Harri Säteri sätti itseään maaleista: "Jokuhan niistä olisi pitänyt ottaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Harri Säteri oli ottelun jälkeen pettynyt.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Suomi kohtasi torstaina Sveitsin miesten MM-kisojen puolivälieräottelussa. Suomen pelaaminen kaatui toisessa erässä, jossa Sveitsi mätti kolme maalia lyhyen ajan sisään. Leijonien maalivahti Harri Säteri ei osannut ottelun jälkeen kertoa, mistä häviö johtui.

Leijonien taival päättyi puolivälieriin, kun Sveitsi oli vahvempi lukemin 3−2. Suomen maalilla torjunut Harri Säteri ei osannut ottelun jälkeen sanoa, mistä häviö johtui.

− No vaikea sanoa. Kyllä se taas vähän piippuun jäi. Ei kai siinä muuta, turpaan tuli.

Säteri painottaa heti perään, että hänellä oli hemmetin hyvä fiilis Suomen joukkueesta.

− Hyvä jengi niin jääkiekollisesti kuin ilmapiiriillisestikin. Olisi ollut mielestäni potentiaalia mennä vaikka mihin, mutta ei vain saatu irti viimeistä.

Sveitsi tuli varsinkin toiseen erään vahvasti. Sveitsiläiset tekivät toisessa erässä nopeasti, lyhyen ajan sisään kolme maalia ja siirtyivät näin ollen 3−1 -johtoon.

Säterin mukaan ne maalit olivat liikaa.

− En oikein tiiä, jotenkin siinä toisessa erässä Sveitsi sai momentumin ja se olisi pitänyt pelata paljon paremmin. 

Säteri myös sätti itseään takaiskuista.

− Jokuhan niistä olisi pitänyt ottaa, jotta olisi voitosta taisteltu. Pari vaikeata tilannetta ja viimeisessä hukkasin rebound-äijän ja pelasin vähän väärään kohtaan sen reboundin.

− Totta kai pitää itsekin katsoa peiliin ja olisi itsekin pitänyt tehdä paljon paremmin asiat, hän jatkaa.

Suomi puolusti Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan kohtalaisen hyvin omalla puolustusalueellaan keskustaa. Sveitsiä vastaan tilanne oli toisin.

Sveitsiläiset pääsivät varsin hyvin keskustaan maalin eteen ja pystyivät sinne luomaan laadukkaita maalipaikkoja.

− Olisimme ehkä voitu olla tänään parempia keskustan puolustamisessa. Jenkkejä ja Kanadaa vastaan teimme hyvää työtä siinä, mutta en tiedä mistä johtui, että he pääsivät tänään vähän paremmin.

− Pelasivat helvetin hyvän ottelun, hän päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle