Kozun kuritti entistä seuraansa - Jokereille tappio Lokomotivin vieraana

KHL / Raportti
Peter Regin vastasi Jokerien ainoasta osumasta. (arkistokuva)
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokerit pelasi kolmannen vierasottelun neljän päivän sisään, kun vastassa oli Lokomotiv Jaroslavl. Viime kaudella Jokereissa pelannut Brandon Kozun oli vahvassa vireessä entistä seuraansa vastaan. Hän iski voittomaalin ja saalisti kaksi syöttöpistettä Lokomotivin 4−1-voitossa.

Perjantaina Dynamo Moskovalle 3−0-lukemin hävinnyt Jokerit näytti ottelun alussa väsyneeltä. Kahden jäähyn myötä Lokomotiv asettui alussa kuskin paikalle.

Jegor Korškovin osumalla kotijoukkue siirtyi neljän minuutin pelin jälkeen johtoon. Maalin jälkeen Jokerit kuitenkin pääsi tasaviisikoin mukaan peliin ja loi pitkiä hyökkäyksiä.

Vaikka Jokerit olikin niskan päällä, sen hyökkäyspelaaminen karkasi ajoittain sekavaan flipperikiekkoon etenkin toisessa erässä. Pelin rytmittäminen oli yksipuolista. Keskialueen yli ei päästy yhtä usein kiekon kanssa kuin perjantain kamppailussa Dynamoa vastaan, vaan Lokomotivia vastaan kiekkoa lyötiin useammin päätyyn.

Pelin lievä hallinta tuotti Jokereille tulosta toisen erän alussa, kun joukkue pelasi ylivoimaa neljällä kolmea vastaan. Brian O'Neill teki maskia maalin edessä, ja Peter Reginin laukaus löysi tiensä maaliin.

Lokomotiv käänsi pelin kolmannessa erässä voitoksi

Lokomotivin tasonnosto kolmanteen erään paljasti lopullisesti Jokerien kehnon viisikkopelin. Erän ensimmäiset kymmenen minuuttia mentiin lähes pelkästään Lokomotivin hallitessa kiekkoa. Jokerien päätykiekot päätyivät vastustajalle ja viivelähdötkään eivät onnistuneet.

Yksilötasollakin oli hiljaista. Edes viime otteluissa huimassa vireessä olleesta Marko Anttilasta ei ollut tällä kertaa Jokerien pelastajaksi. Sen sijaan hän istui jäähypenkillä peräti kolme kahden minuutin jäähyä.

Petri Kontiolan johtama hyökkäyskolmikko otti hyökkäyksessä isoa roolia. Ensin viime kaudella Jokerien ykkösketjussa viielttänyt Brandon Kozun iski vastahyökkäyksen päätteeksi kiekon Riku Heleniuksen ohi.

Max Talbot lisäsi erän puolessa välissä kotijoukkueen johdon 3−1:een, ja Staffan Kronwall iski ylivoimalla loppulukemiksi 4−1. Suomalaishyökkääjä Kontiola nappasi syöttöpisteet Lokomotivin kaikkiin kolmeen osumaan päätöserässä.

Tiivis ottelutahti viime viikkoina selvästi vaikutti Jokerien otteisiin vieraskiertueen viimeisissä otteluissa. Kun Jokerit joutui sen lisäksi pelaamaan vielä kahtena päivänä peräkkäin vieraissa, joukkueelta loppui yksinkertaisesti energia.

Maajoukkuetauko tulee helsinkiläisjoukkueelle siis hyvään saumaan. Seuraava ottelu Jokereilla on 8.11., jolloin Helsingissä vastassa on Amur Habarovsk.

» Lähetä palautetta toimitukselle