Huhtalan viimeisen sekunnin sankariteko pelasti Jokereille pisteen

KHL / Raportti
Tommi Huhtala pääsi huudattamaan kotiyleisöä viimeisellä sekunnilla. (Arkistokuva)
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jokerit oli lähellä jäädä ilman pisteitä kauden ensimmäisessä kotipelissään, mutta Tommi Huhtala tasoitti ottelun 3-3-lukemiin viimeisellä sekunnilla. Avangard Omsk vei kuitenkin lisäpisteen voittomaalikilpailussa.

Jokereiden ja Avangard Omskin välinen ottelu oli kahden kärkijoukkueen tasainen kamppailu. Pelin taso oli syyskuiseen ajankohtaan nähden hyvä, ja nähtiinpä loppuhetkillä draamaakin. 

Kauden ensimmäistä kotiotteluaan pelannut Jokerit oli jo jäämässä ilman pisteitä, kun Tommi Huhtala löi joukkueen tasoihin vain sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua. Hyökkääjä kertoi ottelun jälkeen, ettei edes tiennyt, kuinka vähän peliaikaa oli jäljellä. Jatkoajalla kumpikaan ei tehnyt maalia, joten ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta.

Siinä paremmasta ei jäänyt epäilystä, kun Jokerien molemmat laukoja Joey Hishon ja Michael Keränen epäonnistuivat. Vierailta puolestaan onnistuivat kaksi ensimmäistä laukojaa, joten lisäpiste matkasi Omskin alueelle loppulukemin 3-4.

- Todella hyvältä tuntui sillä hetkellä, kun tein sen maalin. Lähdimme jatkoajalle kamppailemaan voitosta, mutta sitä emme saaneet, summasi Huhtala ottelun jälkeen Jatkoajalle. 

Omsk rikkoi, Jokerit harjoitteli ylivoimaa

Peli alkoi tasaisissa merkeissä. Vierasjoukkue jäähyili avauserässä kahdeksan rangaistusminuutin verran, ja Jokerien ylivoima pääsikin heti näennäisesti hyville tekopaikoille. Todellisuudessa kovat paikat jäivät puuttumaan, ja aktiivinen Avangard-ylivoima sekä hyvin pelannut maalivahti Dominik Furch hoitivat alivoimapelin mallikkaasti. 

Ottelun avausmaalin pääsikin iskemään vierasjoukkue, kun erää oli jäljellä reilut kuusi minuuttia. Maalin pyssytti poikittaissyötöstä kiekon vasemmalle laidalle saanut Aleksandr Kutšerjavenko.

Jokerit tasoitti kotiyleisön riemuksi ottelun nopeasti. Puolustaja Arturs Kulda pelasi kulmassa hyvin ja syötti kiekon suoraan maalin eteen Hishonille, joka viimeisteli tyylikkäästi. Osuma oli Hishonin toinen jokeripaidassa.

Toinen erä alkoi sekavasti, ja vierasjoukkue pääsi jatkamaan maalintekoa viiden minuutin pelaamisen jälkeen. Dmitri Maltsevin pehmeä sipaisu yllätti jokerivahti Riku Heleniuksen ja lipesi kainalosta maaliin.

Kotijoukkue sai osuman jälkeen otetta pelistä, mutta aktiivinen Avangard-puolustus näytti, miksi joukkue on loistanut alkukaudella KHL:n itäisessä konferenssissa: jokerihyökkääjät eivät pääseet vaarallisille tekopaikoille, vaan joutuivat laukomaan kaukaa.

Ottelun puolivälissä jään tienoilta ylälehtereille asti kaikunut, kirosanoilla höystetty nyt peliä -huuto tiivisti osuvasti toisen erän hengen: Jokerit taisteli kovaa, muttei löytänyt keinoja päästä koko kentällisen voimin Furchia kiusaamaan.

Jokerit sai kuitenkin tehtyä vapauttavan tasoitusosuman reilut kolme minuuttia ennen erätaukoa. Kiekko pomppi maalin edessä Mika Niemelle, joka pääsi iskemään kiekon ohi Furchin. Syöttäjiksi osumaan merkittiin Pekka Jormakka ja Michael Keränen

Draamaa päätössekunnilla

Päätöserässä joukkueet väänsivät tasaisesti ja pyrkivät välttämään virheitä. Yleisö pääsi availemaan äänijänteitään useampaan otteeseen, sillä erän alussa Jokereille tuomittu heppoinen jäähy ja kaksi epäselvää tilannetta, joista vieraita ei rankaistu, eivät helsinkiläisfaneja miellyttäneet. 

Ottelua oli jäljellä enää reilut neljä minuuttia, kun yllättävä nimi iski omskilaiset johoon. Viime kausina niin KHL:ää kuin VHL:ää vähäisin maalimäärin tahkonnut Valentin Pyanov pääsi iskemään vapaasti jokeripuolustuksen keskeltä. Miehen osuma oli napakka ja tarkka, eikä Helenius ehtinyt maalillaan tehdä mitään.

Tässä vaiheessa tilanne näytti jo Jokereiden kannalta toivottomalta, mutta Jokerit ei ollut valmis luovuttamaan. Huhtala iski maalinedushässäkästä tasoitusosuman Peter Reginin syötöstä ottelun viimeisellä sekunnilla ja räjäytti kotiyleisön valtavaan huutoon. Huhtala antoi tilanteesta kunniaa myös Masi Marjamäelle.

- Siinä olisi Masikin voinut tehdä sen, olimme molemmat hyvissä asemissa. Ensi kerralla Masi saa ratkaista, hyökkääjä naureskeli.

Vierasjoukkue protestoi osumaa, sillä näytti siltä, että Huhtala ja toinenkin jokeripelaaja seisoivat maalivahdin alueella. 

- Pyysimme tuomareilta asian tarkastamista, mutta heidän mielestään se oli aivan selvä tilanne, Omskin päävalmentaja Fjodor Kanareikin kommentoi rauhallisesti.

Kanareikin oli tyytyväinen omiensa otteisiin, eikä harmitellut sen enempää viime sekunnilla menetettyä suoraa voittoa.

- Erittäin kiinnostava peli. Olin hyvin tyytyväinen joukkueeseemme, vaikka saimme otteluun vaikean alun ja jouduimme pelaamaan paljon alivoimaa. Aivan loppuun saakka emme saaneet peliä pidettyä hallussa, mutta kaksi pistettä oli hyvä tulos.

Myös kotijoukkueen leirissä oltiin tyytyväisiä otteluun, vaikka se tappioon päättyikin. Helsinkiläiset olivat selvästi tyytyväisiä, kun pääsivät seitsemän vierasottelun jälkeen pelaamaan kotihallissaan.

- Pelasimme hyvin. Pysyimme enemmän kiekossa kuin vieraissa ja hyökkäsimmekin vähän paremmin. Omsk on kuitenkin kova joukkue, ja peli oli tasainen. Kaveri teki pari maalia enemmän rankkareilla, mutta pienestä se oli kiinni, Huhtala summasi.

Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen pääsi valmentamaan ensi kertaa Jokereita KHL-ottelussa kotihallissa.

- Ihan alku oli nihkeä, mutta sitten saimme ylivoimia. Olimme niillä tehottomia, samoin pitkälti koko ottelussa, ja se oli mielestäni se, mikä tänään ratkaisi. Muuten olen tyytyväinen: olimme aggressiivisempia, hallitsevampia. Teimme muutaman ison virheen, joista Omsk kuittasi hienoilla suorituksilla.

Jalonen kehui sitä, kuinka joukkue jaksoi yrittää loppuhetkille saakka. 

- Saimme hyökkäys- ja karvauspeliä paremmaksi, ja joukkue osoitti luonnetta, kun ei taipunut, vaikka vastustaja sai johtomaalin pari minuuttia ennen loppua.

Kiireisenä jääkiekkopäivänä pelatussa ottelussa oli paikan päällä 9 778 katsojaa. Seuraavaksi Jokerit pelaa maanantaina jälleen kotonaan, ja vastaan asettuu Sibir Novosibirsk.

Huhtalalle oli selvää, mitä asioita joukkue lähtee parantamaan siihen otteluun.

- Omsk on kuitenkin idän kärkijoukkue, mutta me loimme selvästi enemmän paikkoja. Pidimme tässä ottelussa viisi vastaan viisi -peli tasaisena, mutta ylivoimalle täytyy löytyä tehoja jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle