SaPKo-hyökkääjä Paalanen finaaliavauksen päätteeksi: "Jääkiekkoa parhaimmillaan"

MESTIS / Haastattelu
Ville Paalanen avasi keskiviikon ottelun maalihanat.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen finaalit käynnistyivät keskiviikkona SaPKon kotikaukalossa Talvisalossa. Pässipaidat eivät kaatuneet toisen erän vaikeuksiinsa vaan ratkoivat ottelun lopulta päätöserässä.

Pässipaidat voittivat vahvan päätöserän päätteeksi Kiekko-Vantaan 4−1-lukemin ja ottivat finaalisarjassa ensimmäisen kiinnityksen.

− Huikeata pudotuspelikiekkoa ja jääkiekkoa parhaimmillaan. Huikea kotiyleisö, ei voi muuta kuin nauttia pelaamisesta, SaPKo-hyökkääjä Ville Paalanen kehui ottelun päätteeksi.

Nelosketjussa töitä tehnyt Paalanen vastasi ottelun avausmaalista toisessa erässä. Hyökkääjä survaisi pelivälineen ohi Jani Kauton maalineduskamppailun päätteeksi.

− Äärimmäisen hyvältä. Nimenomaan tahtomaali. Halusin tehdä maalin, Paalanen virnuili ja kertoi tuntemuksiaan.

Ennen Paalasen johto-osumaa SaPKo joutui taistelemaan lähes puolitoista minuuttia kahden miehen alivoimalla.

− Jokainen hoiti sen, niin siitä kohtaa tuli sauma, että tämä peli on meidän.

Illan parhaimmaksi pelaajaksi Paalanen ei nostanut yksittäistä pelaajaa vaan korosti koko joukkueen panosta.

− Man of the match, sanotaan, että SaPKo!

Joukkueella on seuraavana edessään vierasottelu Vantaalla. Poppakonsteja otteluun valmistautuminen ei vaadi.

− Tämä ilta nautitaan ja huomenna alkaa taas palautuminen. Perjantaina sitten taas kamppailemaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle