Tappelu jäi illan kohokohdaksi – Jalonen kritisoi Jokereiden hyökkäyspeliä

KHL / Raportti
Jesse Joensuu innostui tappeluun harjoitusottelussa Sibiriä vastaan.
Jokerit ja Sibir nyhjäsivät maalittoman harjoitusottelun pitkän kaavan mukaan, sillä pelin ratkaisu nähtiin vasta voittomaalikilpailussa. Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen oli ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa asenteeseen, mutta vaati pelaajiltaan laadukkaampaa hyökkäyspeliä.

Tikkurilassa pelattu harjoitusottelu tarjosi ensimmäiset ensimmäisen 30 minuutin ajan yllättävän vauhdikasta ja fyysistä kiekkoviihdettä. Hallin pieni kaukalo ei juuri antanut mahdollisuuksia jarrutteluun, joten näyttäviä tilanteita syntyi vuorotellen päästä päähän.

– Elokuun alku näkyi ottelun rakenteessa väistämättä. Olemme vasta kolmatta viikkoa jäällä, joten kukaan ei vielä tässä vaiheessa jaksa pitää yllä ensimmäisen erän tempoa koko ottelun ajan. Mielestäni se on aivan normaalia tässä vaiheessa, Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi.

Hieman vajaa 1700 katsojaa näki lopulta varsin kaksijakoisen kamppailun: varsinkin ottelun avauserä oli ajankohtaan nähden korkeatasoinen. Pelin edetessä tempo ja taso kuitenkin laskivat selvästi, ja asiaan vaikutti osaltaan myös Tikkurilan areenan huonokuntoinen jää. Ottelun loppupuolisko olikin virheiden sävyttämä.

– Tämä oli sikäli erikoinen ottelu, että pelissä ei tehty yhtään maalia. Molemmilla joukkueilla oli kuitenkin paljon maalipaikkoja, ja meilläkin oli hyviä tilaisuuksia ratkaista ottelu eduksemme. Meidän hyökkäyspelimme jäi kuitenkin tänään näpertelyksi, Jalonen ruoti.

Kuumaa tunnelmaa, heikkoa ylivoimaa

Päällimmäisenä pelistä jäivät mieleen molempien joukkueiden huono ylivoimapelaaminen sekä harjoitusottelulle harvinaisen kuuma tunnelma. Pelissä nähtiin lopulta myös tappelu, kun Sibirin Vitali Menshikov ja Jokereiden Jesse Joensuu ottivat miehestä mittaa. Tämä taisto päättyi selkeään novosibirskiläisen voittoon.

Ottelu eteni maalittomana aina voittomaalikilpailuun saakka. Jokereilta ainoana pelaajana rankkareissa onnistui Michael Keränen, joka veivasi kiekon näyttävästi maaliin. Sen sijaan Sakari Salmisen ja Peter Reginin ratkaisut olivat kehnoja.

Vierasjoukkue Sibiriltä voittomaalikilpailussa onnistuivat Konstantin Okulov ja Maksim Šalunov, joten Sibir kirjattiin ottelun voittajaksi.

Sibirin voittoa voi pitää siinä mielessä ansaittuna, että vieraiden Joonas Kemppainen pääsi avauserässä läpiajoon ja ampui kiekon takarautaan. Tuomarit levittivät kuitenkin kätensä, vaikka kiekko kävi maalissa.

– Hyökkäyspelissämme on vielä paljon parannettavaa. Tänään pelasimme kiekkoa kulmiin, kun pitäisi ajaa maalille. Samoin emme lauo, kun pitäisi. Toisaalta omiin ei mennyt yhtään kiekkoa, joten saimme myös positiivisia kokemuksia, Jalonen kertoi.

– Meidän on saatava hyökkäyspeliämme suoraviivaisemmiksi. Tarvitsemme enemmän laukausia, ja laukauksiin enemmän laatua. Ylivoimapelissä rakenne on saatava kuntoon ja ylivoimapelaaminen sen näköiseksi, että siellä yritetään tehdä maali, eikä vain pidetä kiekkoa.

Jokereista pirteimmältä vaikuttivat Regin sekä uusista pelaajista Chay Genoway, Sakari Salminen ja Oliver Lauridsen. Muista jokeritulokkaista ennen kaikkea Mika Niemi ja Keränen olivat ajoittain pahasti kesäterässä. Maalilla Ryan Zaposki torjui varmasti, vaikka sylkikin paljon kiekkoja eteensä.

Jokereiden kentälliset ottelun alussa:

18 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin – 21 Brian O'Neill
29 Sakari Salminen – 14 Tomi Mäki – 71 Michael Keränen
61 Tommi Huhtala – 22 Mika Niemi – 25 Pekka Jormakka
16 Masi Marjamäki – 13 Petteri Wirtanen – 12 Marko Anttila
52 Miro Mäkinen

55 Chay Genoway – 2 Rasmus Rissanen
32 Arturs Kulda – 47 Ville Lajunen
9 Joonas Jalvanti – 7 Oliver Lauridsen
56 Juho Rautanen

30 Ryan Zapolski (31 Riku Helenius)

Jokerit pelaa seuraavan kerran keskiviikkona Kiekko-Vantaata vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle