Jokerit voittoon jalkapallolukemin: "Onneksi olimme kärsivällisiä"

KHL / Raportti
Karri Rämö torjui nollapelin illan ottelussa. (Arkistokuva)
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sunnuntai-iltana Jokerit sai vieraakseen Jugra Hanti-Mansijskin. Vierasjoukkue oli tullut Helsinkiin selkeällä suunnitelmalla, mutta voittoon asti se ei riittänyt. Jokerit otti lopulta voiton pitkän seinään puskemisen jälkeen lukemin 1-0.

Ottelun kuva oli alusta varsin selvä, Jugra oli tullut tyylilleen uskollisena puolustamaan Helsinkiin ja Jokerit pyrki murtamaan vieraiden tiivistä puolustuspakkaa.

Vierasjoukkue valui tiiviiksi viisikoksi oman maalinsa eteen, jossa tilaa jokeripelaajille ei ollut. Jokerit joutui viljelemään varsin paljon päätykiekkoja, jolloin sen suorahyökkäämisestä puuttui uhka. Jokerit puski päätään läpi erän vierasjoukkueen puolustukseen.

Läpi ensimmäisen kymmenminuuttisen Jugralta puuttui varsinainen idea kiekollisesta pelaamisesta. Erän puolivälin jälkeen se sai kuitenkin kiekolliseen pelaamisensa hieman järkeä, ja vierasjoukkkue pystyi pitämään kiekkoa varsin pitkään hyökkäysalueella.

Tämä sai kotijoukkueen hieman hämilleen, jolloin Jokerit joutui viskelemään kohtalaisen paljon siirtokiekkoja keskialueelle. Jokereilla oli silti määrällisesti enemmän maalipaikkoja, mutta erä oli lopulta maaliton.

Toinen erä maaliton, kolmannessa maali

Toiseen erään Jokerit tuli vahvasti. Helsinkiläisjoukkue pystyi pidentämään omia hyökkäyksiään, jolloin oma puolustuspelaaminen sai happea. Tämä myös sai vierasjoukkueen ahtaalle, kun heidän omasta hyökkäyspelaamisestaan ei ollut tietoakaan.

Jokerit pystyi myös toisessa erässä luomaan suorista hyökkäyksistä maalipaikkoja. Silti erän puolivälin jälkeen Jugra pääsi pyörittämään hetken aikaa vahvasti Jokereiden puolustusalueella. Kaikki lähti yhdestä hyvästä maalipaikasta, jonka jälkeen Jugra sai pidettyä kiekkoa hyökkäysalueella ja Jokerit oli ahtaalla.

Kotijoukkue kuitenkin selvitti nämä harvat pitkät painostusjaksot omissa, ja erän loppua kohti se pääsi luomaan vastahyökkäyksistä muutaman maalipaikan. Tästä huolimatta ottelu pysyi maalittomana.

− Onneksi olimme kärsivällisiä, hallitsimme peliä, mutta tiesimme toisen erä jälkeen, että ehkä yksi maali riittää voittoon asti, Jokerien päävalmentaja Jukka Jalonen mietti ottelun jälkeen.

Kolmas erä jatkoi samaa kaavaa, kuin kaksi ensimmäistä erää. Erän alussa Jokereilla ei meinannut kärsivällisyys riittää pitkiin hyökkäyksiin, mutta erän loppua kohden asia parani. 

Hieman ennen erän puoltaväliä hyvän vireen viime aikoina löytänyt tutkapari Olli Palola ja Pekka Jormakka juonivat illan ainoan, voittomaaliksi jääneen, osuman Jokereille. Kaksikko pääsi ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi Palola pääsi maalin edestä ohittamaan Jugran maalilla torjuneen Ilja Proskurjakovin.

− Se on hyvä poikien ja joukkueen kannalta, että on löytynyt hyvä yhteinen kemia. Tarvitsemme ratkaisuarsenaalia leveämmältä rintamalta, kuin yhdeltä, kahdelta tai kolmelta pelaajalta, Jalonen kehui.

Maalin jälkeen Jokereilla oli helppo työ puolustaa johtoasemaansa, vaikka Jugra yritti laittaa painetta. Vierasjoukkueen hyökkäys- ja kiekollinen pelaaminen oli sen verran köyhää, ettei maalipaikkoja oikein syntynyt. Näin ollen Jokerit otti voiton lukemin 1—0.

- Kova ja tiukka ottelu, Jugra puolusti hyvin ja heillä oli erittäin hyvä maalivahtipeli. Muuta ei oikein voi moittia, kuin että olimme tehottomia maalipaikoissa, muuten pelasimme hyvän pelin, Jalonen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle