Historia puoltaa TPS:n voittoa − kotiedun saanut on voittanut pronssin lähes kolme kertaa neljästä

LIIGA / Uutinen
Tuulettaako TPS pronssimitalien merkiksi?
Kuva © Arno Hämäläinen
TPS ja HIFK ovat pronssipeleissä useimmin toisensa kohdanneet joukkueet. HPK puolestaan on Liigan pronssitilaston ykkönen.

Viime vuosina on käyty keskustelua pronssiottelun tarpeellisuudesta. Nykyään kolmossija ratkaistaan yhdessä ottelussa, mutta ensimmäisinä 11 liigakautena (1976−86) pronssi ratkaistiin paras kolmesta -ottelusarjalla.

Ensimmäisenä liigakautena 1976 oli jopa niin, että sekä mestaruus että pronssi ratkaistiin samalla paras kolmesta -systeemillä. Kun vielä pelipäivät olivat samat, teoriassa mestaruus voinut ratketa ennen pronssia. Näin ei silti käynyt, kun TPS voitti mestaruuden kukistamalla Tapparan suoraan voitoin 2−0 ja Ässät voitti pronssia 2−0 HIFK:ta vastaan. Kaikki mitalit siis ratkesivat vuonna 1976 samana päivänä, seuraavina vuosina mestaruuteen on vaadittu vähintään kolme voittoa finaalisarjassa.

Kotietu on ollut valttia pronssipeleissä, 30 kertaa paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue on vienyt pronssin ja vain 12 kertaa ei. Finaaleissa ero on ollut pienempi, voitot ovat 25−17 kotiedun saaneen hyväksi.

Miltä sijalta runkosarjasta on päässyt pronssipeleihin?

Useimmin pronssiottelussa ovat kohdanneet runkosarjan kolmas ja neljäs joukkue. Pronssiotteluun on selvinnyt joukkueita runkosarjan 1.−10. sijoilta, mutta kuudetta sijaa huonommin sijoittunut joukkue ei ole koskaan voittanut pronssia. Blues toki sai vuonna 2011 hopeaa runkosarjan yhdeksänneltä sijalta.

Runkosarjan toinen ja viides joukkue kohtaavat nyt vasta toista kertaa SM-liigan historiassa. Edellinen kerta oli 1981, kun toiseksi sijoittunut TPS kohtasi viidenneksi sijoittuneen HIFK:n aivan kuin tänäkin vuonna. Tuolloin TPS voitti ottelusarjan voitoin 2−0.

Pronssista pelaavien joukkueiden sijoitukset runkosarjassa
Runkosarjassa Ottelut Voitot Tappiot
1. 6 3 3
2. 13 8 5
3. 19 13 6
4. 22 11 11
5. 9 2 7
6. 8 5 3
7. 2 0 2
8. 3 0 3
9. 1 0 1
10. 1 0 1

HPK:lla on eniten pronsseja

Joukkueista eniten pronssipeleissä on ollut HIFK, jolle tämä on nyt kolmastoista kerta. Mitaleja on tullut HIFK:lle viidesti. Eniten pronssimitaleja on kuitenkin HPK:lla, joka on voittanut kahdeksan niistä kymmenestä kerrasta, kun se on osallistunut pronssiotteluun. HIFK:n edellinen pronssi on vuodelta 2004.

TPS on saanut kolme pronssia kahdeksasta mahdollisesta. Edellinen kerta, kun TPS oli pronssiottelussa, oli vuonna 2002 ja pronssimitalin se on viimeksi voittanut 1981 juuri HIFK:ta vastaan. TPS ei muutoin ole koskaan voittanut yksittäistä pronssiottelua, vaan kaikki sen mitalit ovat tulleet ottelusarjoista.

TPS ja HIFK kohtaavat nyt neljättä kertaa pronssiottelussa ja samalla niistä tulee useimmin pronsseista pelannut pari, voitot ovat TPS:lle 2−1. Edellinen keskinäinen pronssiottelu oli kuitenkin 31 vuotta sitten, vuonna 1987.

Joukkueiden tilastot pronssiotteluista tai -sarjoista
Voitot tappiot Voittoprosentti
HPK 8 2 80.0%
Kärpät 6 1 85.7%
HIFK 5 7 41.7%
JYP 5 3 62.5%
Lukko 4 4 50.0%
TPS 3 5 37.5%
Ilves 3 3 50.0%
Ässät 2 4 33.3%
Tappara 2 3 40.0%
Jokerit 2 2 50.0%
KalPa 1 2 33.3%
KOO-VEE 1 0 100.0%
Blues 0 4 0.0%
SaiPa 0 2 0.0%

» Lähetä palautetta toimitukselle