Kausi päättyy ja savun hälvettyä suuri osa pelikavereista lähtee uusiin maisemiin, kuka minnekin. On kuukauden verran aikaa hengähtää hektisestä, tarkoin aikataulutetusta, fyysisesti ja henkisesti kuormitetusta arjesta.
Tähän arkeen on kuitenkin niin kasvanut kiinni, että vapaa-aika tuntuu vieraalta. Tuottaa suuria vaikeuksia nostaa jalat pöydälle ja syljeskellä kattoon, vaikka välillä on hyväkin heittää täysin vapaalle. Viikon verran pystyn olemaan hikoilematta muualla kuin saunassa, mutta sen jälkeen alkaa kroppa huutaa sykettä ja adrenaliinia. On toki myös helpompaa pitää peruskuntoa yllä kuin päästää se rapistumaan ja aloittaa kiinnikurominen rapakunnosta.
Pelillisesti ja henkisesti on menty eteenpäin, mutta tämän kauden aikana alkoi kaivata piristystä ja jotain uutta
Fysiikkavalmentaja Harri Yrttiahon mukaan esimerkiksi aerobinen kunto heikkenee noin prosentin päivässä, jos on täysin tekemättä mitään. Siksi tuleekin aloitettua parin viikon kuluessa kauden päättymisestä kevyt harjoittelu, joka ei ole mentaalisesti raskasta ja joka pitää peruskuntoa yllä; sulkista, tennistä, kuntopiiriä ja niin edelleen.
Tänä keväänä oli allekirjoittaneellakin edessä maiseman vaihto, kun yli kolmen vuoden jakso Hämeenlinnassa tuli päätökseensä. Paljon olen Hämeenlinnasta saanut. Pelillisesti ja henkisesti on menty eteenpäin, mutta tämän kauden aikana alkoi kaivata piristystä ja jotain uutta. Tämä tunne vain vahvistui kevättä kohti mentäessä.
Mieluinen puhelinsoitto tuli Pohjanmaalta Vaasasta ja lopulta paluu lakeuksille, 322 kilometrin päähän varmistui. Vaasan Sport, lapsuuden peliaikojen arkkivihollinen Seinäjoen S-Kiekosta, varmistui uudeksi seurakseni ja täytyy myöntää, että intoa on kun ilmapallossa. Vuoden takaisen liiganousun tuoma into ja noste Pohjanmaalla on käsin kosketeltavissa. On kunnia ja onni päästä osaksi sitä. Edessä on uusi mahdollisuus ottaa seuraava askel uralla. Seurana Vaasan Sport ei kuitenkaan ole täysin vieras, tulihan siellä käytyä kaudella 2010-2011 vuokrasopimuksella Espoosta pelaamassa 33 ottelua.
Kauaa ei onneksi ehtinyt harmittelemaan viime kautta, kun oli alettava järjestelemään siviiliasioita. Oman paikkani kävin tyhjäämässä Ritari-areenalla, eli varusteet kassiin, mailat nippuun ja pelipaita muistoksi toimistolta. Hämeenlinnan asunnon saimme myydyksi ja uusi koti löytyi Vaasan keskustasta.
Kevään mittaan Vaasa-Hämeenlinna-väli tuli tutuksi. Huhtikuun lopussa lastasimme viimeiset muuttolaatikot sekä kalusteet pakettiautoon. Bluesin entiseltä maalivahdilta Bernd Brücklerilta saatu sohva ei kuitenkaan enää kuormaan sopinut, joten siitä jouduin harmikseni luopumaan.
on tullut yllätyksenä, miten pienestä asiat saattavat olla kiinni ja kuinka nopeasti uran suunta saattaa vaihdella
Paljon on asioita mietittävänä, kun osoite vaihtuu, mutta kaikki sujui hienosti. Kiitos Sportin, perheiden ja kavereiden, jotka auttoivat muutossa, remontoinnissa ja sopeutumisessa uuteen kaupunkiin. Kyllähän se on aina helpottavaa, kun asiat ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat taas hetkeksi selvillä ja pääsee keskittymään rauhassa tulevaan kauteen.
Mutta mitäs sitten, jos sopimus loppuu ja havahtuu siihen, ettei sopimustarjouksia tule tai ura lähestyy loppuaan. Voi vain arvailla sitä yksinäisyyden ja epävarmuuden tunnetta, joka siinä tilanteessa on: "Millä maksaa asuntolainaa? Pystynkö enää pelaamaan huipulla?".
Itse olen ajatellut asian niin, että lahjakkuudella pääsee tiettyyn pisteeseen asti ja ensimmäiset liigasopimukset voi saada vielä lupaavan pelaajan statuksella. Tuo 1-4 vuotta liigauran alusta annetaan aikaa oppia, mitä vaatii pelatakseen ammatikseen ja pysymään huipulla. Tuolloin on osoitettava ennen kaikkea itsellensä, että on valmis tekemään uhrauksia ja töitä uransa eteen.
Itsellenikin on tullut yllätyksenä nähdä, miten pienestä asiat saattavat olla kiinni ja kuinka nopeasti uran suunta saattaa vaihdella. Mäki voi olla jyrkkä ylös tai alas. On ollut hieno nähdä esimerkiksi Kroatian lahjan Borna Rendulicin nopea nousu Zagrebista Seinäjoen, Porin ja Hämeenlinnan kautta NHL:ään saakka. Se antaa uskoa, miksi vaikeinakin hetkinä kannattaa jatkaa yrittämistä. Epäilijöitäkin on varmasti matkan varrella ollut, mutta hän ei ole antanut periksi. Tätä periksiantamatonta asennetta kuvaa hyvin muutto 15-vuotiaana 1700 kilometrin päähän kotoa vain pelatakseen jääkiekkoa. Uskallan väittää, ettei onnistuisi keneltä tahansa.
Monien tie on ollut päinvastainen ja uran suunta on ollut nopeastikin laskeva. Joillakin on ollut loukkaantumisia, joillakin harjoittelu on jäänyt vähälle, joillakin liekki pelaamiseen on muuten vaan sammunut. On myös niitä pelaajia, jotka ovat hakeneet uralleen vauhtia esimerkiksi Keski-Euroopan kaukaloista tai pelanneet pitkään Mestistä käyden samalla päivisin "oikeissa töissä".
Jotkut heistä ovat raivanneet sieltä tiensä vielä kovalla työllä ja intohimolla kotimaiselle huipulle. Heille nostan suuresti hattua.
Nämä pelaajat ovat opettaneet, että kannattaa osata arvostaa sitä mahdollisuutta, jonka nuorena saa liigajoukkueessa. Vanhempanakin sen mahdollisuuden toki voi saada, mutta se on fakta, että kyllä 18-vuotias oma juniori menee 30-vuotiaan samantasoisen pelaajan edelle.
Vaikka epävarmuus on läsnä tässä hommassa, ovat nopeat muutokset ja jännitys se suola, joka tekee tästä hommasta niin ainutlaatuista ja hienoa. Uskon myös siihen, että sen saa mitä ansaitsee. Jos on aito, rehellinen palo pelaamiseen, on myös valmis tekemään tarvittavia uhrauksia ja sitä kautta pystyy itse vaikuttamaan, että tapahtuvat muutokset olisivat positiivisia.
