Mielipide

Pärnänen: Tapparan räikeä floppi on Jukka Rautakorven vika

LIIGA / Kolumni
Jukka Rautakorven pyrkimykset ovat hyvät, hän aistii lajin tuulia aivan oikein, mutta nyt hän valmensi huippu-urheilussa ylivoimaisen ennakkosuosikin keskinkertaiseen suoritukseen, kirjoittaa Jatkoajan päätoimittaja Antti Pärnänen.

Perusasiat alkuun:
Jukka Rautakorpi on loistava jääkiekkovalmentaja. Yksi Suomen parhaista.
– Kuusi aikuisten SM-hopeaa ja yksi SM-kulta ovat todella huikea saavutus.
– Rautakorpi on yksi suomalaisen jääkiekon pelillisen filosofian Meidän pelin pääarkkitehdeista. Maajoukkueiden 2010-luvun menestyksestä on isolta osin kiittäminen Meidän peliä.

***

Sitten päättyneeseen sesonkiin. On Rautakorven vastuu ja vika, ettei Tappara ylivoimaisesta pelaajamateriaalistaan huolimatta voittanut Suomen mestaruutta.

Eikä ole sattumaa, että juuri Rautakorpi on hävinnyt SM-finaalit uskomattomat kuusi kertaa. Ja lisäksi historiallisesti irtisanottu kesken alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruusturnauksen.

Tappara oli menneen Liiga-kauden yksi ja ainoa ennakkosuosikki. Ei mitään epäselvyyttä. Puolustus – joka on maalivahtien jälkeen nykyjääkiekossa olennaisin osa joukkuetta – olisi kelvannut sellaisenaan miesten maajoukkueeseen Euro Hockey Tourille, maalissa Tshekin maajoukkuemaalivahti Dominik Hrachovina, hyökkäys täynnä kahden edellisen kauden mestareita, mukana muun muassa NHL-sopimukselliset Henrik Haapala sekä Sebastian Repo ja sarjan paras kapteeni Jukka Peltola. Pelaajisto oli Tapparalle suvereeni kilpailuetu. Nimilistan ero mestari Kärppiinkin on räikeä.

Tappara sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja pudotuspeleissä toiseksi. Lähtökohtiin ja edellytyksiin suhteutettuna se on selkeä floppi.

Kirvesrinnat suoritti varsin kädenlämpöisen kauden. Runkosarjassa pelaaminen oli ajoittain hengetöntä ja usein sekavaa. Kuusi kuukautta valtavaa alisuorittamista. Pudotuspeleissä jo räikeästi huonompien pelaajien KalPa kykeni osoittamaan mestarisuosikin avauspelaamisen ja tunnetilan heikkoudet. TPS kaatui välierissä lähinnä omaan saamattomuuteensa. Mestaruuden Tappara hävisi käytännössä kahden ensimmäisen finaaliottelun hengettömyyteensä. Kärpät voitti ne neljään jälkimmäiseen osaotteluun verrattuna helpohkosti, sillä neljässä viimeisessä ottelussa Tappara oli hyvä.

Ailahtelevaisuus oli siis leimallista Tapparan kaudelle.

***

Valmentajauransa puolustusvoittoisuudella ja monotonisuudella luonut Rautakorpi on pyrkinyt uudistumaan parin viime vuoden aikana. Hän puhui siitä julkisestikin jo katastrofiin päättyneen viime vuoden alle 20-vuotiaiden MM-projektin yhteydessä. Huippuammattilainen on tunnistanut, että lajin evoluutio repeää pois passiivisuudesta ja varmistelusta. Suuntaus kattaa sekä joukkuetaktiikat että yksilöiden ajattelutavan.

On rohkeaa ja elämänmyönteistä, että Rautakorpi haluaa mukaan aktiivisuuskehitykseen. Hän ansaitsee kunnioitusta yrityksestään. Ongelma on se, ettei hän ainakaan toistaiseksi osaa sitä, mitä yrittää. Nuorten Leijonien toissa MM-turnaus ja Tappara päättynyt kausi osoittavat sen kiistattomasti. Rautakorven osaamisen ydin ovat keski- ja puolustusalueen passiivinen kiekoton puolustaminen sekä suoraviivainen, yksitahtinen hyökkäyspelaaminen. Ne ovat liki antiteesi evoluution suunnalle.

Siinä on toinen iso syy Tapparan ailahtelulle. Puolustuspelaamisen apostoli yritti hyökkäysilottelua tähtikaartilla. Ajoitukset heilahtelivat koko kauden ajan hyökkäyshauissa, keskialueen ylityksissä ja karvaamisessa. Hallitsematon aktiivisuus näkyi ajoittain erittäin epätapparamaisesti jopa puolustusalueen puolustuspelaamisessa. Siksi Tappara joutui kauden aikana reivaamaan painotusta takaisin passiivisuuden suuntaan. Keskialueen ansapuolustaminenhan oli joukkueen vahvin osa-alue tälläkin kaudella.

Ansamuodostelmassa seisominen ei vain ole tähdistöjoukkueelle kovin inspiroivaa.

***

Siinä piileekin toinen iso syy Tapparan ailahtelulle. Joukkue oli ylivarusteltu. Sportin kultakypärä Markus Nenonen siirtyi kesken kauden Tampereelle istumaan katsomossa, tasokas hyökkäävä puolustaja Aleksi Salonen riutui alakerran peluutushierarkian seitsemäntenä.

Pitkin runkosarjaa pelaajien kehonkielessä näkyi turhautumista. Sekin on hyvin epätapparamaista. Yleensä koossa on ollut työmiespainotteinen kurinalainen prikaati, jossa jokainen hoitaa ruutunsa ilmeettömästi. Nyt saatettiin turhautua, jos laukaus ei osunut maaliin, jos syöttöä ei tullut, jos ylivoimaviisikkoa vaihdettiin, jos peliaika jäi vähiin. Se ei tarkoita, että joukkuehenki olisi ollut huono. Useiden pelaajien mentaliteetti vain oli erilainen kuin Tapparassa – ja Rautakorven alaisuudessa – yleensä.

Siksi Tappara pääsi harvoin henkisesti tilaan, jossa jokaisen rooli oli selkeä ja koko keskittyminen seuraavassa pelisuoritteessa. Onnahteleva pelitapa ei auttanut asiaa.

No miksi joukkue ylivarusteltiin?

Koska valmennus ja pelitapa eivät tarjonneet kilpailuetua, se hankittiin pelaajamarkkinoilta. Tämä olikin erilainen hopea Rautakorven uralla. Saavutus tuli painotetusti rekrytoimalla.

***

Rautakorven ammatillisen kehityksen – ja miksei Tapparankin – kannalta hänen olemuksensa oli viimeisissä finaaliotteluissa lupaava. Aiemmissa finaalitappioissa on noussut keskeiseen rooliin päävalmentajan oma jännittäminen ja puristaminen. On hävitty pelokkuuteen. Se on viiden aiemman hopean yhdistävä tekijä.

Nyt Rautakorven olemus oli erilainen. Innostunut ja ymmärtäväinen. Tappara kyllä lähti finaaleihin varovaisesti, mikä osittain johti kahden ensimmäisen osaottelun valumiseen sormien läpi, mutta ote muuttui rohkeammaksi ottelusarjan aikana. Se on valtava muutos Rautakorven valmentamisessa. Parempi kyllä voitti, mutta nyt Rautakorven Tapparan ei hävinnyt ratkaisuhetkien ylivarovaisuuteen ja pelokkuuteen, vaan pelitavallisen prosessin keskeneräisyyteen ja henkiseen epätasapainoon.

Päävalmentaja ansaitsee arvostusta pyrkimyksistään. Vaatii paljon nöyryyttä tunnistaa puutteensa ja pyrkiä päivittymään. Siten hän voi tulevaisuudessa rikkoa hopeakirouksensa.

Silti. Tuolla joukkueella piti voittaa. Kaikki muu on epäonnistumista. Rautakorven pyrkimykset ovat hyvät, hän aistii lajin tuulia aivan oikein. Mutta nyt hän valmensi huippu-urheilussa ylivoimaisen ennakkosuosikin keskinkertaiseen suoritukseen. Muutostyö oli liian suurta ja kunnianhimoista. Se on Rautakorvelta ammattivirhe.

Päätoimittajan Pärnänen-palstaa julkaistaan viikoittain. Tekstit eivät ole pääkirjoituksia, mutta ne ovat päätoimittajan näkemyksiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös