Brandon Kozun

DMN | #15 | Oikea laitahyökkääjäolh

Syntynyt:
8.3.1990 @ Los Angeles, CA, USA
Kasvattajaseura:
Calgary Hitmen
Varaus:
2009 Los Angeles Kings 6. kierros #179
Sopimus:
2020
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    34
  • Pituus
    cm
    173
  • Paino
    kg
    71
  • Käsi
    R

Ura

Vuonna 2009 varattu Kozun pelasi WHL:ää Calgaryssä kolmen kauden ajan. Ensimmäisen kautensa jälkeen hän oli draft-kelpoinen, mutta pienen kokonsa vuoksi hän ei saanut varausta; tehtyään kuitenkin kaudella 2008-2009 108 tehopistettä ja kuuluttuaan tähdistöjoukkueeseen Los Angeles varasi hänet kuudennella kierroksella. Seuranneella viimeisellä WHL-kaudellaan Kozun jatkoi siitä mihin jäi ja voitti parhaan pistemiehen palkinnon.

Kaudeksi 2010-11 Kozun siirtyi ammattilaiskiekkoiluun Manchester Monarchsiin AHL:ään. Hän on pelannut kolme kautta Manchesterissa hyvillä tehopisteillä, ja on kuulunut joukkueen tärkeimpiin pistemiehiin. Tulokassopimuksen loputtua Kozun allekirjoitti kesällä 2013 vuoden jatkosopimuksen Kingsin kanssa, tavoitteena päästä pelaamaan ylhäälläkin.
Hän kuitenkin päätyi pelaajasiirron kautta kauden puolivälissä Torontoon, pelaten jälleen yhden täyden AHL-kauden. Kesällä 2014 hän solmi vuoden jatkosopimuksen Toronton kanssa.

Vahvuudet

Hyökkäyspäässä taitava, osaa hakeutua hyville maalipaikoille. Hyvä pelisilmä.

Heikkoudet

Todella pieni koko NHL-tasolle asettaa rajoitteita, ei pärjää fyysisessä pelissä.

Rooli

AHL:ssä joukkueen kärkihyökkääjiä, kärkkyy paikkaa ylhäältä. Potentiaalia hyväksi syvyyshyökkääjäksi.

KausiOMSPP/O+/-R
2006-07Calgary Royals392022421.0838
AJHL
2006-07Calgary Royals42130.752
AJHL pudotuspelit
2006-07Calgary Hitmen111120.1834
WHL
2007-08Calgary Hitmen691934530.773046
WHL
2007-08Calgary Hitmen16414181.1316
WHL pudotuspelit
2008-09Calgary Hitmen7240681081.55058
WHL
2008-09Calgary Hitmen18712191.06128
WHL pudotuspelit
2009-10Calgary Hitmen6532751071.652050
WHL
2009-10Calgary Hitmen23822301.31112
WHL pudotuspelit
2010-11Manchester Monarchs722325480.67448
AHL
2010-11Manchester Monarchs71340.5722
AHL pudotuspelit
2011-12Manchester Monarchs742026460.62-358
AHL
2011-12Manchester Monarchs31120.6722
AHL pudotuspelit
2012-13Manchester Monarchs742630560.761252
AHL
2012-13Manchester Monarchs40220.500
AHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
AHL22069811500.6813158
WHL217921782701.24103158
WHL pudotuspelit571948671.182426
AJHL392022421.08038
AHL pudotuspelit142680.5744
AJHL pudotuspelit42130.7502