Ketterä kasvoi Mestiksen syksyn suurimmaksi yllättäjäksi - Liigaan noussut tehohyökkääjä tekemisen ruumiillistuma

MESTIS / Haastattelu
Vielä viime kaudella Suomi-sarjassa maaleja tuulettanut Tomi Iso-Mustajärvi on ollut Mestiksen valopilkku.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
"Hieno syöttö on aina hieno. Kyllähän maali aina ruokkii itseluottamusta ehkä enemmän", pohti Ketterän tehohyökkääjä Tomi Iso-Mustajärvi perjantaina Imatralla kysyttäessä, kumpi on sentterin mieleen enemmän.

Perjantaina Mestiksessä lomille murskaavalla 6−0-kotivoitolla painellut sarjanousija on eittämättä ollut yksi syksyn valopilkkuja ainakin toistaiseksi suurimman tähtensä Tomi Iso-Mustajärven tavoin. Kolmen ottelun voittoputkessa viilettävä Ketterä lähti tauon viettoon otettuaan esimerkiksi viidessä viimeisessä kamppailussaan ennen taukoa pisteitä.

Imatralaiset ovat sarjan kahdeksantena. Syksyn 14 pelissä Ketterä jäi täysin pisteittä vain viidesti.

− Tosi hyvä fiilis totta kai, pistepörssin nelossijaa tehoin 10+7 miehittävä Iso-Mustajärvi hymähti voittoisan Hermes-pelin jälkeen.

Hyökkääjä on tullut kuin puskista Mestiksen maalilingoksi. Iso-Mustajärven panos kuvaa Ketterän tekemistä mainiosti - ennakkoluulottomuus ja rohkeus ovat leimanneet sarjatulokkaan otteita illasta toiseen.

Nyt kymmenen osumaa siivittävät tamperelaislähtöisen pelimiehen maalipörssin ykköseksi. Mistä liigapaikkaankin oikeuttanut vire oikein on peräisin?

− En tiedä, itseluottamus on hyvä. On sattunut nyt menemään, ei siinä kummempaa, Suomi-sarjasta Liigaan noin vuoden aikana ponnistanut hyökkääjä pohti.

Kun maaleja ja onnistumisia tuli, nousi sentteri syksyllä ensimmäistä kertaa liigakokoonpanoon. Hän teki ensimmäiset luistimenpiirtonsa pääsarjajäihin naapurikaupungin joukkueessa, Lappeenrannan SaiPan sotisovassa. Vaikka pistetili jäi avaamatta, oli liigadebyytti Iso-Mustajärvelle luonnollisesti hieno asia.

Ja vaikka jääkiekko on joukkuepeli, pitää myös omaa asemaansa pönkittää Mestiksen porteilta kohti kirkkaampia valoja.

− Totta kai se on hieno mahdollisuus, hienoa päästä pelaamaan niitä pelejä. Kaikkihan sinne haluavat, lauantaina SaiPan nelosketjun keskellä viilettänyt hyökkääjä tuumasi.

Eli vaikka Ketterässä on hyvä olla, omalla uralla eteenpäin pääseminen on myös olleellisena osana sellaisen pelaajan uraa, joka on osoittanut olevansa Mestiksen eliittiä?

− Onhan se selvä. Mutta olen tyytyväinen, että täällä saan pelata.

Mainio kasvualusta

Vaikka Ketterän syysloma alkoi jo perjantaina, pääsi Iso-Mustajärvi lomille siis vasta lauantaina. Tampereelta lähtöisin olevan taiturin rooli poikkeaa Liigan ja Mestiksen välillä rajusti, sillä Ketterässä tehtävänä on takoa tulosta.

− Ihan hyvin siellä pysyi mukana. Pyrittiin puolustamaan totta kai tosi tarkasti ja saamaan aloituksia hyökkäyspäähän ja hyökkäyspään myllyjä, Sputnikien nelosketjua johtanut debytantti tuumi kahdesta ensimmäisestä liigapelistään.

Mestiksen syksyn onnistujalla on kaikkiaan otollinen paikka kasvaa kohti Liigaa. Harjoitusmahdollisuudet ovat kunnossa, lisäksi Imatran ja Lappeenrannan välinen matka on lyhyt.

− Täällä on hyvät harjoittelumahdollisuudet. Homma toimii hyvin. Välimatka ei ole kuin reilu 30 kilometriä. Se on nopea siivu, hyökkäjä sanoi viitaten ensiksi Imatraan ja sitten kaupunkien lyhyeen välimatkaan.

Ja mikäpä siinä on kasvaessa Liigaa kohti, kun homma luistaa. Onnistumisiakin näyttää tulevan.

− Niin, kyllä, Iso-Mustajärvi päätti hymyillen.

» Lähetä palautetta toimitukselle