkeen yhtä vuotta Turussa. Päävalmentaja Selin ei varmuudella jatka, sillä TPS ei halunnut käyttää Selinin ja apuvalmentaja Jarno Pikkaraisen optioita ensi kaudesta. Nämä miehet ovat kuitenkin Eskolan ja Niittymäen ohella niitä, joita käy eniten kiittäminen Turun liigakiekkoilun uskottavuuden palauttamisesta.

TPS ottaa mallia Frölundasta

Moni ihmettelee, miksi silminnähden hyvin työnsä tehneet valmentajat eivät jatka seurassa. Harmaasta ulos löytäneet kannattajat ovat päästelleet värikkäitä mielipiteitä ja ärräpäitä valmentajaratkaisusta. Eskola kommentoi Twitterissä 2.11.2016, että muutosta ei tarvitse aina pelätä.

Kalle Kaskinen ei ole vielä päivääkään valmentanut seuran edustusjoukkuetta, mutta kannattajat ovat − ymmärrettävästikin − pöyristyneitä, kun Selin ja Pikkarainen lähtevät, vaikka valmentajat omien sanojensa mukaan olisivat halunneet Aurajoen rannoilla jatkaa. Eskola kertoi, että TPS ottaa mallia Ruotsin SHL:n menestysseura Frölundasta. Toimitusjohtaja kuitenkin täsmensi kertovansa Frölundan filosofiasta, josta TPS haluaa ottaa oppia. Valmennuksen muutokset ovat taas puhtaasti urheilullisessa strategiassa, josta Niittymäki urheilutoimenjohtajana vastaa.

− Rehellisesti sanottuna meitä kiinnostaa Göteborgin-malli. Seuran pitää itse luoda oma identiteettinsä. Yksikään henkilö ei voi olla seuraidentiteetin yläpuolella. Joskus olemme pakotettuja tekemään vaikeita päätöksiä – sellaisiakin, joista saa lokaa varmasti niskaan. Päätöksiä pitää tehdä silti seuran tulevaisuutta ajatellen, perkasi Eskola viitaten mallin ottamiseen Frölundasta.

Frölunda tunnetaan todellisena tähtihautomona. Göteborgin ylpeydestä ovat ponnistaneet lukuisat ruotsalaiset huippukiekkoilijat Erik Karlssonin ja Henrik Lundqvistin johdolla. Aloittaessaan toimitusjohtajana Eskola kertoi, että TPS:n tähtäimessä on nousta ei enempää eikä vähempää kuin Euroopan parhaaksi junioriseuraksi.

"Monet junioreistamme päästettiin muualle ilman, että he saivat edes kunnon näytönpaikkoja."
- Mika Eskola

Göteborgin tavoin myös Turusta on singahtanut tähtitaivaalle useita pelaajia. Tuoreimpia TPS:n juniorimyllyn käyneitä NHL-miehiä ovat Mikko Rantanen ja Rasmus Ristolainen. Heidän työmoraalinsa on ollut valtava, ja heidän voi sanoa nousseen taalaliigaan verrattain nopeasti. Kumpikaan ei ehtinyt viettää TPS:n edustusjoukkueessa kuin puolitoista kautta ennen lähtöä NHL:ään, joten sekä Rantasen että Ristolaisen voi mieltää kavunneen huipulle taannoisista TPS:n edustusjoukkueen lamaantuneisuuden vuosista huolimatta.

Nyt TPS:n liigaryhmä on saanut nauttia Elmeri Erosen ja Aleksandar Georgijevin kaltaisista omista junioreista, jotka ovat nousseet vähitellen vastuunkantajiksi liigatasolle. Eronen solmi vastikään kahden vuoden jatkosopimuksen ja Georgijev peräti kolmen. TPS on ollut vihdoin myös pelaajistoltaan omavaraisempi ja ennen kaikkea tepsiläisempi kuin moniin vuosiin.

− Mikään ei ole irrallista, kaikki nivoutuu yhteen. Aikaisemmin edustusjoukkue ja junioripuoli eivät olisi kauempana voineet toisistaan olla. Monet junioreistamme päästettiin muualle ilman, että he saivat edes kunnon näytönpaikkoja, päivitteli Eskola.

− Nyt yhteistyö on toiminut äärettömän hyvin, eikä ole päivääkään, ettemmekö yhdessä miettisi ratkaisuja. Mika Suoraniemi vastaa tulevaisuudessa A-, B- ja C-nuorien kilpailutoiminnasta. Haemme hyvin vastaavanlaista kokonaisuutta kuin Göteborgissa. Olen todella tyytyväinen kaikkeen tähän asti saavuttamaamme.

Yhtään junioria ei ole varaa menettää

Näytönpaikat. Muun muassa KooKoossa maajoukkueeseen noussut puolustaja Mikko Lehtonen on yksi niistä pelaajista, joka TPS:n olisi ehdottomasti täytynyt saada pidettyä. Hyviä liigatason pelaajia ei kasva monellakaan seuralla niin kosolti, että heitä olisi varaa päästää muualle saman sarjan kilpailevaan seuraan tekemään läpimurtoa. Turussa on opittu aiemmasta, ja nyt nuorille annetaan selvä signaali siitä, että Turun Palloseurassa on aito mahdollisuus kehittyä ja nousta joskus täysipäiväiseksi liigakiekkoilijaksi.

Oma ansionsa tästä on junioritoiminnan ja TPS:n edustusjoukkueen kasvaneen yhteistyön lisäksi urheilutoimenjohtaja Niittymäellä. Entisenä TPS-juniorina ex-maalivahti tietää, että oman seuran nuoret ovat joukkueen tuki ja turva. Juniorit ovat siemeniä, jotka istutetaan. Tuontitavara muualta on vain väliaikaista, mutta omilla kasvateilla on side ja juuret seuraan. Nuorille pitää antaa aikaa kasvaa vastuurooleihin.

"Viime kaudella hän kävi pari peliä kokeilemassa Liigassa. Hän on A-nuorissa aivan kärkipelaajia, ja tietyssä mielessä väärässä sarjassa siellä."
- Niittymäki Markus Nurmesta

Soitin Niittymäelle. TPS oli juuri julkaissut kahdeksan uutta jatkosopimusta, joista peräti seitsemän seuran omissa junioreissa pelanneiden kanssa. Vain maalivahti Oskari Setänen on tullut Turkuun muualta. Pyysin Niittymäkeä kommentoimaan sopimuksia niiden pelaajien osalta, jotka eivät vielä ole kehittyneet TPS:n kärkipelaajiksi. On kiinnostavaa tietää, millaisten pelaajien hän uskoo nousevan TPS:n kantaviksi voimiksi tulevaisuudessa, ja mitä hän näissä näkee.

− [Elias] Karvonen pääsi viime kaudella kunnolla pelaamaan, ja hänelle tuli onnistumisia. Alkukaudesta oli tahmempaa hyökkäyspäässä. Fyysisesti hän on mennyt eteenpäin luistelussakin. Sitten tuli vamma, jonka jälkeen hänen oli vaikea päästä vauhtiin. TUTOssa hän on pelannut lainalla hyvin. Luistelu kun yhä kehittyy tuosta, niin hänestä tulee varmasti meille paljon iloa.

− [Oskari] Siiki on pelannut erittäin hyvin, ja oli ajanjakso, kun hän pääsi pelaamaan ylivoimaa tehden muutaman pisteen. Kilpailu peliajasta on kovaa, mutta hänessä on vielä piilevää potentiaalia, kunhan hän saa lisää kaksinkamppailuvoimaa, kertoi Niittymäki nuorista hyökkääjistään.

SaiPa-ottelun lehdistötilaisuudessa 30.12.2016 TPS-päävalmentaja Selin kehotti kaikkia painamaan Markus Nurmen nimen mieleen. Nurmi on kahdeksan jatkosopimuksen allekirjoittaneen pelaajan joukossa, ja hän on yksi niistä pelaajista, joille TPS:n on syytä antaa Eskolan mainitsemia näytönpaikkoja.

− Keskustelin Nurmesta "Atun" kanssa, ja mietimme, milloin olisi sopiva aika nostaa Nurmi pelaamaan edustukseen. Viime kaudella hän kävi pari peliä kokeilemassa Liigassa. Hän on A-nuorissa aivan kärkipelaajia, ja tietyssä mielessä väärässä sarjassa siellä.

− Fysiikkaa täytyy hänenkin vielä kehittää. On vain ajan kysymys, milloin hän lyö läpi. Se riippuu paljon myös kesästä, että kuinka paljon paiskii hommia, jatkoi Niittymäki.

Vuonna 2016 NHL:ään varatuilla Nurmella (kuudes kierros, Ottawa Senators) ja puolustaja Tarmo Reunasella (neljäs kierros, New York Rangers) on paljon potentiaalia ja edellytyksiä pelata hyvin pian liigatasolla, vaikka molemmat ovat vasta 18-vuotiaita.

− Olen erittäin tyytyväinen Nurmen sopimukseen, ja samat sanat pätevät Reunaseen. Reunanen pääsi jo haistelemaan CHL:ään, ja alkukaudesta hänellä oli iso rooli TUTOssa. Hänen lahjansa ovat tiedossa, ja pian hän taistelee tosissaan Liigassa, myhäili Niittymäki.

Georgijev ja Setänen jatkavat

Jatkosopimuksista eräät taatusti mieluisimmista olivat TPS:n maalivahtikaksikon diilit. Ennen kauden alkua monet asiantuntijat epäilivät torjujatandemin riittävyyttä, mutta Georgijev ja Setänen ovat osoittaneet epäilyt turhiksi. Pari on tällä hetkellä ellei Liigan kuumin, niin ainakin yksi kuumimmista maalivahtikaksikoista. Tasainen veskariduo on pelannut loistavan kauden, ja veräjänvartijoista Setänen antoi siitä taas yhden osoituksen nollattuaan tiistaina Jukurit.

Maalivahdit, 27.1.2017
# PO KA % NP
1. Aleksandar Georgijev TPS 20 1,36 93,37 2
2. Eero Kilpeläinen KalPa 23 1,91 92,69 3
3. Jussi Rynnäs Kärpät 34 1,93 92,51 4
4. Leland Irving KooKoo 26 1,96 93,16 1
5. Dominik Hrachovina Tappara 32 1,97 92,46 3
6. Pekka Tuokkola JYP 26 2,03 91,40 4
7. Andreas Bernard Ässät 31 2,09 92,38 3
8. Oskari Setänen TPS 26 2,12 92,00 3
9. Sami Rajaniemi Jukurit 38 2,14 90,89 1
10. Emil Larmi HPK 35 2,20 90,74 3

Georgijev ja Setänen ovat vuorotelleet TPS:n tolppien välissä tasaisesti läpi kauden. Setänen kertoi Jukurit-voiton päätteeksi, että vastuuvahti päätetään ottelukohtaisesti, eikä maalivahtivalmentaja Fredrik Norrenan kanssa ole tehty minkäänlaista systemaattista peluutussuunnitelmaa.

− Menemme vain päivä kerrallaan, mitään sovittua rytmiä ei ole. Se vaikuttaa, millaista historiaa on tiettyä joukkuetta vastaan. Muistan "Norren" sanoneen, että sinulla oli hyviä matseja alla Kärppiä vastaan, joten saat pelata. Siten olemme usein järkeilleet.

TPS kiinnitti molemmat luottovahtinsa ensi kaudelle, mutta seuralla on myös kolmas lupaava torjuja, kun nuorten MM-kisoissakin peliminuutteja saanut Karolus Kaarlehto on pelannut erinomaisen kauden lainalla Mestiksessä TUTOssa. Ennen pitkää Kaarlehtokin nousee kilvoittelemaan peliajasta, mutta Niittymäki näki tilanteessa Eskolan ajattelumaailman tavoin uhkien sijaan mahdollisuuksia.

− Maalivahtitilanteen näen vain positiivisena ongelmana. Maalivahdit ovat lopulta tärkein osa-alue, ja meillä on ensi kaudella kolme hyvää maalivahtia. Georgijevilla ja Setäsellä oli molemmilla kova halu jatkaa meillä.

Norrena on tehnyt hyvää työtä

Setänen kertoi Jukurit-pelin jälkeen, että yksi tärkeimmistä syistä Turussa pysymisen taustalla oli se, että Norrena on koulinut hänestä ja Georgijevista luotettavat liigamaalivahdit.

− Tämä kausi on tuntunut vielä paremmalta, kun meillä on vuosi alla ja tunnemme toisemme entistä paremmin. Kun tulin, lähdimme ihan nollista, mutta tähän kauteen oli helpompi valmistautua.

− Kahdessa vuodessa olen kehittynyt paljon. Nyt ei ollut vielä lähdön aika, minulla on vuosi aikaa ja kevään jälkeen keskityn ensi kauteen täysillä. Organisaatio on noussut koko ajan, ja TPS on Suomen johtavia seuroja. En nähnyt houkuttelevaksi mennä mihinkään muualle. Enkä tiedä, onko tätä parempaa paikkaa Suomen rajojen sisäpuolella.

"Emme ajatelleet, että molemmat olisivat kolmea vuotta saati edes kahta."
- Oskari Setänen

Niittymäki tuntee entisenä NHL- ja maajoukkuetorjujana maalivahdit paremmin kuin hyvin. Kahden väkevän kopparin taktiikalla on ennenkin voitettu mestaruuksia, mistä yhtenä esimerkkinä toimii TPS itse vuodelta 2010, jolloin Atte Engren ja David Leggio pysäyttivät yhdessä kiekkoja kultaan asti. Enemmän päänvaivaa aiheuttikin, onko joukkueen mahdollista pitää kahta niin sanottua ykkösmaalivahtia yhä jatkossa.

− Me mietimme, onnistuuko tämä enää, sillä kummatkin ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan paljon ja hyvällä tasolla. He eivät olleet kuitenkaan lähdössä mihinkään, ja enemmän kuin mielellämme pidimme heidät täällä.

Kerroin Setäselle urheilutoimenjohtaja Niittymäen aprikoineen kovasti, voiko TPS jatkaa usealla huippuvahdilla tulevaisuudessa. Harva seura pystyy pitämään kahta korkean tason molaria, ja kun kumpikin voisi todennäköisesti pelata Liigassa selvän ykkösmaalivahdin asemassa, pitäisi vastuuminuutteja saada kylliksi molemmille.

− Toki siinä on osittain taustalla se, että minulla on yhden vuoden sopimus. Emme ajatelleet, että molemmat olisivat kolmea vuotta saati edes kahta. Toivottavasti vuoden päästä olemme tasolla, jolla toinen meistä tarvitsee muuta, mutta vuosi menee vielä ainakin ihan mainiosti ongelmitta, analysoi Setänen.

Ensi kauden joukkue alkaa olla valmis

Maalivahtien ja nuorten kenttäpelaajien jatkosopimusten myötä TPS:llä on kasassa kaudeksi 2017-2018 jo 19 sopimusta ynnä Timi Lahtisen ja Erik Thorellin optiot. Joukkueen rakentuminen kyseiselle sesongille on Niittymäen mukaan jo pitkällä.

− Suurin osa ensi kauden paikoista on jo täytetty, kun saimme maalivahtikuvion ratkaistua.

− Tähtäin on niissä pelaajissa, jotka ovat kovia tekemään hommia ja pelaavat joukkueelle. Luonne on tärkein ominaisuus, mutta sen selvittämiseksi pitää aina nähdä tietysti paljon omanlaistaan vaivaa, eikä se ole helppoa, valaisi Niittymäki.

Ruotsalais- ja suomalaismediassa on jo uutisoitu TPS:ssä 2010 kultaa voittaneen keskushyökkääjä Ilari Filppulan paluusta Turkuun syksyksi 2017. Aiemmin Jatkoajan haastattelussa Niittymäki pyöritteli sanoja asian ympärillä, mutta nyt hän myönsi asian jokseenkin epäsuoran suorasti.

− Filppulaan minulla ei ole mitään kommentoitavaa. Hän on tainnut kommentoida itse asiaa, joten eiköhän se ole tullut jo selväksi.

TPS aikoo järjestää oman turnauksen

TPS on yhtenä CHL:n perustajaseuroista ollut mukana turnauksen alusta saakka. Tämän kauden jälkeen jääkiekon Mestarien liigaan otetaan joukkueet menestyksen perusteella, ja TPS:llä on hyvin menneen kauden ansiosta mahdollisuus päästä taas mukaan. Suomen mestaruudesta puhuminen ei ole edes haihattelua, joten TPS on hyvissä asemissa myös CHL-kisassa.

− CHL on TPS:lle erittäin tärkeä. Ainoa tavoitteemme on voittaa se. Monet voivat aliarvioida turnausta, ettei siitä ole mihinkään. Nyt hyvää on se, että sinne pääsevät pelaamaan jatkossa parhaat, eivät seitsemänneksi sarjoissaan sijoittuneet, viittasi Eskola TPS:n viime kauden runkosarjasijoitukseen.

"CHL on TPS:lle erittäin tärkeä. Ainoa tavoitteemme on voittaa se."
- Mika Eskola

Frölundaa mestariksi veikkaava Eskola paljasti myös uuden turnauksen olevan suunnitteilla Turkuun. Neuvotteluja on jo käyty muun muassa TPS:ssä ihannoidun Frölundan kanssa.

− Toivon, että Frölunda pääsee ensi elokuussa pelattavaan turnaukseen, jonka aiomme järjestää. Frölunda on ykkösvaihtoehtomme sinne. Lukko tietysti arkkivihulaisena halutaan mukaan, Raumalta voisi tulla paljon faneja paikalle.

− Toivon voivani myös vakuuttaa Sveitsistä SC Bernin. Neljä joukkuetta olisi unelma. Bernin kanssa en ole vielä keskustellut, vaan toivon ensin saavani Frölundan kanssa neuvottelut loppuun, mietti Eskola.

Menestys voi edellyttää hankintoja

TPS on pelannut upean kauden, eikä ole kahta kysymystä, etteikö joukkueella olisi todellisia menestyssaumoja tänä keväänä. Mustavalkoiset ovat päässeet pelaamaan koko kauden isommitta loukkaantumisitta, ja TPS on ainut seura, joka ei ole ostanut kesken kauden yhtään pelaajaa. Sentteriosasto on kuitenkin kokenut kolhuja, kun ennen kautta kakkossentteriksi kaavailtu Tadas Kumeliauskas joutui koko kaudeksi sivuun ja Perrin oli puolitoista kuukautta telakalla.

Perrin on palannut kokoonpanoon, mutta ykkösketjussa Thorellin ja Dave Spinan vierellä on pelannut Jerry Ahtola, jolle laitahyökkääjän pelipaikka on luontaisempi. Ahtola on silti suoriutunut loistavasti, ja hän kertoi 19. tammikuuta pelatun KooKoo-ottelun jälkimainingeissa, että kauden alussa valmennus ilmoitti hänen tuuraavan keskellä mahdollisten loukkaantumisten sattuessa.

"Haluan tehdä omalla pelaamisellani ratkaisun vaikeaksi valmentajille. Kun on kova kilpailutilanne, minun tulee nostaa omaa pelaamisen tasoani."
- Jerry Ahtola

− On ollut hienoa pelata näin hyvien ketjukaverien keskellä. Jos lähtö laitaan tulee, niin sitten on vain totuttava siihen. Keskellä pelaaminen ei ollut aluksi helppoa, mutta nyt se on alkanut tulla selkäytimestä ja olen alkanut pitää siitä.

− Mukavaa, että hyökkäyspäässä on tullut onnistumisia, mutta kaikki lähtee kuitenkin sentterinä puolustuspelaamisesta. Ensin pitää puolustaa hyvin, jotta voi myös hyökätä, jatkoi Ahtola.

TPS on hakenut uutta sentteriä siitä saakka, kun tuli tieto, että Kumeliauskasin vamma vaati uutta leikkaushoitoa. Ahtolan peli keskellä on luonnistunut, mutta mahdollisen sentterihankinnan tullessa hienoa kautta pelaava turkulainen voi löytää itsensä jälleen laidasta. Ahtola jatkaisi silti mielellään keskushyökkääjänä.

− Haluan tehdä omalla pelaamisellani ratkaisun vaikeaksi valmentajille. Kun on kova kilpailutilanne, minun tulee nostaa omaa pelaamisen tasoani.

Jututin TPS-päävalmentaja Seliniä tiistain Jukurit-ottelun päätteeksi. Mainitsin Selinille Ahtolan ajatuksista keskellä pelaamisesta. TPS-luotsi naurahti iloisesti kuultuaan Ahtolan mietteistä, mutta totesi samalla, että sentterin tarve on edelleen olemassa.

− Ensin pitää nähdä se päivä, että tänne joku ilmestyy. Siitä lähdetään ensin liikkeelle, ei voi mennä asioiden edelle. Ahtola on pelannut muutenkin hienosti koko kauden, mutta hänelle itselleen oudommassa roolissa hän on ollut todella hyvä.

Samassa Ahtola käveli parin joukkuetoverin kanssa ohi. Virneestä päätellen hyökkääjä kuuli Selinin kehut. Ahtolan osuminen sattumalta oikeaan paikkaan oikeaan aikaan huvitti päävalmentajaa.

− Siinähän se mokoma meneekin, tekemässä kiusaa koko ajan. Katsotaan, jatkaako keskellä!

Onko pakkihankinta jopa sentteriostosta ajankohtaisempi?

Keskushyökkääjähankinnan lisäksi TPS on tiettävästi kartoittanut myös puolustajamarkkinoita. Sopivaa palaa ei ole kuitenkaan vielä löytynyt. Utelin päävalmentajan näkemystä siitä, olisiko pakkihankinta peräti akuutimpi nyt, kun Ahtola on pelannut hyvin keskellä ja Perrin on palannut pelaavaan vahvuuteen. Esimerkiksi Satakunnan Kansa kertoi sittemmin muokatussa jutussaan Steven Seigon kiinnostavan TPS:ää.

− Kyllä me puolustusosastoa tarkkailemme koko ajan. Minun korviini ei ole kuulunut Seigosta mitään. Sekä sentteriosastolle että puolustukseen on vahvistuksen tarve, ja tavoite on vahvistua niin laadullisesti kuin määrällisesti, vastasi Selin.

Apatian ajanjakson jäätyä taakse Turun kevät voi olla jopa kullanvärinen. Harmaa se ei ainakaan ole.

Alkukaudesta keskushyökkääjänä häikäissyt Patrik Virta on pelannut viime otteluissa kolmosketjun laidalla. Selin kertoi myös syyt tämän ratkaisun taustalla.

− Virta ei ole päässyt ihan yhtä raikkaalla jalalla liikkeelle kuin ennen loukkaantumistaan. Laidassa hän saa vähän enemmän vapauksia. Nelosketjumme taas on ollut todella hyvä, ja viimeisessä viidessä pelissä ketju ei ole antanut yhtään maalipaikkaa vastustajalle.

− [Julius] Vähätalo on ollut sentterinä, emmekä ole häntä halunneet ottaa siitä pois. Tässä on pientä palikoiden siirtelyä, mutta se antaa meille lisää vaihtoehtoja.

Vaihtoehtoja TPS:llä todella on. Vielä viime kaudella seura nojasi enimmäkseen konkaripelaajiinsa, mutta taustalta on noussut vihdoin uusia vastuunkantajia. Mainiosti sujuneesta kaudesta huolimatta organisaatio ei kuitenkaan pelkää tehdä radikaaleja muutoksia jo ensi kaudelle. Kevään pelit ovat tosin vielä pelaamatta.

Hankkipa TPS uusia palikoita palapeliinsä ennen siirtorajaa tai ei, se on tullut tosissaan takaisin kilvoittelemaan Suomen mestaruudesta. Oikeat ratkaisut seuran sisällä ovat päättäneet taistelun mustan ja valkoisen välillä. Apatian ajanjakson jäätyä taakse Turun kevät voi olla jopa kullanvärinen. Harmaa se ei ainakaan ole.

I leave all of the grey behind. I see clear, I know that I'll find -- I've come to the conclusion, yes I know: that between black and white there is no room for two. — In Flames − Black & White

» Lähetä palautetta toimitukselle