Espoolainen muuri Rasmus Tirronen − "Olemme löytäneet sen punaisen langan"

MESTIS / Haastattelu
Rasmus Tirronen on torjunut alkukauden aikana jo viisi nollapeliä.
Kuva © Petteri Äikäs
Rasmus Tirronen on kuluvalla kaudella pääsääntöisesti kantanut espoolaisten torjuntavastuun. Tirronen on parantanut otteitaan joukkueen mukana.

Rasmus Tirronen on 26-vuotias espoolaislähtöinen maalivahti, joka edustaa tällä kaudella Mestis-seura Espoo Unitedia. Kuluvalla kaudella maalivahti on torjunut jo viisi nollapeliä.

Tirronen lähti juniorivuosien jälkeen Pohjois-Amerikkaan, jossa hän vietti kaiken kaikkiaan kuusi kautta. Espoolaismaalivahti palasi täksi kaudeksi takaisin kotimaahan ja pelaa tällä hetkellä ensimmäistä kauttaan Suomessa aikuisten tasolla.

Tirronen on edustanut urallaan muun muassa Topeka Roadrunnersin, Merrimack Collagen, Charlotte Checkersin ja Florida Everbladesin joukkueita. Maalivahti on pelannut urallaan myös 12 AHL-ottelua.

− Minulla oli tuolloin armeijakausi alla, enkä saanut hirveästi pelata A-nuorissa. Silloin heräsi ajatus, että jos lähtisin kohti uusia haasteita, Tirronen avaa Pohjois-Amerikkaan lähdön syitä.

− Olin kiinnostunut yliopistokiekkoilusta, joten arvelin, että sitä kautta pääsisi helpoiten niihin piireihin mukaan.

Tirronen toteaa, ettei kauheasti miettinyt Suomeen jäämistä. Päätös Pohjois-Amerikkaan lähtemisestä oli jo syntynyt. Jos jääkiekkoura olisi siihen päättynyt, se olisi ainakin paria kokemusta rikkaampi.

− Tosi mukavia muistoja, en vaihtaisi niitä vuosia mistään hinnasta mihinkään. Sain sieltä paljon uusia ystäviä ja pelikavereita. Se oli kyllä todella hienoa aikaa.

Maalivahti näkee Mestiksen ja yliopistosarjan välillä paljon yhtäläisyyksiä, mutta huomattavia erojakin löytyy.

− Yliopistosarjoissakin taso on todella kova. Molemmissa sarjoissa on taitavia pelaajia. Yliopistoilla on toki enemmän rahaa käytettävissä kuin Mestis-joukkueilla. Siellä ei tosin makseta pelaajille palkkaa pelaamisesta, mutta matkustaminen ja kaikki olosuhteet ovat upeat.

− Täällä Espoossakin on todella hienot tilat sekä upea halli, ei voi valittaa. Pelillinen ero on se, että Pohjois-Amerikassa on pienempi kaukalo, joten siellä pelataan hieman erilaista kiekkoa, Tirronen kertoo.

Maalivahti kertoo, että Pohjois-Amerikassa vietetyt kuusi kautta ovat olleet hänen uralleen todella tärkeitä.

− Niillä kuudella kaudella on ollut suuri merkitys. Siellä kasvoin paljon pelaajana sekä ihmisenä. Olen tullut takaisin valmiimpana maalivahtina. Sain paljon arvokkaita kokemuksia.

− Joka vuosi on tietenkin eri tekniikoita, ja niissä liikkuminen paranee. Suurin kehitys on kuitenkin tullut henkisellä puolella. Olen kypsempi maalivahti ja pystyn käsittelemään erilaisia tilanteita paremmin.

Tirronen suosittelee rapakon taakse lähtemistä nuorille kiekkoilijoille.

− Pohjois-Amerikkaan lähtö avaa jääkiekkomaailmaa nuorelle kiekkoilijalle ihan eri tavalla, kuin se kotona pysyminen. Lisäksi koulutuksen saaminen pelaamisen yhteydessä on huippu-mahdollisuus. Koulutuksen olemassaolo helpottaa jääkiekon jälkeistä elämää.

Yliopistosarjasta takaisin kotikamaralle

Tirronen näki Mestiksen ja Espoon loistavana ratkaisuna uran kannalta.

− Olen Espoosta lähtöisin, joten se oli aika helppo valinta. Unitedin urheilutoimenjohtaja Petri Pakaslahti otti minuun yhteyttä kesällä, neuvottelin vielä muiden tahojen kanssa. Pohdin silloin myös takaisinlähtöä Pohjois-Amerikkaan.

− Tavattuani lopulta urheilutoimenjohtajan ja valmennusjohdon vakuutuin Unitedin toiminnasta. Espoossa olen saanut paljon pelikokemusta, erityisesti edelliseen kauteen verrattuna. Tein lopulta pelaajaurani kannalta oikean ratkaisun.

− Omana tavoitteenani on pitää tasainen rytmi pelien välillä, ettei hirveästi vaihtelisi huonon ja hyvän päivän välillä. Joukkueena haluamme parantaa ailahtelevasti sujuneesta alkukaudesta.

Tirronen uskoo joukkueensa löytäneen paremman pelivireen.

− Olemme saanut punaisesta langan päästä kiinni. Nyt on aika jatkaa hyvää tekemistä päivittäin harjoituksissa, jolloin se näkyy myös pelipäivinä.

Maalivahti haluaa kehittyä henkilökohtaisesti vielä useammalla osa alueella. Tirronen uskoo, että heikkouksen vahvistaminen ja vahvuuksien ylläpitäminen tekisi hänestä kokonaisvaltaisesti paremman maalivahdin.

− Olen jo tällä kaudella kehittynyt paljon Ilari Näckelin valmennuksessa, ja jatkan innolla hänen kanssa työskentelyä kauden loppuun asti. Uskon, että Ilarin avulla minusta tulee kokonaisvaltaisemmin parempi maalivahti vahvistamalla heikkouksiani ja ylläpitämällä vahvuuksiani.

» Lähetä palautetta toimitukselle