Kisojen avausmaali Martin Necasin käsialaa - avausottelun ensimmäisessä erässä maalitalkoot

MAAJOUKKUE / Uutinen
Martin Nečas pelasi jo viime vuonna maansa alle 20-vuotiaiden joukkueessa.
Tšekin Martin Nečas viimeisteli nuorten MM-kisojen avausmaalin ylivoimalla.

Nuorten MM-kisat käynnistyi Suomen aikaa tapaninpäivän iltana Yhdysvaltojen Buffalossa. Turnauksen ensimmäinen kamppailu on käynnissä Venäjän ja Tšekin välillä.

Koko turnauksen ensimmäisestä maalista vastasi Martin Nečas. Nečas viimeisteli maalin Venäjän verkkoon hieman vajaan viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalla.

Nečas kiekkoilee tällä hetkellä Carolina Hurricanesin organisaatiossa. NHL-pelejä 18-vuotias hyökkääjä on saanut tililleen vain yhden. Pääosa kaudesta onkin mennyt lainalla Tšekin pääsarjan Kometa Brnon riveissä.

Tilanne ottelussa on tällä hetkellä 2-2. Nečasin maalin jälkeen Venäjä tuli tasoihin vajaa minuutti myöhemmin Aleksei Polodjan onnistuessa maalinteossa.

Tästä ottelua kului vain muutama minuutti, kun Tšekki siityi jälleen johtoon. Tällä kertaa asialla oli Ostap Safin. Vänäjän kuitti oli kuitenkin jälleen nopea, kun Marsel Šolohov onnistui, ja avauerän puoliväliin mennessä on ladottu jo neljä maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle