Mielipide

Aleksi Laakso: Paluu arkeen, kynä vaihtuu taas mailaan

LIIGA / Kolumni
Paluu arkeen on koittanut ja muutamia harjoitusotteluitakin on ehditty pelata, joten on aika viimeisen blogimerkinnän.

Joukkue on taas kokoontunut yhteen ja lomat on lusittu. Nopeasti on hypätty tiiviiseen pelitahtiin, joka on hyvää harjoitusta sarjakautta ajatellen. Pelipäivän rutiinit muistuvat taas mieleen, uuden joukkueen toimintatavat matkustuksineen tulevat tutuksi. Lisäksi sitä pääasiaa, pelisysteemiä, aletaan hioa saumattomaksi treeneissä ja harjoituspeleissä.

Ensimmäisen harjoitusottelun pelasimme keskiviikkona 5.8. Kokkolassa Mestikseen noussutta Hermestä vastaan. Niemen Timo otti vanhaa seuraansa vastaan muutaman hyvän kopin alkuun, mutta sen jälkeen peli kääntyi nopeasti meille ja summerin soidessa lukemat 3-7 meidän hyväksi olivat oikeutetut.

"odotettiin omaa peliä makkara kädessä, varusteet puoliksi päällä"

Porukkaa oli halliin ahtautunut mukavasti, vaikka lähistöllä pelattiin jalkapallon paikalliskamppailua GPK-KPV. Vaasalainen fanikulttuuri osoitti heti hienoutensa, kun Red Army oli päädyssä kannustamassa ensimmäisestä pelistä lähtien.

Torstaina harjoittelimme lyhyesti, olihan perjantaille tiedossa kova rypistys Rauman Pitsiturnauksessa. Otteluohjelma suosi meitä niin, että ensimmäinen ottelu Ässiä vastaan alkoi vasta klo 12.45. Ottelusta erityismaininta täytyy antaa Otto Karviselle ja Ari Gröndahlille myllyistä, jotka kääntyivät molemmat heidän edukseen. Itse ottelu päättyi tasan 1-1 ja jokaisen ottelun jälkeen käyty kerrasta poikki -voittomaalikisa meni Ässille.

Toisessa pelissä Lukon kaatoi sekä varsinaisella peliajalla että voittolaukauksissa "oma koira" Henrik Koivisto, joka iski molemmat osumat entisen seuransa verkkoon. Voiton myötä selvitimme tiemme välieriin, jossa pääsimme testaamaan kovasti uudistuneen TPS:n kunnon.

Jälleen nuhjasimme 1−0-voiton ja tie finaaliin oli selvä. Välierän ja finaalin välissä oli ensimmäinen pidempi tauko, jolloin pelaajat tankkasivat nestettä ja kanakeittoa. Varusteitakin ehti ottaa päältä pois hetkeksi kuivumaan.

Kahdeksalta alkoi finaali kotijoukkue Lukkoa vastaan. Lukolla oli energiatasot hieman meitä korkeammalla, kun vastaavasti meidän jalka alkoi painaa. Ensimmäisen erän maalilla Lukko vei Pitsiturnauksen voiton. Pelin jälkeen bussissa oli uninen tunnelma, olivathan useimmat pelanneet yli kaksi kokonaista jääkiekko-ottelua. Ainakin karstat lähtivät koneesta. Bussi oli Vaasassa yhdeltä yöllä ja pitkä 19 tunnin päivä oli paketissa.

Turnauksen järjestelyistä olin näin ensikertalaisena positiivisesti yllättynyt. Kahdenkymmenenkahden Pitsiturnauksen kokemus näkyi järjestäjien otteissa. Ruokaa ja juomaa oli koko ajan saatavilla sekä aikataulut pitivät. Karnevaalit olivat käynnissä aamusta asti ja halli täynnä iloisia ihmisiä. Tunnelma oli kuin ennen vanhaan junnuturnauksissa, kun odotettiin omaa peliä makkara kädessä, varusteet puoliksi päällä.

Pelit olivat lyhyestä peliajasta ja osittain huonosta jäästä johtuen vähämaalisia, mutta muuten yleisö sai varmasti rahoilleen vastinetta, kun näki monta joukkuetta saman päivän aikana samassa kaukalossa. Pelaajat, jotka olivat edellisinä vuosina osallistuneet Pitsiturnauksiin, kertoivat tason nousseen vuosi vuodelta, mikä on hyvä.

Jos kerran pelaamaan lähdetään, niin pelataan sitten tosissaan.

Sport jatkaa valmistautumistaan 11.9. alkavaan liigakauteen leirillä Leppävirralla. Allekirjoittanutkin alkaa keskittyä taas leipätyöhönsä ja jättää nämä kirjoitushommat vähemmälle.

Kiitos lukijoille ja mielenkiintoista liigakautta!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös