Jokerit pääsee vihdoin pelaamaan kotonaan - "Tavoite on, että meiltä ei ilmaisia pisteitä haeta"

KHL / Ennakko
Petteri Wirtanen oli suhteellisen tyytyväinen Jokereiden kauden avaukseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit pääsee lauantaina vihdoin pelaamaan kotonaan. Kauden avannut seitsemän ottelun vieraspeliputki sujui Petteri Wirtasen mukaan kelvollisesti niin pisteiden kuin peliesitystenkin valossa.

Jokerit on pelannut tällä kaudella jo seitsemän ottelua, mutta helsinkiläiset ovat pelanneet ne kaikki vieraissa. Lauantaina joukkue päästetään kuitenkin vihdoin irti kotihallisakin, kun vieraaksi saapuu kivenkova Avangard Omsk.

Hyökkääjä Petteri Wirtanen summasi, että alkukauden neljä voittoa oikeuttavat tyydyttävään arviointiin.

− En tiedä arvosanasta, mutta tulos on tyydyttävä. Neljä voittoa seitsemästä vaikeita vastustajia vastaan kelpaa tuloksena, mutta peli ei ole sillä tasolla, mitä haluamme. Tuloksessa on mukana paljon hyvää maalivahtipeliä, Wirtanen myönsi.

Viime kaudella Jokereilla oli selvä ykkösmaalivahti, Henrik Karlsson, mutta tällä kaudella asetelma on tasaisempi. Niin Ryan Zapolski kuin Riku Heleniuskin ovat esittäneet kelpo otteita, joten ainakin toistaiseksi kumpikin on saanut Jukka Jaloselta vastuuta. 

Tärkein asia, jota Jokereiden tulee ehdottomasti parantaa, on hyökkäyspeli. Alkukaudesta se on ollut liikaa yksilösuoritusten varassa, ja jatkossa joukkueen on pelattava paremmin yhteen hyökkäyspäässä. Tämän myöntää myös Wirtanen.

− Viisikkotason jutuissa on vielä tekemistä, ja myös henkilökohtaisella tasolla pitää parantaa. Niin, ja lisätään vielä erikoistilanteet.

Wirtanen tuli Jokereihin kesken kauden 2014-15, joten hän pelaa joukkueessa nyt kolmatta kauttaan. KHL:ssä vaihtuvuus on kuitenkin suurta, joten ympäröivien kasvot pukukopissa muuttuvat usein. 

− Ei se aina automaattisesti klikkaa joukkueella, vaan se vaatii aikansa, että hitsaudutaan yhteen. Emme kuitenkaan mene sen taakse, vaan teemme joka päivä töitä sen eteen, että näyttäisimme yhtenäiseltä.

Lauantaina vastaan asettuu Avangard Omsk, joka on kova vastustaja. Joukkue on koko itäisen konferenssin kärjessä voitettuaan kuusi yhdeksästä ensimmäisestä pelistään. Viimeisestä kolmesta pelistä joukkueella on kuitenkin kaksi tappiota, ja joukkue hävisi viimeksi torstaina niukin 1-0-lukemin Ak Bars Kazanille. 

− Kaikki KHL-pelit ovat kovatasoisia. Paljon pitää tehdä töitä pisteiden eteen. Sitten on vielä noita huippujoukkueita, joita vastaan meidänkin on nostettava tasoamme. Kova on haaste, mutta luotamme omaan tekemiseemme. Kiva matsi tulossa, Wirtanen kommentoi vastustajaa. 

Jokereiden kannattaa pitää lauantaina silmällä erityisesti Aleksander Perezhoginia, joka on tehnyt tällä kaudella jo seitsemän tehopistettä. Kannoilla seuraa kuusi pistettä iskenyt Denis Parshin.

Wirtanen kertoi vielä olevansa innoissan, kun pääsee pelaamaan kotona.

− Saamme varmasti lisälatausta ja hallin mukaan. Tilastoja en osaa sanoa, mutta varmasti monen joukkueen kotipelipistekeskiarvo on korkeampi vieraissa. Mekin yritämme olla sellainen joukkue, jonka hallista ei ilmaisia pisteitä haeta. Kovaa alkua lähdemme hakemaan.

Seuraa Heitä

Oliver Lauridsen #7 | TPS

Puolustaja

Tanskalaisesta ei odotettu maalitykkiä, mutta isokokoinen pakki on iskenyt alkukaudesta jo tehot 2+1. Ei kahta maalia ilman kolmatta?

» Lähetä palautetta toimitukselle