Ässillä ryhtiliikkeen paikka

LIIGA / Ennakko
JYP on kuusi pistettä Ässiä edellä ennen illan ottelua.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Maaottelutauon tuntumassa sattui ja tapahtui. JYP pääsi saman tien voittojen makuun, kun taas Ässät jatkoi tappioputkeaan vahvistuksistaan huolimatta.

Vanhan sanonnan mukaan nollalla tehdyllä maalilla on hankala voittaa. Torstain kotijoukkue Ässät on nyt kahdesti yrittänyt tuota heikolla tuloksella, joten siinä on pelin ensimmäinen käännekohta; porilaisten on pisteille päästäkseen saatava kiekkoja vastustajan maalivahdin taakse.

Ongelmaansa patapaidat hankkivat helpotusta maaottelutauon aikana. Jarno Kärjen ja Sakari Salmisen kotiutuksista on odotettavissa apua vaivaan, mutta tiistaina Turussa kaksikon peli täydennettynä nuoren Jesperi Kotkaniemen panoksella jätti toivomisen varaa.

Kuten koko joukkueen osalta, sillä 0−5-tappio TPS:lle ei mairittele porilaisia vaikeasta vaiheesta huolimatta.

JYP keikkuu runkosarjassa viidentenä. Jyväskyläläisjoukkueen synkkä vaihe osui lokakuun loppupuolelle, jolloin päävalmentaja Marko Virtasen suojatit tarpoivat jopa neljän suoran tappion putkessakin.

JYP kuitenkin käänsi kelkkansa, kuten menestymään tottuneen joukkueen kuuluukin. Viime otteluissaan JYP on saalistanut voittoja ja tappioita lähes tasatahtiin, mutta pisteitä on kertynyt riittävästi, jotta paikka taulukon korkeimman viivan yläpuolella säilyy.

Kuten kaikille joukkueille Ässiä vastaan, Virtasen valmennusryhmälle tarjoutuu mahdollisuus ratkaista peli erikoistilanteiden aikana. Padan alivoima on ollut sekaisin koko kuluvan syksyn ajan, sillä pelaajat ja mailat jäävät vapaaksi, eivätkä maalivahditkaan ole olleet parhaimmassa liekissään tolppien välissä.

Tilastoissa Ässien 73,20-prosenttinen alivoima on heikko suoritus, takana on liigajoukkueista enää Ilves (72,00 %). Ässien verkkoon on ropissut 26 vastustajan ylivoimamaalia, joka on koko Liigan heikoin saldo.

Jos koskaan kliseinen sanonta erikoistilanteiden merkityksestä pitää paikkaansa, niin torstain JYP-ottelussa. Tosin Jyväskylässäkään ei ole aihettaa riemuhuutoihin, sillä JYPin alivoima on alemman keskikastin tasoa, ja ylivoimallakin joukkue tarvitsee noin kahdeksan ja puoli minuuttia aikaa maalintekoon.

Ässien suurin ongelma on ollut siinä, että vastustaja saa ylivoimaa lähes tauotta, sillä patapaidat ottavat jäähyjä selvästi eniten koko Liigassa.

Joukkueiden kohtaamisesta on odotettavissa mielenkiintoinen vääntö, sillä parhaimmillaan JYP pelaa tasapainoista jääkiekkoa kentän jokaisella osa-alueella. Päävalmentajat Virtanen ja Jyrki Aho olivat pitkään samassa valmennusryhmässä Jyväskylässä, joten mitään täysin uutta on kummankaan vaikea keksiä.

Seuraa Heitä

Sakari Salminen #23 | Västerås

Laitahyökkääjä

Kotiavaus seitsemän ja puolen vuoden kierroksen jälkeen, sitä tuskin kukaan väittää otteluksi muiden joukossa. Vaikka uusille pelaajille annetaan aikaa sopeutua, Ässät kaipaisi onnistumisia erittäin nopeasti, kun peli on monella tavalla solmussa.

Juuso Puustinen #71 | JYP

Laitahyökkääjä

JYPin kultakypärä pelaa vahvaa kautta. Tekemisestä huokuu rentous ja ilo, mikä Puustisen kohdalla tarkoittaa aina tuskaa ja ahdistusta vastustajien puolustukselle ja maalivahdille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYP hallitsee
Ässät ei ole vain hävinnyt kolmea viime otteluaan, vaan jäänyt jyrän alle. Ottelut Ilvestä, KooKoota ja TPS:ää vastaan eivät tuoneet ainuttakaan pistettä ja maaliero oli porilaisittain masentava. Vain kaksi tehtyä maalia ja 14 päästettyä. JYP puolestaan on katkaissut tappioputkensa. Lisäksi jyväskyläläisten etu on pelivälineen hallinnassa. JYP on laukaisutilastoissa Liigan paras joukkue, Ässät toiseksi huonoin. JYP on vierasjoukkueenakin selvä ennakkosuosikki.
1 2
4 5