Junttila tehnyt komean paluun Kärppiin sekä maajoukkueeseen

LIIGA, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Junttila palasi täksi kaudeksi Kärppiin käytyään kauden verran Ruotsin puolella Luulajassa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Vaikean viime kauden jälkeen Julius Junttila teki päätöksen palata takaisin Ouluun ja kärppäpaitaan. Jälkikäteen päätös on osoittautunut loistavaksi ja Junttila on ollut alkukauden paras hyökkääjä Liigassa. Sen myötä hän on vahvasti matkalla myös olympialaisiin.

Julius Junttila nousi aikanaan Suomen jääkiekkoa seuraavan yleisön tietoisuuteen vuonna 2010, kun hän onnistui tekemään uransa ensimmäinen Liiga-maalin ottelussa Lahden Pelicansia vastaan.

Samassa ottelussa hän onnistui maalinteossa myös toistamiseen. Ja vielä kolmannenkin kerran. Nuorukaisen kypärätemppu uran kolmannessa Liiga-ottelussa oli valmis.

Tuon jälkeen Junttila nähtiin Kärppien kokoonpanossa samalla kaudella vain kaksi kertaa eikä lisämaaleja syntynyt. Siitä kuitenkin alkoi Junttilan hidas nousu kohti kotimaisen Liigan eliittiä.

Toissa kauden päätteeksi Junttila vaihtoi Oulun Pohjois-Ruotsiin ja Luulajaan. Kausi Ruotsissa oli kuitenkin vaikea, vaikka Junttila pääsi lopulta näyttämään taitojaan myös maajoukkueleirillä.

- Viime keväänä ehdin pelata Ruotsissa vain muutaman viikon pitkän loukkaantumiseni jälkeen. Vähän yllättäen se Laten (Lauri Marjamäki) soitto ja pyyntö Leijoniin tuli. Itseluottamus oli silloin todella heikoilla, mutta kyllä se siinä leirien aikana parani, kun pääsi tuttuun valmennukseen, Junttila kertaa.

Täksi kaudeksi Junttila palasi suuremman vastuun perässä takaisin tuttuihin maisemiin Ouluun. Ratkaisu on ollut onnistunut ja Junttila on ollut yksi Liigan parhaista pelaajista. Pisteitäkin on syntynyt peräti 28 vain 22 ottelussa.

- Kärpissä ollaan saatu oman ketjun kanssa onnistumisia alusta lähtien. Sen myötä pelistä on jäänyt turha jännittäminen ja yliyrittäminen pois. On voinut rennosti keskittyä olennaiseen kentällä, mies hymyilee.

Vahva alkukausi toi Junttilalle kutsun myös maajoukkueeseen. Euro Hockey Tourilla mies on ollut vain kerran aikaisemmin, Helsingissä marraskuussa 2014. Mies ei kuitenkaan myönnä, että paluu EHT:lle olisi jännittänyt.

- Omalla kohdalla helpottaa Leijoniin hyppäämistä, kun on vahva syksy alla. Itseluottamus on kohdillaan eikä ole tarvinnut pahemmin stressata pelaamista. On voinut niin sanotusti antaa mennä vaan, mies tuumaa.

Marjamäki ja muu Leijonien johtoporras aloitti valmistautumisen olympiakauteen jo kesällä. Vierumäellä pidettiin kokoontuminen, jossa oli mukaan 63 pelaajaa, joiden joukosta tuleva olympiajoukkue oli suunniteltu valittavan.

Myös Junttila oli paikalla tuossa kokoontumisessa.

- Asetin kesällä jo tavoitteet, että täällä tullaan olemaan. Kun minut kutsuttiin sinne Vierumäen olympiaehdokkaiden kokoontumiseen, niin tajusin, että hyvin onnistumalla on mahdollista päästä maajoukkueen matkaan kauden aikana.

- Siihen päälle on tullut vielä hyvä kauden alku, niin kyllä oli aavistus, että puhelin voisi soida, Junttila sanoo viitaten valintaansa Helsingin EHT:lle.

Pelitapa puolet Marjamäkeä, puolet Manneria

Junttila kiekkoilee päivätyökseen Leijonien apuvalmentajan Mikko Mannerin alaisuudessa Kärpissä. Voisi siis olettaa, että valmennusjohto tiesi tasan tarkkaan, mitä se tulee saamaan Junttilan valitessaan. Myös Junttila tiedostaa tämän.

- Luisteluvoimaa valmennusjohto pyysi tähän joukkueeseen tuomaan. Ja muutenkin niitä omia vahvuuksiani Kärpistä, mies kertoo.

Tunteminen toimii myös toisin päin. Junttila myöntää, että tuttujen valmentajien läsnäolo on helpottanut hänen taivaltaan Leijonapaidassa. Niin viime keväänä kuin nyt käsillä olevassa turnauksessa.

Samalla Junttila nostaa esiin mielenkiintoisen yksityskohdan maajoukkueen pelitavasta.

- Tunnen Laten tavat Kärppien ajoilta todella hyvin. Nyt meillä Kärpissä on Mannerin johdolla hieman muutettu pelaamista Laten ajoista. Näkisin, että maajoukkueessa on tällä hetkellä osin niitä Laten aikaisia juttuja ja sitten osin niitä juttuja, mitä Kärpissä tehdään tällä hetkellä, mies analysoi.

- Pelitapa on ainakin itselleni ollut helppo omaksua, kun se on käytännössä sellainen sekoitus molempia.

Tätä kirjoitettaessa Suomi on pelannut turnauksessa kaksi ottelua. Avausottelussa kaatui Venäjä lukemin 3−2 ja toisessa Ruotsi 3−1. Vaikka molemmat ottelut päättyivät Leijonien voittoon, olivat ne täysin erilaisia otteluita.

Junttila kertoo, että vastustajan takia pelitapaa ei kuitenkaan oltu erikseen muutettu. Muutos oli siis seurausta pelitavan iskostumisesta pelaajien ajatteluun.

- Kyllä näihin kauden kahteen ensimmäiseen peliin lähdettiin ihan oman pelaamisen kautta. Vastustajan osalta käytiin läpi lähinnä erikoistilanteita, mies kertoo.

Kuten muillakin mailla, myös Suomella on käynnissä kilpailu olympiapaikoista. Junttila, vaikka onkin valmentajille tuttu pelaaja, ei itse todellakaan ole varma olympiapaikasta. Junttilan mielestä kilpailu on kuitenkin vain hyvästä, kun jokainen haluaa esittää parastaan.

- Kaikilla, jotka tänne on valittu, on varmasti takaraivossa se ajatus, että hyvin pelaamalla on mahdollista saavuttaa paikka olympialaisiin. Ehkä se tuo myös jotain lisäekstraa myös siihen päivittäiseen tekemiseen seurajoukkueessa, vaikka ei sitä siellä nyt kauheasti ole tullut mietittyä.

Kepu ja Härski, Junttilan vanhat tutut

Tuttujen valmentajien lisäksi Junttila on päässyt maajoukkueessa pelaamaan tutussa seurassa. Vierellä on kahdessa ensimmäisessä ottelussa ollut nimittäin vanha ketjukaveri Kärpistä, Joonas Kemppainen. Kolmikon on täydentänyt Teemu Hartikainen.

Parivaljakko muodosti yhdessä Joonas Donskoin kanssa yhden Liigan vaarallisimmista ketjuista kausilla 2013-2014 ja 2014-2015. Keväällä 2015 kolmikko oli ehdolla myös MM-kisoihin, mutta lopulta Junttila jäi ainoana kolmikosta ulos kisakoneesta.

- Kepun (Kemppainen) kanssa kemiat ovat löytyneet helposti. Ei ole oikeastaan tarvinnut edes puhua asioista, vaan molemmat ovat jatkaneet siitä mihin viimeksi yhdessä pelatessa jäimme. Molemmat tietävät yhä missä toinen liikkuu, Junttila kuvaa.

Hartikainen ei ollut Junttilalle ennestään yhtä tuttu, mutta peli on sujunut hienosti siitä huolimatta. Junttila myöntää, että siitä on ollut apua, että hän ja Kemppainen ovat pelanneet yhdessä sekä siitä, että Kemppainen on pelannut Hartikaisen kanssa alkukauden yhdessä Salavat Julajev Ufan ykkösketjussa.

Työnjako ketjun sisällä on ollut selvä.

- Härskin (Hartikainen) kanssa puolestaan sovittiin, että heitämme hänelle kiekkoa päätyyn. Härski on hyvä suojaamaan sitä, niin yritimme pelata kiekkoa hänelle ja katsoa jos hän sitten löytäisi minua tai Kepua syötöillään, mies toteaa.

Kemioiden lisäksi myös tulosta on tullut. Kahdessa ensimmäisessä pelissä ketju on molemmissa ollut Suomen parhaimmistoa, ellei peräti paras hyökkäyskolmikko. Ruotsia vastaan kolmikko jäi maaleitta, vaikka paikkoja oli.

Venäjää vastaan turnauksen avausottelussa kolmikko onnistui myös maalinteossa. Tekopaikat on huomattu myös kolmikon osalta.

- Saatiin siihen alkuun heti se maali, mutta oli siellä muutamia muitakin maukkaita maalipaikkoja. Loistavia pelimiehiä ovat Kepu ja Härski kyllä molemmat ja huomaa, että ovat pelanneet hyvän alkukauden. Heillä on sellainen vire päällä siinä tekemissä koko ajan, Junttila kertoo ketjustaan.

Junttila on kolmikosta ainut, joka pelaa Liigassa KHL:n sijaan. Mies kuitenkin toteaa, ettei sitä asiaa tule mietittyä oman joukkueen sisällä, että kuka tulee maajoukkueeseen mistäkin seurasta tai sarjasta.

- Maajoukkueessa pelaavat suomalaiset ovat kaikki sen verran tuttuja naamoja jo, ettei sitä mieti mistä tänne ollaan tultu. Vastustajien kohdalla sitten on tärkeämpää se, että onko vastassa KHL:ssä vai esimerkiksi Ruotsissa pelaavia pelaajia.

Sunnuntain Kanada-ottelussa valmennusjohto on laittanut Kemppaisen johtaman ketjun huilivuoroon. Junttila itse kuitenkin nähdään kaukalossa, sillä mies on ottanut Jukka Peltolan paikan Suomen ykkösketjussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle