Venäjä nappasi viime hetkillä voiton Leijonien nenän edestä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Palola tasoitti ottelun kolmannen erän alussa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Suomen ja Venäjän Pietarissa pelaama Ruotsin EHT-turnauksen avausottelu heräsi eloon kolmannessa erässä.

Suomi ja Venäjä tarjosivat tasaisen ja ajoittain myös vauhdikkaan jääkiekko-ottelun Ruotsin EHT-turnauksen avauskierroksella. Taisto näytti jo venyvän jatkoajalle, mutta aivan viime hetkillä voitto lipui venäläisille.

Ottelun avauserä oli tunnusteleva, ja molemmat joukkueet pitivät keskustan tiiviinä. Maalipaikoilla ei mässäilty, 

Miika Koivisto otti avauserässä ensimmäisen ja toisessa erässä toisen rangaistuksensa ottelun aikana. Venäjä ei saanut kummallakaan ylivoimalla kummoisia maalipaikkoja.

Laukaukset niin erikoistilanteiden aikana kuin tasakentällisinkin lähtivät melko kaukaa ja ilman maskia, joten kakkoskiekkoja tai pitkiä painostusjaksoja ei nähty.

Venäjä tehosti karvaustaan toisen erän edetessä, ja senkin ansiosta Aleksei Krutšinin onnistui viemään Venäjän johtoon. Toisen erän loppuhetket sujuivat Venäjän komennossa.

Kun edellisten alle 20-vuotiaiden MM-kisojen tähtipelaaja Kirill Kaprizov ei onnistunut ohittamaan Mikko Koskista läpiajosta, sai Leijona-hyökkääjä Olli Palola oman mahdollisuutensa. Luritus venäläisvahdin jalkojen välistä toi pelin tasoihin.

Kuten edeltäjänsäkin, kolmaskin erä oli hyvin tasainen. Leijonien vikkelät hyökkääjät Roope Hintzin ja Antti Erkinjuntin johdolla pääsivät puikkelehtimaan ajoittain venäläisviisikon sisälle, mutta todellisia paikkoja Suomi ei saanut.

Ottelun loppuhetkillä Anatoli Golyšev niittasi Venäjän voittomaalin, ja esitteli sen perään tyylikkään dab-tuuletuksen. Kiekko muutti suomalaisnäkökulmasta ikävästi suuntaa Ilari Melartista.

Suomi yritti vielä viimeisen minuutin ajan tasoitusta ilman maalivahtia, mutta yhtä ohjausta enempää sinivalkoinen ryhmä ei saanut paikkoja luotua. Venäjä nappasi lopulta siis voiton turnauksen avausottelusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle