Arkisto - Lada

Hakutulokset 1 - 18 / 18

Uutinen

Kaksi joukkuetta ulos KHL:stä - kova palkkakatto tulossa vuonna 2020

KHL | 28.3.2018 14:09
KHL supistuu ensi kaudeksi kahdella joukkueella. Lähitulevaisuudessa on tulossa myös muutoksia palkkakattoon, jolla joukkueiden tasoeroja pyritään pienentämään.
Jugra, Lada, Veli-Matti Savinainen
Raportti

Jokereiden Jalonen: ”Yksi erä ei riitä”

KHL | 18.12.2017 22:00 | Matti Väisänen
Helsingin Jokerit palasi maaottelutauolta hurjalla tahdilla ja dominoi avauserää. Lukuisista paikoistaan huolimatta isännät eivät onnistuneet tekemään kuin kaksi maalia. Vierasjoukkue tuli kuitenkin peliin mukaaan ja rynni päätöserässä ohi. Jokerit nousi vielä lopussa tasoihin ja kuittasi pelin lopulta rangaistuslaukauksilla. Jokerileiristä kantautui myös huonoja uutisia, sillä Antti Pihlströmin vamma vaatii leikkaushoitoa.
Jokerit, Lada
Raportti

Ladakaan ei pysäyttänyt Jokereita

KHL | 12.10.2017 21:27 | Matti Väisänen
Helsingin Jokereiden voittokulku jatkui Toljatissa, josta vierasjoukkue haki 4-0-voiton. Jokerit otti jo avauserässä pelin haltuunsa, eikä Lada päässyt oikein missään vaiheessa edes haastamaan suomalaisjoukkuetta.
Lada, Jokerit
Artikkeli

Lada Toljatti - Jokereista tutun tehopuolustajan johdolla

KHL | 21.8.2017 11:00 | Juha Santaharju
Neljän farmisarja VHL:ssä vietetyn kauden jälkeen KHL:ään kaudelle 2014-15 palannut perinteikäs seura on ollut paluunsa jälkeen sarjan pohjasakkaa jokaisella kaudella. Seuran 60 ottelun runkosarjan pistemäärät ovat pyörineet 65-69 välillä. Menneellä kaudella Lada jäi sarjan kolmanneksi viimeiseksi. Joukkue on muuttunut melkoisesti, mutta pudotuspeleihin pääseminen vaatisi venymistä
Lada
Kuvakooste

Lada kiihdytti voittoon loppusuoralla - Jokerit vieraskiertueelle tappio niskassaan

KHL | 9.1.2017 22:24 | Juuso Pellava
Jokerit kohtasi jälleen yhden KHL:n häntäpään joukkueista kun se sai vastaansa Lada Toljatin. Vieraat olivat pitkään voitossa kiinni, mutta Jokerit taisteli ottelun tasoihin. Ratkaisu nähtiin lopulta vasta voittolaukauskilpailun yhdeksännellä kierroksella, kun vieraat onnistuivat kertaalleen maalinteossa.
Jokerit, Lada
Raportti

Jokerit ryhdistäytyi, mutta hävisi

KHL | 9.1.2017 22:04 | Matti Väisänen
Helsingin Jokerit oli torstai-iltana aktiivinen ja sai luotua paljon vetoja ja maalipaikkoja. Se ei kuitenkaan riittänyt kuin yhteen pisteeseen, kun Lada Toljatti rokotti armotta ja vei pisteet rangaistuslaukauksilla.
Jokerit, Lada
Ennakko

Jokereille uusi asennetesti notkahduksen jälkeen

KHL | 9.1.2017 9:39 | Matti Väisänen
Jokerit jatkoi lauantaina tältä kaudelta tuttua sarjaa, kun se pelasi huippuesitystä seuranneen kamppailun veltosti. Asennemittaus sarjan häntäpäätä vastaan jatkuu maanantaina, kun Lada Togliatti saapuu Helsinkiin.
Jokerit, Lada
Raportti

Jokerit etsii keinoja voittamiseen: ”Tämä on se reitti, joka meidän täytyy kulkea"

KHL | 30.9.2016 21:36 | Sami Salminen
Jokerit kärsi jo kolmannen perättäisen tappion, kun Lada Toljatti oli kotonaan parempi maalein 5-2. Uhrautuvasti pelannut Jokereiden Tommi Huhtala odottaa joukkueeltaan enemmän taisteluhenkeä.
Lada, Jokerit
Artikkeli

Lada Toljatti - Pelastaja Ruotsista?

KHL | 21.8.2016 16:00 | Juha Santaharju
Euroopan pisimmän ja runsasvetisimmän joen, Volgan, varrella sijaitseva Toljattin kaupunki tunnetaan yleisesti autokaupunkina. Toljattista kotoisin oleva jääkiekkoseura Lada on päässyt neljän KHL-kautensa aikana vain kertaalleen haistelemaan pudotuspelien ilmapiiriä.
Lada
Raportti

Jokerit ei antanut Ladan yllättää toistamiseen

KHL | 5.12.2015 17:47 | Sami Salminen
Tiistaina kotihallissaan Lada Toljatille hävinnyt Jokerit sai mahdollisuuden kasvojenpesuun, kun joukkueet kohtasivat uudelleen. Ladan kotihallissa pelatussa ottelussa Jokerit oli huomattavasti terävämpänä kuin tiistaina kotonaan ja vei voiton ansaitusti lukemin 3-1.
Lada, Jokerit
Kuvakooste

Jokerit ei pysynyt Ladan vauhdissa

KHL | 1.12.2015 21:48 | Juuso Pellava
Jokerit päätti kuuden ottelun kotiotteluputkensa tappioon Lada Toljattia vastaan lukemin 1-3. Vierasjoukkueen valmistautuminen otteluun onnistui tällä kertaa paremmin, eikä Jokerit noussut enää 0-3-tappioasemastaan.
Jokerit, Lada
Raportti

Lada karkasi kävelymiehiltä

KHL | 1.12.2015 21:45 | Matti Väisänen
Helsinkiin vierailulle saapunut Lada Toljatti otti tiistai-illan ottelun parissa ensimmäisessä erässä vaisusti esiintyneeltä jokerinipulta aseet pois. Ladan kolmen maalin karkumatka oli liikaa, eikä Jokereiden päätöserän kiri riittänyt kuromaan eroa kiinni.
Jokerit, Lada
Ennakko

Lada viiden ottelun tappioputkessa Jokereiden vieraaksi

KHL | 1.12.2015 10:45 | Sami Salminen
Helsingissä pelattava Jokereiden ja Lada Toljatin välinen ottelu ei totisesti ole jokapäiväinen tapahtuma. Lada oli edellisen kerran vierailulla Helsingissä nimittäin hieman yli 20 vuotta sitten. Tuolloin panoksena oli, ei enempää eikä vähempää, kuin Euroopan mestaruus.
Jokerit, Lada
Artikkeli

Lada Toljatti - Mistä maalintekijät?

KHL | 20.8.2015 10:40 | Juha Santaharju
KHL:ään viime kaudeksi paluun tehnyt Lada jäi 13 pistettä itäisen konferenssin pudotuspeliviivan alapuolella ja lopullinen sijoitus oli 11:s. Kesän aikana seurassa on tapahtunut melkoisesti vaihtuvuutta - muun muassa viime kauden johtavat hyökkääjät Juri Petrov ja Aleksandr Tšernikov siirtyivät Avangardiin.
Lada, Lada Togliatti
Raportti

Jokerit jatkaa voittoputkessa

KHL | 19.9.2014 21:31 | Juuso Kokkonen
Helsingin Jokerit nappasi jo kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun se kukisti ensimmäisen vieraskiertueensa viimeisessä ottelussa Lada Toljatin 2-1.
Lada, Jokerit
Artikkeli

Lada Toljatti - ei Ladalla moottoritielle

KHL | 31.8.2014 13:14 | Juha Santaharju
Kaksi KHL-historian ensimmäistä kautta sarjassa pelannut Lada Toljatti tekee paluun KHL:ään neljän vuoden tauon jälkeen. Reilun 700 000 asukkaan (2010) Toljattin kaupunki tunnetaan seuran nimessäkin esiintyvästä automerkistä. Seuran kotiareena kantaa nimeä Lada Arena. Areena ei ole sama, missä joukkue pelasi viime visiitillä KHL:ssä. Uusi halli valmistui vuonna 2013 ja sinne mahtuu noin 6000 katsojaa.
Lada
Uutinen

KHL julkaisi tulevan kauden lohkojakonsa - Jokerit Bobrov-divisioonassa

KHL | 9.7.2014 12:09
KHL on julkaissut tulevan kauden lohkojakonsa. Jokerit sijaitsee Läntisen konferenssin Bobrov-divisioonassa.
Vitjaz, Dinamo Msk, Lokomotiv, Severstal, Torpedo, HK Sotši, TsSKA, Atlant, Dinamo Mn, Dinamo R, Medveščak, SKA, Slovan, Avtomobilist, Ak Bars, Lada, Metallurg, Neftehimik, Traktor, Jugra, Avangard, Admiral, Amur, Barys, Metallurg Nk, Salavat Julajev, Sibir N
Uutinen

Sakari Lindfors siirtyy Venäjällä idempään

KHL | 30.5.2014 15:37
KHL:ssä kaksi kautta Torpedo Nižni Novgorodissa maalivahtivalmentajana toiminut Sakari Lindfors vaihtaa joukkuetta. Uusi seura on Lada Toljatti.
Lada