Ulkomailla viihtynyt konkarihyökkääjä tuo TUTOn kevääseen kokemusta

MESTIS / Haastattelu
Teemu Elomo tulee olemaan tärkeä pelaaja TUTOlle pudotuspeleissä.
Kuva © Timo Savela
TUTO sai riveihinsä roppakaupalla kokemusta, kun Teemu Elomo saapui turkulaisseuran riveihin yli kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Euroopan kenttiä kolunneelle hyökkääjälle Mestis on vieraampi tuttavuus, jonka hän kuitenkin otti vastaan suurella mielenkiinnolla.

Pelejä Ranskassa, Kazakstanissa, Tanskassa, Ruotsissa... Teemu Elomon kohdalla lista tuntuu loputtomalta. Turku on kuitenkin miehen kotikaupunki, joten sopeutuminen Aurajoen rannalle on sujunut hyvin.

− Alussa oli vähän vaikeuksia uuden pelityylin kanssa. En kuitenkaan ole Suomessa pelannut kahteentoista vuoteen, mutta pikkuhiljaa peli peliltä tuntui kotoisammalta ja paremmalta.

Elomon viimeisin tuntuma toiseksi korkeimpaan sarjatasoon on vuodelta 1996, joten aikaa on todella vierähtänyt.

− En oikein tiennyt mitä odottaa. Olen pelannut Mestistä viimeksi silloin kun se oli vielä ykkösdivari, Kiekko-67 riveissä. Siitä joukkueestahan varmaan kymmenenkin pelaajaa kävi lopulta NHL:ssä, joten meininki oli vähän erilainen, Elomo pohtii.

− Mitä nyt näissä muutamissa Mestis-peleissä olen pelannut, niin vauhti ainakin on suuri. Täällä pelaa paljon hyviä nuoria pelaajia. Toisaalta taas, kun vauhtia on vähän liikaa, niin ajatus usein unohtuu. Euroopassa peli oli niin paljon enemmän kiekollista ja vauhtia oli vähän vähemmän, kokenut hyökkääjä pohtii.

Hyökkääjän kausi kuitenkin alkoi ulkomailla Elomon pelatessa ensin Unkarissa budapestiläisessä Ujpesti TE -nimisessä seurassa, josta hän siirtyi muutaman pelin ajaksi Slovakiaan.

− Vanhassa paikassa tuli joukkueelle rahavaikeuksia. Siinä tilanteessa on ihan selkeää, että etsitään uusi työnantaja. TUTO oli yhteydessä ja yhteistyökumppaneiden avulla loppukausi täällä oli mahdollinen, Elomo kertaa Turkuun siirtymisen taustoja.

− Olen tyytyväinen tähän ratkaisuun, vaikka olenkin viimeiset vuodet viihtynyt todella hyvin ulkomailla.

Ruotsissa on kiekkoilijan hyvä olla 

Parhaiten kokenus hyökkääjä onkin viihtynyt Ruotsissa, jonne hän siirtyi 26-vuotiaana Espoon Bluesista. Mora IK:n kanssa mies pelasikin kolme kautta Elitserieniä (nykyinen SHL) ja kauden Allsvenskania.

− Harri Rindell meni Elitserieniin Moraan valmentajaksi ja hän halusi minut ja muutaman muun suomalaisen sinne. Siihen aikaan oli fiksu ratkaisu mennä Ruotsin pääsarjaan pelaamaan.

− Kolme vuotta Moran kanssa olimme siellä (pääsarjassa). Pieni kylä kyseessä ja joukkue oli juuri noussut edellisenä vuonna Elitserieniin. Se oli hienoa jääkiekkoaikaa silloin. Pääsin näkemään läheltä, miten hyvä ruotsalainen pääsarja on, Elomo muistelee.

− Ruotsi ei kovin paljoa maana eroa Suomesta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tuli solmittua hyviä ystävyyssuhteita. Seurat myös arvostavat siellä paljon suomalaisia pelaajia. Asiat hoituvat hyvin ja jääkiekon lisäksi ihan pelkästään siellä asuminen oli hienoa.

Elomo on päässyt kokemaan myös sen, mistä Suomessa vain epätoivoisesti haaveillaan, eli aidon ja oikean karsintasarjan. Monilta muiltakin pelkkää plussaa saanut Ruotsin sarjasysteemi miellyttää myös Elomoa.

− Ruotsin malli on erittäin hyvä. Siinä näkee selkeästi, ketkä Allsvenskan-joukkueet haluavat nousta ja toisaalta pääsarjan joukkueet haluavat säilyä. Pääsarjan joukkueilla on hirveät paineet, koska sarjasta on helpompi tippua kuin siellä säilyä, Elomo kertoo.

− Karsintasarjat tuovat siellä todella paljon yleisöä. Kaikki ottelut ovat loppuunmyyty, oli kyseessä mikä paikkakunta tahansa.

Täysin ei kotoista Mestistä voi kuitenkaan verrata läntisen naapurin alempaan sarjatasoon.

− Allsvenskan, jota sanotaan Ruotsin Mestikseksi, on kuitenkin täysammattilaissarja. Siellä pelaajat eivät käy muissa töissä. Sen takia tasoero Mestiksen suhteen on edelleen melko suuri, Elomo huomauttaa.

Mestis nykymuodossaan on Elomolle uusi tuttavuus.
Mestis nykymuodossaan on Elomolle uusi tuttavuus.
Kuva © Timo Savela

Upea Unkari, kamala Kazakstan

Todelliseen kiekkokokemukseen kuuluu tottakai myös tutustuminen niihin maihin, joissa jääkiekko ei ole se kaikista suurin juttu. Elomo on pelannut yhden kokonaisen kauden myös Unkarissa, jossa jäähallit eivät kuulu ihmisten tyypillisimpiin ajanviettopaikkoihin.

− Unkari on hyvin nuori kiekkomaa. MOL-liiga on yhdistetty sarja, jossa on joukkueita Unkarin lisäksi myös Slovakiasta ja Romaniasta. Jokaisessa joukkueessa siellä on kuusi tai seitsemän ulkomaalaista pelaajaa ja ulkomaalaiset pelaajat ovat joka joukkueissa laadukkaita.

− Paikallisten pelaajien taso vaihtelee paljon, tosin Unkarin maajoukkueen pelaajat ovat todella hyviä pelaajia. Vaihtelevuus on siis suurta, mutta siellä on tekemistä kohtaan todella suuri innostus. Ulkomaalaisia valmentajia esimerkiksi on paljon, Elomo kertoo.

Ja jos Ruotsi miellytti tätä hyökkääjää, vei Budapest koko sydämen.

− Budapest on yksi hienoimmista paikoista asua Euroopassa. Aivan upea kaupunki ja tulen kaipaamaan sinne. Ehkä tulevaisuudessa asunkin siellä vielä, hyökkääjä haaveilee.

Vaikka jääkiekko ei maan ykköslajeihin kuulukaan, on kannattamisen jalo taito sukukansallamme veressä.

− Urheilukansaa unkarilaiset ovat ehdottomasti, sillä jalkapallo ja käsipallo kiinnostavat siellä paljon. Käsipallopeleissä käy 4000-5000 ihmistä, mutta jääkiekko-otteluissa käy se 500. Hallit ja puitteet ovat siellä Mestiksen tasolla, ja ne ihmiset jotka peleihin eksyy, osaavat kyllä fanittaa. Kiihkeää kansaa, Elomo kiittelee.

Maasta toiseen siirtyminen usein lyhyelläkin varoitusajalla voisi monelle olla suurempikin stressinaihe, mutta Teemu Elomolle se ei ole ongelma. Mies on syntynyt kulkemaan.

− Jos asiat hoidetaan hyvin, niin uuteen maahan on suhteellisen helppo mennä. En muutenkaan ole sellainen ihminen, joka välttämättä viihtyisi koko uraa samassa paikassa. Itselle tämä kiertely on toiminut ihan hyvin.

Kaiken reissaamisen ihannoinnin keskellä hyökkääjä kuitenkin myöntää, että yksi aluevaltaus ei mennyt lähellekään suunnitelmien mukaan.

− Omalle kohdalleni on sattunut vain hyviä paikkoja. Paitsi kausi Kazakstanissa. Sinne lähteminen oli iso virhe: siellä hommati eivät toimineet. Maa oli kolkko, liian erilainen paikka. Ilman huumoria siitä vuodesta olisi tullut todella synkkä, Elomo muistelee.

− Paikka oli vähän juuttunut 1970- ja 1980-luvuille. Asuinhuoneena oli yksi pieni huone ja huoneessa oli vain autonlämmitin. Se oli kyllä kokemus.

Isoveljen opissa on hyvä olla

TUTOssa on tällä hetkellä mahdollista seurata melko mielenkiintoista asetelmaa, sillä Teemu Elomo saa nauttia valmennusoppia vuotta vanhemmalta Miika-veljeltään.

Veljekset osaavat kuitenkin erottaa työn ja perhesuhteet, eikä nuoremman veljen siirtyminen TUTOon ollut mikään sisäpiirissä sovittu asia.

− Meillä on ihan selvät pelisäännöt ollut alusta asti: hän on valmentaja ja minä olen pelaaja. Muutenkin tämä koko TUTO-caseni tapahtui ennen kuin Miika tuli valmentajaksi. (Elmo) Aittola oli yhteyksissä ja päätimme asiasta aikaisemmin, hyökkääjä alleviivaa.

Nuoremmalla veljellä ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa vanhemman veljensä valmentajantaidoista. Ennen kaikkea mies korostaa rehellisyyttä.

− Hyvä valmentaja hän on, varsinkin nuorien pelaajien kanssa. Hän neuvoo hyvin ja on rehellinen: sanoo, kun on sanottavaa ja kehuu, kun on kehuttavaa, nuorempi Elomo linjaa.

− Jos pelaa huonommin tai tekee virheitä, Miika kyllä sanoo siitä, vaikka onkin veli. Se on mielestäni hyvä niin.

Myös isoveli Miika intoutui kehumaan Teemu-veljeään.

− Teemu on erittäin kokenut, pelannut erinomaisen uran ja voittanut paljon. Hän on ikäluokkansa kärkipelaajia ja meillä TUTOssa nimenomaan edustaa sitä kokemusta ja voittamista, mitä urasta on jäänyt käteen. Etenkin nyt, kun pudotuspelit alkaa, odotan Teemun olevan johtava pelaaja ja vastuukantaja, Miika Elomo toteaa pikkuveljen peliotteista puhuttaessa.

− Helppo valmennettava hän on. Kulmat ovat hioutuneet vähän ja rosoisuus on lähtenyt pois, jos vertaa siihen aikaan, kun itse hänen kanssaan pelasin, isoveli linjaa.

Veljekset ovatkin pelanneet yhdessä sekä TPS:ssä että Bluesissa, ja menestystäkin on tullut. Teemu Elomon mielestä oman veljen kanssa pelaaminen on ollut mahtavaa aikaa.

− Kun Miika tuli Amerikasta, ja pääsin pelaamaan hänen kanssaan, se oli itselleni henkilökohtaisesti hieno kokemus. Olimme kuitenkin samassa joukkueessa, samassa kentässä ja voitimme vielä mestaruudenkin TPS:ssä yhdessä.

Mutta kun kyseessä on veljekset, jotka harrastavat samaa lajia, pieni tai vähän suurempikin kilpailu on koko ajan pystyssä.

− Ainahan veljeksillä on kilpailuasetelma, ihan sama mistä puhutaan, Teemu Elomo naurahtaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle