Pelaajiston kädet nousivat pystyyn palaverissa Saksa-pelin jälkeen − "Joukkue valmistautuu taktisesti, mutta yksilön vastuu joukkueelle on myös kova"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Marjamäki piti joukkueen kanssa tiukan palaverin Saksa-ottelun jälkeen.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Leijonien päävalmentaja nosti esiin pelaajistosta kummunneen oma-aloitteisuuden harmittavan Saksa-tappion jälkeen. Latautuminen kohti alkusarjan päätöskamppailua on alkanut. Lauri Marjamäki luottaa siihen, että jokainen yksilö hoitaa itsensä valmiiksi.

Suuren pettymyksen nieleminen Saksa-ottelun jälkeen hoitui päävalmentaja Lauri Marjamäen mukaan yhteisellä palaverilla. Mistään kriisipalaverista ei ollut kyse, vaan johtavat pelaajat kertoivat näkemyksiään iltapuhteesta.

− Arvioimme rehellisesti ja kriittisesti, että missä menemme tällä hetkellä. Ensimmäinen vaihtokierros oli hyvä, sillä teimme maalinkin. Saksa on laadukas joukkue, joka puolusti henkeen ja vereen. Joukkueen voimasta jotain kertoo kolmannen erän lopun tasoitusmaali, Marjamäki analysoi.

− Kädet nousivat kopissa pelin jälkeen, ja kävimme avoimesti asioita läpi. Se kertoo mielestäni siitä, että he välittävät tästä joukkueesta ja arvot ovat kohdallaan. Olen todella ylpeä varsinkin kapteenistosta, joka piti omia puheenvuorojaan, kertoi Marjamäki muistuttaen, ettei MM-kisat ole mikään valmentajan show.

MM-tasolla pelitahti on huima, joten jokaiseen peliin lähteminen on aina omanlaisensa ponnistus.

− Yksilöllä on valmistautuvat peliin, vaikka joukkueurheilusta onkin kyse. Joukkue valmistautuu taktisesti, mutta yksilön vastuu joukkueelle on myös kova ennen ottelua.

Ohjat omiin käsiin tarvittaessa ketjumuutoksilla

Tiistaina Leijonat kohtaa viimeisen koetinkivensä MM-kisojen alkusarjassa. Samalla panoksena on lohkovoitto.

− Yhdysvallat on ehkä piirun verran parempi kuin Kanada − monipuolisempi ja peli varioituu eri tavalla. Hyvä, että saamme tuollaisen pelin ennen pudotuspelejä.

− Haluamme ottaa aloitteet omiin käsiimme siten, että Yhdysvallat joutu reagoimaan meidän peliimme. Totta kai pitää puolustaa heidän yksilötaitonsa fiksusti pois. Meidän oma korkealaatuinen tekemisemme on vahvuutemme. Olemme ennakkoluulottomia ja rohkeita. Jenkkien taitotaso on hirmuinen, kun katsoo, kuinka paljon maaleja he ovat tehneet.

Marjamäki sekoitti Saksa-ottelun kolmannessa erässä hyökkäysketjuja.

− Jotain pieniä kokoonpanomuutoksia varmaan tulee. Katsotaan huomenna. Pelasimme viimeksi hyvän kolmannen erän, ja siksi kokeilimme vähän uusia koostumuksia. Kasperi Kapanenkin on pelannut erinomaisesti, joten meillä on vaihtoehtoja.

Venäjällä omat jutut, Leijonilla myös

Yhdysvaltoja vastaan joukkue lähtee hieman muuttuneilla rutiineilla, mutta päävalmentaja luottaa joukkueensa jokaiseen yksilöön.

− Otamme lyhyen ottelupalaverin hotellilla maanantai-iltana, ja menemme kohti aamua. Aikainen peli luo aina omanlaisensa valmistautumisen. Siksi tulimme edellispäivänä samoihin aikoihin tekemään tämän harjoituksen. Kaikki vetivät hikitreenin oman fiiliksen mukaan.

Luotsi itse ei ota roolia ennen ottelutapahtumaa.

− Käyn yleensä vain seitsemän minuuttia ennen ottelua kopissa, ja otamme omat rituaalimme. Hyvin olemme tulleet kaikkiin peleihin. Meillä on ammattimainen joukkue, ja tarvitsemme erilaisia tarinoita. Meillä on tässä yli 10 ensikertalaista, joten on ymmärrettävä erilaisia lähtötilanteita.

Kiekko tippuu jäähän kello 12.15 Tanskan aikaa. Vaikka turnauksen joukkueissa on monenlaisia traditioita, Leijonat menee eteenpäin omaan hommaansa luottaen. Aamulla joukkue on valmis, ellei sitten jäsenistö ole eksynyt kisakaupungin vilinään − kuten joskus vanhoina, hyvinä aikoina.

− Kellon voi laittaa soimaan vaikka aamukolmeksi tai kahdeksaksi. Tämä on samaa asiaa kuin mistä äsken puhuimme. Elämme vuotta 2018; Venäjä tekee yhdessä alkulämmittelyt, Suomi ei tee. Sen verran minä luotan näihin urheilijoihin. Bussi lähtee 9.50, joten siihen on hyvä ehtiä. Emme haluaisi joutua etsimään jätkiä kyliltä, naurahtaa Marjamäki

» Lähetä palautetta toimitukselle