Mielipide

Kolumni: TPS on pilkottu kirveellä pronssipeliin

LIIGA / Kolumni
Tapparan ja TPS:n välinen välieräsarja on tilanteessa 3−0 kirvesrintojen hyväksi. Turkulaiset ovat olleet aseettomia otteluiden ratkaisuhetkillä, ja nousu ylitasaista Tapparaa vastaan on lähes mahdotonta.

Liigan pudotuspelien historiassa on nähty kerran nousu sarjatilanteesta 3−0. Keväällä 2012 KalPa musertui Bluesin käsittelyssä, kun espoolaiset nappasivat neljä peräkkäistä voittoa. Silloin kyseessä oli puolivälieräsarja. 

TPS oli runkosarjan toiseksi paras joukkue ylivoimalla ja alivoimallakin neljänneksi paras. SaiPa-sarjan jälkeen turkulaisten ylivoimaprosentti oli yli 35, ja alivoimalla oma verkko heilui vain kolme kertaa.

Tapparaa vastaan asetelma on kääntynyt päälaelleen. Kirvesrintojen sarjan kahdeksasta maalista peräti viisi on syntynyt ylivoimalla. Turkulaisten käskijä Kalle Kaskinen on peluuttanut konkareita Tomi Kalliota ja Eric Perriniä alivoimalla. Konkareista varsinkaan Kalliolla jalka ei riitä alivoimapelaamiseen.

TPS on onnistunut ylivoimalla vain kerran, vaikka ylivoima-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Esimerkiksi lauantaina turkulaiset tuhlasivat 13 minuuttia ylivoima-aikaa, ja maalipaikatkin olivat harvassa ylivoimalla. Hengetön ylivoima kaatuu suurilta osin jo siniviivan ylittämiseen tai viimeistään huonoon viimeistelyyn.

Ratkaisuhetkillä TPS on ollut tehoton eikä joukkue ole onnistunut tappamaan peliä, kun siihen on ollut paikka. Lauantaina Tappara tarjosi avauserässä viiden minuutin ylivoiman ja päätöserässä kahden pelaajan ylivoiman. Sarjan avausottelussa turkulaisilla oli tuhannen taalan paikkoja jatkoerässä, mutta ratkaisuun he eivät kyenneet.

Tappara on noussut päätöserissä kaksi kertaa tasoihin ja lopulta ohi. TPS on lopettanut aktiivisen pelaamisensa juuri silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu. Huomionarvoista on myös se, että viimeiseen viiteen pudotuspeliin TPS ei ole onnistunut iskemään yli kahta maalia.

Liigan yksi parhaista hyökkäyskalustoista on ratkaisukyvytön. Pronssipeliin matka käy.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös