Aaltonen liekeissä Jokereiden vierasvoitossa

KHL / Raportti
Juhamatti Aaltonen vastasi valmennusjohdon huutoon ja pelasi erinomaisen ottelun.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jokerit onnistui kaatamaan suurseura Metallurg Magnitorgorskin vieraskaukalossa vauhdikkaan ottelun päätteeksi lukemin 3–2. Ottelu oli helsinkiläisiltä selkeä tasonnosto tiistaisesta Sotši-ottelusta.

Kymmenestä edellisestä ottelustaan vain kolme voittoa raapinut helsinkiläisjoukkue jatkoi vieraskiertuettaan torstaina Magnitogorskissa Metallurgin vieraana.

Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Jokerit sai takaisin vahvuuteensa joukkueen parhaan pistemiehen Brandon Kozunin, joka on toipunut sunnuntaina vastaanottamastaan kovasta taklauksesta.

KHL:n suurjoukkueisiin kuuluvan Metallurgin voidaan sanoa olevan lievässä kriisitilassa, sillä kolmatta kauttaan joukkuetta valmentanut Mike Keenan sai viikonvaihteessa väistyä päävalmentajan paikalta kahden perättäisen tappion jälkeen.

Ensimmäistä kertaa kotikaukalossaan uuden päävalmentajan Ilja Vorobjovin alaisuudessa esiintyneet Magnitogorskilaiset pääsivät kuitenkin siirtymään ensimmäiselle erätauolle 1–0-johtoasemassa Jokereiden karmean virheen seurauksena. Yleensä virheettömästi esiintyvä Jesper Jensen sortui harhasyöttöön oman maalin edessä, eikä kotijoukkue jättänyt avopaikkaa käyttämättä.

Henrik Karlssonin torjuttua ensimmäisen laukauksen survoi kiekon maaliin lopulta ensimmäistä kertaa KHL-urallaan Artjom Zhelezkov.

Aaltonen säkenöi

Painajaismaiseen Sotši-otteluun verrattuna lupaavasti jo ensimmäisessä erässä esiintynyt helsinkiläisjoukkue lisäsi toiseen erään tempoa, eikä kotijoukkue pystynyt vastaamaan tasonnostoon. 

Kozunin ja Peter Reginin vierelle istutettu Juhamatti Aaltonen taiteilikin Jokereille upean 1–1-tasoituksen, kun toista erää oli pelattu alle viisi minuuttia. Kärkimiinalla itsensä maalipaikkaan hassuttanut Aaltonen ei onnistunut käyttämään näytönpaikkaansa edellisessä ottelussa, mutta tänään jäällä esiintyi uudestisyntynyt taiteilija.

Jokerit osui erän puolivälissä vielä toistamiseen, kun Tommi Huhtalan onnekas siirto maalin takaa kimposi Oskar Osalan polvisuojista ohi hämmentyneen maalivahti Vasili Koshetshkinin.

Tällä kaudella akilleen kantapääksi Jokereille muodostunut toinen erä oli tällä kertaa narripaitojen hallintaa, ja paremmalla viimeistelyllä olisi useammankin maalin karkumatka toiselle erätauolle lähdettäessä ollut mahdollinen.

Passiivinen kolmas erä

Kolmanteen erään Jokerit lähti puolustamaan johtoaan passiivisesti, ja tämä antoi Metallurgille mahdollisuuden kaapata pelin otteen itselleen.

Muutamaan vaaralliseen maalipaikkaan johtanut kotijoukkueen takaa-ajo katkesi hetkeksi Aaltosen lisäksi Jokereiden parhaimmistoon kuuluneen Mathis Olimbin viimeistelemään tärkeään 3-1-ylivoimamaaliin.

Jäähypenkilllä maalin aikana istui epäonnen soturiksi ajataunut Osala, joka kärsi neljän minuutin rangaistusta korkeasta mailasta.

Kotijoukkue kapusi sillasta vielä maalin päähän Jan Kovarin osumalla.

Ottelun jännittävät viimeiset minuutit Metallurg haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta vakuuttavan ottelun pelannut Karlsson onnistui torjumaan Jokereille maukkaan vierasvoiton.

Jokereiden vieraskiertue jatkuu lauantaina Salavat Julajev Ufan vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle