Jukka Rautakorpi: "Tuohon harhaan me ei missään nimessä mennä"

LIIGA / Haastattelu
Rautakorpi ei enää halua yhden kullan lisäksi lisää hopeisia mitaleita kokoelmiinsa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Tappara otti toisen voittonsa, kun se vaiherikkaan ottelun jälkeen voitti Kärpät Oulussa lukemin 5–4. Ottelun jälkeen Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli hieman helpottuneemman oloinen.

Tappara oli alussa tylyn tehokas, ja karkasi ottelussa peräti neljän maalin johtoon Kärppien ollessa nollilla. Sen jälkeen Kärppien lähes 100 minuutin maaliton putki katkesi, ja se aloitti nousunsa.

– Luultiin muka olevamme hyviä, mutta ei oltukaan niin hyviä. Yhtäkkiä alkoi tulla maaleja meidän päähän, vaikka olihan siellä muutama pomppukin seassa. Voittomaalissa kävi niin, että kaveri hieman ylipelasi, ja kun meiltäkin löytyy pelaajia, jotka osaavat pelata, niin nyt kävi näin, Rautakorpi analysoi.

Kaksijakoisessa ottelussa Tappara oli niskan päällä ensimmäiset reilut 35 minuuttia, sen jälkeen tapahtui romahdus.

– Toiseen erään 15 minuutin kohdalle asti pystyttiin pitämään peli kasassa. Ensimmäiseen jäähyyn asti pelasimme siis todella hyvin. Sitten tuli muutama jäähy, jotka tavallaan käänsivät pelin luonteen. Kun vastassa on kaksi tällaista huippujoukkuetta ja hyviä pelaajia, niin kyllähän he haistavat ja tunnistavat tällaiset hetket pelistä. Maalit tulivat molemmille vähän ryppäinä. Totuus on se, että ylihuomiseksi tästä pitää parantaa, vaikka voitto nyt tulikin.

Molemmat valmentajat ovat jatkuvasti pelien jälkeen puhuneet siitä, että seuraavaan peliin pitää parantaa. Rautakorpi jatkoi samalla linjalla, vaikka oli sitä mieltä, että ensimmäistä peliä lukuun ottamatta he ovat jo pelanneet hyvin.

– Edellinen peli, mikä meni Oulussa jatkoerään, niin kyllä me siinäkin pelasimme erittäin hyvin, vaikka hävisimme. Ja sarjan toinenkin peli oli sellainen, että olisimme sen voineet voittaa. Tietenkin asioita voi helposti lähestyä tulosten kautta, mutta ottelusarjoissa on jatkumoita. Sarja on nyt Kärpille 3-2, siinä mielessä ei enää kannata peräpeiliin katsoa, vaan mennään eteenpäin ja yritetään löytää keinoja parantaa peliämme. Nyt olimme alussa todella hyviä.

Paljon on ollut puhetta siitä, että Kärppien seitsemään peliin venynyt välieräsarja HIFK:ta vastaan saattaa alkaa näkyä, mitä pidemmälle finaalisarja etenee. Kärppien loukkaantumistilanne, etunenässä Jani Hakanpään poissaolo, ei ainakaan helpota oululaisten voittomahdollisuuksia. Rautakorpi ei kuitenkaan tunnusta, että tätä asiaa millään tavalla Tapparan joukkueessa otettaisiin huomioon.

– Tuohon harhaan me ei mennä missään nimessä, Kärpät pelaa omaa juttuaan, ja me pelaamme omaa juttuamme. Tuollainen ajattelu loisi vääränlaista henkistä tilaa meille. Ymmärrän sen, että ulkopuolella ajatellaan asioista noin, mutta se ei ole totuus, että me Kärppien juttuja mietittäisiin, Rautakorpi lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle