Kapasen jatkoaikamaali sykähdyttävin urheiluhetki – jääkiekko hyvin esillä Urheilugaalassa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Nuorten Leijonien kullan kotikisoissa ratkaissut maali sykähdytti suomalaisia viime vuonna eniten.
Jääkiekko näkyi Urheilugaalassa useiden palkintojen kohdalla. Patrik Laine keräsi eniten palkintoja.

Vuoden 2016 sykähdyttävimpänä urheiluhetkenä palkittiin Kasperi Kapasen jatkoaikamaali nuorten MM-kisoissa. Sykähdyttävin urheiluhetki valittiin yleisöäänestyksellä. Kapasen maali sai 29,9 prosenttia äänistä. Voitto oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittuneeseen hetkeen eroa oli yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Kymmenen kärkeen mahtui myös toinen jääkiekkoon liittynyt hetki, kun kuudennelle sijalle ylsi Patrik Laineen valinta historian nuorimpana MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Laine keräsi 4,2 prosenttia äänistä.

Alle 20-vuotiaiden MM-kultajoukkue palkittiin vuoden joukkueena ja Nuoret Leijonat kultaan luotsannut Jukka Jalonen vuoden valmentajana.

Urheilugaalassa eniten palkintoja kahmi Patrik Laine, joka palkittiin vuoden nuorena urheilijana ja vuoden läpimurrosta. Laine sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä viidenneksi. Laine keräsi kolmanneksi eniten ykkössijoja − 71 kappaletta. Jääkiekkoilija ei ole vielä koskaan voittanut vuoden urheilija -palkintoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle