Omark käänsi pelin Jokereille

KHL / Raportti
Linus Omark ratkaisi voiton Jokereille.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Areenalla nähtiin kuluneen KHL-kauden heikkotasoisin ottelu. Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Jokerit oli pitkään ahdingossa myös Severstal Tšerepovetsia vastaan. Lopulta Linus Omark ratkaisi pelin Jokereille ottelun viimeisellä minuutilla.

Pitkään näytti siltä, että Jokerit ajautuu kolmanteen perättäiseen tappioon. Ottelu pudotuspelipaikkaa metsästävää Severstal Tšerepovetsia vastaan olisi voinut ratketa jo ensimmäisessä erässä, jota vierasjoukkue hallitsi täysin. Jokereiden onneksi vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut lukuisissa maalipaikoissaan.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Severstal pystyi hyydyttämään Jokereiden pelin viisaalla pelaamisellaan. Tilaisuuden tullen Severstal iski rohkeasti ja aktiivisesti kotijoukkueen puolustajiin. Maltillisemmassa karvausvaihtoehdossa vierasjoukkue sumputti keskialueen hyvin liikkuneella neljän miehen linjallaan.

− Me pelasimme tänään erittäin hyvän ottelun. Varsinkin ensimmäinen erä oli meiltä erinomainen. Hallitsimme peliä toisen erään puoliväliin saakka. Paremmalla onnella olisimme ratkaisseet ottelun jo ensimmäisessä erässä, vierasjoukkueen päävalmentaja Igor Petrov harmitteli.

Jokerit paransi peliään toisesta erästä lähtien minuutti minuutilta. Lopulta kolmannessa erässä kotijoukkue sai koneensa käyntiin. Tomi Mäen ja Linus Omarkin maaleilla Jokerit nousi tappioasemasta 3−2-voittoon. Totuuden nimissä vierasjoukkue olisi ansainnut urakastaan ainakin pisteen.

− Tämä peli osoitti joukkueelle, mitä voittaminen tässä sarjassa vaatii. Harvoin peliä pystyy kääntämään, jos on lähtenyt huonolla asenteella liikkeelle. Tänään se tapahtui. Toivottavasti tästä oppitunnista myös opittiin. Kaksi erää työntekoa riitti tänään, se on todella harvinaista, Erkka Westerlund kertoi.

Jokereiden osalta pelin ensimmäistä puolikasta voi vain ihmetellä. Tappioputkesta peliin lähtenyt joukkue vaikutti aneemiselta ja haluttomalta.

− Ensimmäinen erä kuvasti sitä peliä, mitä me on viime aikoina pelattu. Luulemme asioita, luulemme tekevämme asioita ja työnteko siellä taustalla unohtuu. Jääkiekossa pitää ansaita asioita, Westerlund kommentoi.

− Ensimmäinen erä oli meiltä todella huono. Oletimme olevamme jotain ja luulimme olevamme jotain, mitä emme todellakaan ole. Emme olleet tarpeeksi nöyriä kamppailemaan ja luistelemaan. Olimme lähellä hävitä koko ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, jokerihyökkääjä Petteri Wirtanen kertoi.

Jokereiden painajaismainen alku

Severstal-ottelun alku oli Jokereille painajainen. Vierasjoukkue iski kotijoukkueen puolustukseen korkealta aktiivisella karvauksellaan. Paineen alla Jokereiden ratkaisut olivat hätäisiä, ja Severstal sai pelin haltuunsa.

Ensimmäinen maali nähtiin jo neljän peliminuutin jälkeen. Jokereiden ykkösketju sortui harvinaiseen kiekon menetykseen ja laiskaan puolustamiseen. Nopean vastaiskun päätteeksi Maksim Trunev leipoi vieraat johtoon.

Jatkoa seurasi erän puolivälissä. Ignat Zemtsenko ohitti ylivoimalla Riku Heleniuksen helpon oloisesti. 0−2-maalin jälkeen Severstal hallitsi pelitapahtumia täysin, ja Jokerit näytti aneemiselta ja tuskaiselta.

Vierailla oli mahdollisuus ratkaista ottelu jo avauserässä, mutta Vadim Berdnikov epäonnistui rangaistuslaukauksessaan 0−2-tilanteessa.

− Tämä oli meidän faniemme peli. Nyt on pakko pyytää joukkueen puolesta anteeksi kannattajilta meidän esitystä. Ensimmäinen erä oli huonoin erä koko meidän alkukauden aikana. Totuuden nimessä on myönnettävä, että vastustaja olisi voinut ratkaista koko pelin avauserässä, Westerlund kommentoi.

− Valmistautuminen on henkimaailman asioita, joskus se on napissa, joskus se ei ole. Tänään ei todellakaan ollut. Oltiin puolet pelistä poissa siitä, mikä meidät on tässä sarjassa näin pitkälle tuonut, poissa työnteosta ja liikkeestä, Wirtanen analysoi.

Kotijoukkue pääsi pelin mukaan puolivahingossa avauserän viime hetkillä. Tommi Huhtala voitti kulmaväännön, ja syötti maalin eteen nousseelle Niko Kapaselle. Kapanen ei osunut kiekkoon, ja Niklas Hagman nosti kiekon ylähyllylle.

Mäki sytytti Jokerit

Toinen erä oli pelillisesti tapahtumaköyhin, mitä Helsingin Areenalla on tällä kaudella nähty. Hyvin puolustanut vierasjoukkue tukki keskialueen, eikä maalipaikkoja nähty kummassakaan päädyssä.

Kolmannessa erässä kotijoukkue sai vihdoin peliinsä lisää vauhtia. Pitkään näytti jo siltä, että maltillisesti puolustanut Severstal selviää puolustustaistelustaan hengissä. Yksi nopea vastaisku muutti kuitenkin pelin kulun.

Ville Lajusen erinomainen pystysyöttö tavoitti Tomi Mäen, joka iski kiekon läpiajosta takakulmaan. Jokerit sai 2−2-maalista valtavasti puhtia.

− Mäen maali oli sellainen energialataus joukkueelle, mitä kaipasimmekin. Lajuselta hieno syöttö, ja Mäki iski todella tärkeän maalin. Sen maalin jälkeen tuli olo, että me vielä ratkaisemme tämän kamppailun varsinaisella peliajalla, Wirtanen kommentoi tasoitusmaalia.

Peli näytti etenevän jo jatkoajalle saakka, kunnes Linus Omark ratkaisi ottelun. Omark sai kiekon kulmassa ja pyörähti kohti maalia. Ruotsalaisen yllättävä veto ohitti Severstal-vahti Jakub Stepanekin, kun ottelua oli pelaamatta vain 50 sekuntia.

Jokerit pelaa seuraavan kerran jo sunnuntaina. Joukkue lähtee Moskovaan huomenna lauantaina, joten tahti jatkuu tiiviinä. Sunnuntain ottelussa vastaan luistelee KHL:n kärkijoukkue TsSKA Moskova.

− Ei tässä ehdi kauaa miettiä. Tämä ilta palautellaan ja huomenna lähdetään Moskovaan. Palauttelun merkitys korostuu. Harjoittelukin tapahtuu pelien ehdoilla. Yritetään, että fyysinen lataus olisi kunnossa. Sitten tarvitaan vain henkinen lataus, mikä tänään alussa puuttui, Wirtanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle