Mielipide

Herätkää pahvit, Oulussa pelataan pudotuspelejä!

LIIGA / Kolumni
Oululaisyleisö ei ole löytänyt pudotuspeleihin menestyksekkään runkosarjan jälkeen. Puolivälieräottelut Porin Ässiä vastaan käytiin välillä puolityhjien katsomoiden edessä. Joukkueen ja seurajohdon lisäksi erityisesti yleisöllä itsellään on peiliin katsomisen paikka.

Oulussa on totuttu liian hyvälle. Sen kertoo puolivälierien yleisömäärät Raksilassa. Kärpät voitti runkosarjan mennen tullen, eikä loppupään runkosarjapeleissä ollut minkäänlaista panosta. Pudotuspelien odotus näkyi joukkueen sekavissa esityksissä.

Myös yleisön luulisi odottaneen innolla oikeiden pelien alkamista, mutta ei. Oululaisyleisöä ei kiinnostanut pudotuspelisarja Porin Ässiä vastaan. On hämmästyttävää, ettei Raksilan hornankattilaksikin kutsuttu areena täyttynyt edes kolmanteen peliin, joka pelattiin lauantai-iltana.

Oululaisyleisö on pyyhkinyt hyvin nopeasti mielestään viime kauden rämpimisen. Tuolloin pelit eivät kiinnostaneet, koska joukkue pelasi sekavasti ja ei pärjännyt. Tällä hetkellä Kärpiltä odotetaan niin paljon, etteivät pelit säälipleijarijoukkuetta vastaan kiinnosta.

Totta puhuen myös joukkue näytti välillä pitäneen puolivälieriä pakkopullana. Puolivälieräsarjan aikana joukkue ei näyttänyt samalta viihdyttävää kiekkoa pelaavalta joukkueelta kuin runkosarjassa. Vasta viidennessä pelissä joukkue löysi jälleen oman identiteettinsä, osin Ässien huonouden takia.

Ensimmäisen puolivälierän ilmoitettu katsojamäärä oli 4537 ja ottelusarjan ratkaisseessa viidennessä pelissäkin vain 4793. Molemmat luvut ovat noin kaksituhatta vähemmän mitä Raksilan jäähalliin mahtuu. Seurajohdossa ei taatusti olla tyytyväisiä tällaisiin lukumääriin menestyksekkään kauden jälkeen.

Raksila täyttyy väistämättä välierien kolmanteen otteluun, joka pelataan lauantaina. Muuten oululaiset tuskin ovat rynnimässä sankoin joukoin edes välieriin ennen ratkaisupelejä. Oululaisesta kiekkokansasta on tullut nirsoa. Marjamäen menestysvuosien myötä oululaisten mahat tuntuvat olevan edelleen täynnä.

Peiliin katsominen on myös seuran johdolla. Pudotuspelien markkinointi on todella väsynyttä. Oulussa vietetään valkeaa kevättä jo varmaan viidettä kertaa. Olisiko aika panostaa ja keksiä jotain uutta? Myös ensimmäisen kierroksen lippujen hinnat olivat paikon kohtuuttomia. Ei ihme, että nurkat ammottivat tyhjinä, sillä selkänojattomista saunanlauteista sai maksaa 26 euroa.

Tämän lisäksi liigalähetyksiä on tällä kaudella pystynyt seuraamaan kotonaan ennätysalhaisella viidentoista euron kuukausihinnalla. Tämä syö varmasti myös pudotuspelienkin katsojamääriä. TV- tai nettilähetysten seuraaminen ei kuitenkaan korvaa pudotuspelikokemusta ja kannattamansa joukkueen tukemista paikan päällä.

Kärpät on hyvin tärkeä oululaisille ja koko Pohjois-Suomelle, mutta joukkuetta seuraava kiekkoyleisö antanut itsestään huonon kuvan. G-katsomon fanilauman ja kausikorttilaisten jälkeen joukkuetta seuraa hyvin pitkälti menestyksen metsästäjistä koostuva yleisö. Tämä yleisö heräilee puolivälierien aikaan, raahaa itsensä hiljalleen katsomoon välierissä ja tukkii lipunmyynnit finaalisarjan seiskapelin aamuna.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös