Maalipyssy ja kapteeni palaavat − Syväkyykkyjä vai rinnallevetoja Jyväskylässä?

LIIGA / Ennakko
KalPa oli kyykyssä edellisellä Jyväskylän-vierailulla.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP ja KalPa mittelevät keskinäisestä paremmuudestaan kuudennen kerran tällä kaudella. JYPillä on mahdollisuus tasoittaa Keski-Suomen paikallisten voitot.

Kyseinen ottelu on JYPille tiukan puristuksen viimeinen, sillä edellisen 13 päivän aikana hurrikaaniryhmä on kohdannut vain kahdeksan kärjen joukkueita. Edellisessä ottelussa tuli ensimmäinen tappio, kun Kärpät nousi viimeisen viiden minuutin aikana 2−1-voittoon.

Tuolle ajanjaksolle on osunut myös joukkueiden edellinen kohtaaminen, kun JYP pöllytti KalPan 5−1 puolitoista viikkoa sitten. Keskinäisten kohtaamisten voitot ovat kuopiolaisille 3−2. Ottelun lopputulos siis mahdollisesti ratkaisee verivihollisten keskinäisen paremmuuden kuluvalta kaudelta.

KalPa kärsi pahoista maalinteko-ongelmista, mutta edellisen ottelun ketjujen sekoittaminen piristi peliä. Tehokas alku kaatoi Kärpät 3−2-lukemin.

Ratkaisukohdat

JYPillä on ollut nähtävillä pieniä ulospuhalluksen merkkejä tiukan rypistyksen loppumetreillä. Eritoten kahden edellisen vierasottelun viimeisten erien passivoitumiset ovat maksaneet pisteitä tiukassa taistossa runkosarjan loppusijoituksista.

Edellisessä kotiottelussa TPS:aa vastaan puolestaan alku oli hankala. Sama ei saa toistua tässä ottelussa, mikäli JYP haluaa napsia pisteet tiukasti johtoa puolustavaa KalPaa vastaan. KalPan haavoittamiseksi joukkueen tulee pysyä aktiivisena rikkoen kuopiolaisten kiekollista peliä, mutta tasapainon puolustussuuntaan tulee säilyä.

Kuopiolaiset sekottivat ketjujaan edelliseen peliin levittäen hyökkäyspään potentiaalia useampaan ketjuun. Tämä piristi vaikeroinutta hyökkäyspeliä, sillä ennen Kärpät-ottelua kasaan oli kertynyt vain kuusi maalia viiteen edelliseen peliin.

Vaikka Pekka Virran suojatit ovat hieman suoraviivaistaneet peliään, pelin virtauksen määrittäminen on molemmille joukkueille tärkeää. Pelkkä vastaanottaminen tietää pitkää ja hikistä iltapuhdetta molemmille joukkueille.

Erikoista

Ottelun mielenkiintoisin yksityiskohta on Michel Miklíkin paluu JYPin kokoonpanoon. Hyökkääjän mukaantulo on isoa asia eritoten viime kierroksilla vaikeroineen ylivoimapelin kannalta.

KalPan puolella tullaan näkemään jälleen hieman sekoitettuja kentällisiä, sillä joukueen kokoonpanoon palaa kolme pelaajaa. Savon Sanomien tietojen mukaan Balazs Sebokin ja Jyri Junnilan ohella palaa kapteeni Jussi Timonen.

JYP pelaa huomattavasti rikkovampaa peliä kuin KalPa. Jyväskyläläisten otteluissa tyypillisesti molemmille aukeaa tasaisemmin vahvoja hetkiä kuin KalPan peleissä. Kuopiolaiset ovatkin sarjan toiseksi vähiten omassa puolustuspäädyssä aloittava joukkue.

Seuraa Heitä

Michel Miklik #18 |

Laitahyökkääjä

Miklík palaa pitkän tauon jälkeen kokoonpanoon. Ensimmäisestä ottelusta on vaikeaa odottaa suuria, mutta pelituntuman palautuminen ennen pudotuspelejä on tärkeää.

Matias Myttynen #65 |

Keskushyökkääjä

Myttynen on ollut hyvässä iskussa vanhaa seuraansa vastaan. Jesse Mankisen ohella hän on kerännyt kuusi tehopistettä neljässä JYP-ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYPille niukka voitto
JYP on ollut kovassa iskussa kauden kevätpuoliskolla. Vieraspisteputki katkesi 12 ottelun jälkeen ja kotiotteluissa on menossa kuuden ottelun voittoputki. Kuopiolaiset näyttivät pieniä piristymisen merkkejä Kärppiä vastaan, mikä kantaa hyvää tunnetta myös Jyväskylään. Pienten marginaalien pelissä JYP toteuttaa omaa sapluunaa hitusen laadukkaammin, ja voittaa viimeistään jatkoajalla.
2 3
2 3