Lepistö tyytyväinen päätökseensä palata kotiin

KHL / Haastattelu
Sami Lepistö palasi johtamaan Jokereiden puolustusta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kymmenen vuoden kierroksen jälkeen Sami Lepistö palasi uransa alkupisteeseen eli Jokereihin. Maajoukkueen monivuotinen luottopuolustaja ja maailmanmestari on Jokereille varmasti merkittävä vahvistus niin kentällä kuin pukukopissakin.

Jokerit sai tälle kaudelle taatusti toivotun ja odotetun paluumuuttajan, kun seurasta aikanaan maailmalle lähtenyt Sami Lepistö palasi takaisin kasvattajaseuraansa.

Yhteensä kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen mies puki päälleen punakeltaisen jokeripaidan Tikkurilan perjantai-illassa Jokereiden kohdattua Kunlunin ensimmäisessä harjoitusottelussaan:

- Olihan se totta kai iso asia jälleen saada punakeltainen logo rintaan. Harmi, ettei heti avauspelistä tullut voittoa, mutta säästellään ne sitten runkosarjaan, Lepistö hymähti avausottelun jälkeen.

Neljän Jokereissa pelatun SM-liigakauden jälkeen Amerikkaan siirtyneen Lepistön uralle on mahtunut pelejä niin AHL:ssä, NHL:ssä kuin nyt jo useamman kauden ajan KHL:ssäkin. Ulkomailla ollessakin Jokerit on silti ollut miehelle tärkeä seura:

- Kyllä Jokerit on aina ollut minulle se seura eli iso merkitys totta kai. Kasvattajaseura ja ainoa jossa olen Suomessa pelannut, niin kyllä se on minulle ainoa seura Suomessa, mies kertoo.

Sama arvostus on toiminut myös toisinpäin, ja omana kasvattina Lepistö on ollut yksi jokerikannattajien toivevahvistuksista oikeastaan jokaiselle kaudelle miehen aikanaan poistuttua seurasta. Miehen kotiinpaluu on antanut odottaa itseään kuitenkin vuodesta toiseen, vaikka keväällä 2012 miehen kerrottiin aina Helsingin Sanomia myöten palaavaan Jokereihin tulevaksi kaudeksi. Mies kuitenkin itse kiistää tämän.

- Ei se Jokereihin paluu oikeastaan ole kertaakaan uralla aiemmin ole vielä kovin lähellä ollut. Ainoastaan ensimmäisellä KHL-kaudellani (kausi 2012-2013), kun jouduin Lokomotiv Jaroslavista lähtemään kesken kauden, niin silloin tuli mietittyä, että missä jatkan pelaamista. Tämäkin oli tosiaan kesken sen kauden, mies toteaa.

Lepistö myöntää, että perheeseen syntyneet kaksostytöt vaikuttivat miehen päätökseen palata seuraan täksi kaudeksi, mutta toteaa, ettei se ollut ainoa syy, miksi mies Jokereissa tällä kaudella pelaa.

- Kyllähän se totta kai painoi aika paljon vaakakupissa, mutta ei tässä pelkästään sen takia olla. Ainahan se on mahdollista, että ura olisi jatkunut vielä ulkomailla, mutta turha sitä on enää miettiä. Nyt ollaan tässä ja olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tämä oli oikea päätös kaikinpuolin, mies hymyilee.

"Ihan loistava joukkue tähän liigaan"

Lepistö oli yksi Jokereiden kesän kovimmista hankinnoista, vaikka varsinkin joukkueen puolustus koki ison remontin. Lepistön lisäksi myös Tommi Kivistö palasi Helsinkiin ja uusina niminä joukkueeseen saapuivat pohjoisamerikkalaiset Mike Lundin ja Matt Gilroy. Lepistö näkee nimenomaan puolustuksen joukkueen vahvuutena.

- Ollaan todella hyviä vahvistuksia kyllä saatu ja väittäisin, että puolustus on varsinkin todella vahva. Totta kai se vaatii myös paljon muuta kuin vain nimiä paperilla, että saamme homman toimimaan, mutta lähtökohta on ainakin hyvä, Lepistö tuumaa.

Kannattajien ja varmasti myös joukkueen mielissä on vielä viime kausi, jolloin silloinkin joukkueen piti olla vahvempi kuin aiemmin. Lopulta kausi päättyi pettymykseen, kun joukkue ylsi vain vaivoin pudotuspeleihin, jossa Moskovan TsSKA oli parempi tylysti voitoin 4−0. Tuovatko uudet pelaajat Lepistön johdolla muutosta Jokereiden heikkoon menestykseen KHL:ssä?

- Jos minulta kysytään, niin uskon, että meillä on todella hyvä mahdollisuus mennä sarjassa pitkälle keväällä. Kaiken kaikkiaan meillä on kasassa ihan loistava joukkue tähän liigaan, mies toteaa useamman KHL-kauden kokemuksella.

Alku ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, kun heti ensimmäinen harjoitusottelu toi kauden avaustappion. Kiinalaisvieras Kunlun Red Star oli parempi maalein 3−2. Lepistö ei tuloksesta ollut kovinkaan huolissaan.

- Pari erää pelattiin todella hyvin, mutta kolmannessa jostain syystä meiltä katosi ote täysin. En tiedä loppuiko puhti, mutta alettiin puskemaan. Siihen nähden kuitenkin ihan hyvä suoritus, että vasta viikon olemme harjoitelleet yhdessä joukkueen kanssa.

Olympialaisten aikaan liki kuukauden tauon pitävä KHL alkaa Jokereiden osalta jo elokuun 23. päivä. Tästä syystä harjoitusottelutkin alkoivat joukkueella poikkeuksellisen aikaisin. Lepistölle tämä ei kuitenkaan ole mikään suuri ongelma.

- Onhan tämä aikainen aloitusaika, mutta tämä on ollut tiedossa jo monta kuukautta. Pelituntuman kanssa oli tietysti vielä hakemista, mutta se johtui siitä, että viime pelistä on niin pitkä aika.

Kolmen KHL-kauden ajan menestys on kiertänyt helsinkiläisseuran kaukaa, eikä Jokereilla ole tuloksena kuin yksi voitettu pudotuspelisarja heti joukkueen avauskaudelta. Osa kannattajista näkeekin menestymisen KHL:ssä suurten venäläisseurojen puristuksessa mahdottomana, mutta Lepistö ei jaa tätä näkemystä.

- Jos veikata täytyy, niin kyllä minä laittaisin rahat kiinni sille, että me olemme ihan kärkijengejä tällä kaudella. Ehdottomasti.

Jokerit jatkaa harjoitusotteluitaan keskiviikkona 2.8., ja kausi starttaa joukkueen osalta 23.8. jatkuen aina olympialaisten yli maaliskuun alkuun, jolloin starttaavat pudotuspelit. Kausi on siis pitkä ja aika näyttää, onko Lepistö jääkiekkoilijan ohella myös mitat täyttävä veikkaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle