Marjamäen Leijonat teki negatiivista historiaa: kylvetys kahdelta pikkumaalta

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi joutui taipumaan Tanskalle ja Saksalle.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Suomi kärsi sunnuntaina tappion Saksalle jatkoajalla. Samalla leijonaryhmä kirjautti kyseenalaista historiaa.

Suomen jääkiekon miesten maajoukkue ei ollut ennen tätä vuotta hävinnyt lajin suurmaaksi nousemisen jälkeen koskaan yhdessä arvoturnauksessa kahdelle pikkumaalle. Nyt on. Tanska kellisti Leijonat viime keskiviikkona ja Saksa eilen.

Korkeintaan yhden arvokisamitalin sitten 1990-luvun alun saavuttaneista maista Saksa oli ennen tätä vuotta napannut voiton vuonna 1993, minkä lisäksi Leijonille ovat aiheuttaneet tappioita Tanska (2010 ja 2018), Valko-Venäjä (2009), Latvia (2014) sekä Ranska (2017).

Tästä kyseenalaisesta tilastomerkinnästä huolimatta päävalmentaja Lauri Marjamäen joukkueella on mahdollisuus voittaa alkulohkonsa. Siihen vaaditaan voitto varsinaisella peliajalla lohkon viimeisestä vastustajasta Yhdysvalloista. Ottelu pelataan tiistaina. Suomi on jo varmistanut etenevänsä alkulohkosta jatkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle