Vihellyksen jälkeen: Helsingissä muhii todellinen floppivaara - Tappara marssii ykköseksi

LIIGA / Artikkeli
Otteet CHL:ssä vetävät HIFK:n miesten mietteet syystäkin vakaviksi.
Liigan viiden parhaan joukkueen ero seuraaviin on tällä kaudella iso. Ei ole sellaisia joukkueita, jotka voisivat sysätä näitä viittä joukkuetta alaspäin. Silti hallitsevalle mestarille on vain yksi potentiaalinen haastaja, ainakin jos Vihellyksen jälkeen -kaksikkoa on uskominen.

Liigan viiden joukkueen kärki on tämän kauden osalta kirkas. Vihellyksen jälkeen -podcasteista vastaavat toimittajat Lassi Seppä ja Niko Björksten ovat sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla iskee hätä, ja hallitsevan kuninkaan palli ei horju kuin vienosti.

HIFK:n kohdalla Björksten on erityisen jyrkkä todetessaan, että helsinkiläisillä ei meno yksinkertaisesti riitä, ellei rahakirstun nyörit aukea − kaikenlisäksi vielä oikeaan suuntaan.

Patrik Carlsson, Juhani Tyrväinen ja Teemu Laakso tulevat kaikki epäonnistumaan, vaikka heidät on varmasti hankittu ykköskorin pelaajiksi, niittaa puolestaan Seppä. 

HIFK:n valmistavat ottelut menivät penkin alle, sillä joukkue tippui CHL:stä jo lohkovaiheessa.

− Ulosmittaamatonta potentiaalia ei ole, Seppä alleviivaa.

TPS:llä on edessään samanlainen kausi kuin muutamana aikaisempanakin, mikäli Vihellyksen jälkeen -kaksikkoa on uskominen.

− Vanhat eivät enää jaksa, eivätkä nuoret vielä pysty, väittää Björksten peilaten turkulaisten mestaruushaaveita.

TPS:ssä Auringonlaskuun ratsastajia − Tappara lyötävä mestariksi mieliessään

Eric Perrinin rooli laskenee kauden aikana, eikä huippu-uran pelanut kanadalainen pysty kantamaan kärkihyökkääjän rooliaan samalla tavalla kuin ennen. Sen sijaan nuoren hyökkääjän Petrus Palmun otteita on syytä pitää silmällä.

Kärpille Seppä ja Björksten povaavat paluuta aivan terävimpään kärkeen, vaikka Björksten näkeekin oululaisten touhussa pientä arvontaa dynastiakausiin verrattuna.

− Väitän, että Ville Leskinen on vähintään top5-maalintekijä tämän kauden runkosarjassa, tinttaa Seppä.

Kärpätkään ei kuitenkaan pärjää JYPille tai Tapparalle, jotka kamppailevat mestaruudesta kaikkein kiivaimmin.

− JYP on näillä näkymin ainut edes vähänkään potentiaalinen haastaja Tapparalle, Björksten povaa.

JYPin keskushyökkääjät Jarkko Immonen, Juha-Pekka Hytönen, Antti Suomela, Miika Lahti ja Joonas Nättinen ovat kansallisen tason huippuja pelipaikallaan. Keskikaistan toimittajakaksikko nostaakin Liigan parhaaksi.

− Tämän vuoden jyväskyläläisjoukkue on "Se JYP". Lähes jokainen pelaaja henkii seuran henkeä ja tekee joukkueen pelityyliä noudattaen kaiken erittäin hyvin, Seppä pyörittelee.

Tappara on voittanut kaksi edellistä Suomen mestaruutta. Tamperelaisryhmä on tälläkin kaudella se joukkue, joka muiden on voitettava mestaruutta havitellessaan.

− Tapparan pelaaminen näytti jo ensimmäisissä harjoitusotteluissa todella valmiilta. Yleensä kirvesrinnat lähtevät hitaasti käyntiin. Nyt asia ei olekaan niin, Seppä tietää.

− Seitsemän harjoituspelin maaliero on sellainen, että Tappara on tehnyt yli viisi maalia ja päästänyt alle kaksi per peli, muistuttaa Björksten.

Mikäli podcast herätti sinussa mielipiteitä tai muita tuntemuksia, osallistu keskusteluun Twitterin puolella hashtagilla #vihellyksenjälkeen. Sepän ja Björkstenin löydät nimimerkeillä @lassiseppa ja @nikobjo.

» Lähetä palautetta toimitukselle