Synttärivieraita Uralilta - haussa "ehjä, hyvä peli"

KHL / Ennakko
Avtomobilist-maalivahti Jakub Kovar on tuttu näky myös Tšekin maajoukkuepaidassa.
Kuva © Timo Savela
Illan KHL-ottelussa Helsingissä kohtaavat kaksi omien divisiooniensa kärkijoukkuetta: Jokereiden johtaa läntistä Bobrov-divisioonaa ja vierasjoukkue Avtomobilist Jekaterinburgin itäistä Harlamov-divisioonaa. Jokerit hakee ottelusta KHL-taipaleensa avausvoittoa Avtomobilistia vastaan, sillä viime kauden ainoa kamppailun päättyi Jokereiden 4-0-tappioon. Ottelu on samalla juhla-ottelu Jokereiden 48. syntymäpäivän kunniaksi.

Omien divisiooniensa ykköspaikoista huolimatta joukkueet lähtevät kamppailuun hyvin erilaisista lähtökohdista. Avtomobilist on onnistunut nappaamaan pisteitä peräti seitsemästä edellisestä kamppailustaan, kruununa kotivoitto Pietarin SKA:sta luvuin 4-2. Jokerit puolestaan on viime aikoina esiintynyt ailahdellen, ja edellisestä seitsemestä pelistä joukkue on kääntänyt itselleen vain kolme.

Otteiden ailahtelevaisuus on havaittu myös jokerijoukkueen sisällä.
-Kiertue ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla. Kotiyleisön edessä on hyvä paikka näyttää. Nyt on puhuttu asioista ja niitä yritetään saada näkymään jäällä. Pelataan vahvaa lätkää ja hyvä ehjä peli, kommentoi hyökkääjä Jani Rita Jokereiden nettisivujen otteluennakossa.

Jokereille harmaita hiuksia on aiheuttanut ennen kaikkea otteiden heilahtelu yksittäisten otteluiden sisällä. Kärkijoukkue Lokomotiv Jaroslavia vastaan joukkue pelasi hyvän ensimmäisen erän, jääden kuitenkin pelillisesti pahasti jälkeen kahdessa seuraavassa. Edellisessä ottelussaan Salavat Yulajev Ufaa vastaan joukkueen kaksi viimeistä erää olivat parempia, ensimmäisen vastaavasti tuottaessa 2-0 tappiolukemat taululle.

Tasaisuuden lisäksi Jokerit tarvitsisi alkukauden veroisia suorituksia omilta kärkipelaajiltaan. Hyökkääjistä alkukauden tehoduo Brandon KozunPeter Regin ei ole päässyt yhdessä läheskään alkukauden otteidensa tasolle, ja myös Mathis Olimb on jäänyt pimentoon hyökkäyspäässä hyvistä puolustusotteistaan huolimatta. Juhamatti Aaltosen peli-ilme on kahdessa edellisessä ottelussa ollut paranemaan päin, joten on mielenkiintoista nähdä millaisella pelipäällä mies on illan kamppailussa. 

Puolustuksessa katseet kääntyvät ennen kaikkea Ville Lajuseen ja Atte Ohtamaahan. Ykkösparin miehet ovat jokeripuolustuksessa ainoat, joiden plus-miinus -tilasto näyttää miinusmerkkistä lukemaa. Varsinkin Lajusen -12 on synkkä lukema puolustajalle, jonka joukkue johtaa omaa divisioonaansa. 

Alkukauden yllättäjät 

Viime kaudesta huomattavasti heikentynyttä Avtomoblistia voi pitää alkukauden yhtenä suurimpana yllättäjänä, eikä syyttä. Ennakkokaavailuissa pudotuspelien ulkopuolelle tuomittu joukkue on ottanut tasaisesti pisteitä läpi kauden ja johtaa siten omaa divisioonaansa viiden pisteen erolla Metallurg Magnitogorskiin.

Aivan niin vakuuttavia joukkueen otteet eivät ole olleet, kuin mitä sarjasijoitus ja pistemäärä antaisivat yksistään ymmärtää. Joukkueen maaliero on nimittäin neljä maalia pakkasen puolella, 61-65, ja joukkueen menestys onkin perustunut tasaisiin otteisiin läp ikauden: puolessa häviämistään otteluista se on onnistunut nappaamaan itselleen kuitenkin yhden pisteen.

Joukkueen suomalaisyleisölle tutuimmat pelaajat ovat jokerikasvatti Tommi Kivistö ja raumalaislähtöinen hyökkääjä Eero Elo. Lisäksi joukkueessa pelaa Jokereiden viime kauden LoKoMo-ketjun keskimmäinen lenkki, tšekkisentteri Peter Koukal. Puolustussuuntaan tunnollinen ja nopeajalkainen Koukal on sopeutunut hyvin uuteen seuraansa, ja on joukkueensa toiseksi paras pistemies Elon seuratessa heti perässä kolmantena.

Joukkueen suurin tähti löytyy kuitenkin tolppien välistä. Tšekin maajoukkuemaalivahti Jakub Kovar on myös tällä kaudella pelannut valtaosan Avtomobilistin otteluista venymättä vielä kuitenkaan samanlaisiin ihmetekoihin kuin edelliskausilla mieheltä on ajoittain nähty. Tasaisen varma suorittaminen on kuitenkin vielä riittänyt muun joukkueen pelattua hyvin, ja varmaa on, että tiukan paikan tullen kenttäpelaajat voivat luottaa maalivahtiinsa. 

Tasaisuus onkin illan ottelussa avainasemassa. Jokerit lähtee otteluun ennakkosuosikkina kotietunsa ja paremman materiaalinsa turvin, mutta hyvän ja huonon esityksen ero on ollut isännillä tällä kaudella suurempi kuin vierailijoilla. Huonon päivän osuessa kohdalle ottelusta tulee todella hankala kotijoukkueelle.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat ainoastaan kertaalleen Jekaterinburgissa. Silloin pisteet jäivät isännille lukemin 4-0 Kovarin torjuttua 33 kertaa nollapeliin. Tällä kertaa kolme pistettä kotihallista synttärilahjaksi tulisivat kuitenkin Jokereille tarpeeseen, sillä se johtaa divisioonaansa enää pisteen erolla Pietarin SKA:han. Pietarilaisten nousu helsinkiläisten edelle tiputtaisi Jokerit lännen sarjataulukossa aina sijalle 7. asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle