Finaali kutsuu - Saksalle jääkiekon olympiamitali 42 vuoden tauon jälkeen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Saksa juhli Kanadaa vastaan ja eteni olympiafinaaliin.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Saksa on edennyt sensaatiomaisesti olympiaturnauksessa, sillä se yllätti puolivälierässä jo Ruotsin. Nyt oli Kanadan vuoro kokea Saksan vahvuus, sillä Saksa voitti välierän 4–3.

Draamaa ja jännitystä ei Kanadan ja Saksan välisestä välierästä puuttunut. Saksa meni aluksi menojaan, kun lukemat olivat toisessa erässä sille 4-1.

Kanada kampesi itsensä mukaan peliin päätöserässä, vaikka toisessa erässä sen pakka oli Saksan maalien ja Gilbert Brulen suihkukomennuksen jälkeen melko sekaisin.

Kanada teki viimeisessä erässä kaksi maalia ja kavensi pelin 4-3:een. Kova paine Saksan maalilla viime minuuteilla ei kuitenkaan enää tuottanut tulosta. Saksa voitti lopulta samoin 4-3-lukemin ja eteni sensaatiomaisesti finaaliin Venäjän OU:ta vastaan

Saksa tekee samalla historiaa, sillä maan jääkiekkomaajoukkue pelaa sunnuntaina ensimmäistä kertaa historiansa aikana jääkiekon olympialaisten finaalissa. 

Olympiamitalin Saksa on jääkiekossa voittanut viimeksi vuonna 1976 Innsbruckissa, tällöin tosin Länsi-Saksan nimellä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle