Tehokkaat TPS-puolustajat Ässien kotipeliongelmien seuraava haaste

LIIGA / Ennakko
Ilkka Heikkinen on tehnyt edelliseen neljään ottelun tehot 1+5.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Turkulaisten siniviivalta löytyy taattua laatua, kun Olli Juolevi ja Ilkka Heikkinen johdattavat joukkonsa torstaina Poriin. Tehokkaat puolustajat yrittävät jekuttaa ässäpelaajia, mutta nousuvireinen porilaisryhmä on valmiina haasteeseen.

Ässät on saanut peliään kuosiin pienen suvantovaiheen jälkeen. Ainakin sarjapisteitä on ropissut kiitettävään tahtiin, sillä porilaiset ovat voittaneet edellisistä viidestä ottelustaan neljä.

Vastustajatkin ovat olleet sarjataulukon paremmasta päästä, sillä Ässät on voittanut niin JYPin, Lukon, Pelicansin kuin myös TPS:n. Joukkueet kohtasivat viime viikon tiistaina, jolloin Ässät haki Turusta pisteet voittomaalikilpailun jälkeen. TPS tulee siis klassisesti revanssimielessä Poriin.

TPS:n piste- tai muistakaan putkista on vaikea puhua, sillä joukkueen koko kausi on ollut lähestulkoon yhtä pitkää menestyksen jonoa. Turkulaiset ovat pelanneet tähän mennessä 17 ottelua ja hävinneet vain kerran varsinaisella peliajalla. Kolmen pisteen voittoja on peräti 11.

Edelliset kaksi otteluakin ovat tuoneet voitot, mutta omaan päähän on ropissut kovin paljon takaiskuja. TPS:n viimeisen viiden ottelun maaliero on 22−15, joten maaleja tulee tiheään tahtiin molempiin suuntiin.

Puolustajat pistehirmuina

Viime otteluissa molempien joukkueiden tehopistesarakkeessa on välähdellyt useasti puolustajien nimiä. TPS:n Ilkka Heikkinen on tehnyt viimeiseen neljään otteluun peräti kuusi tehopistettä. Viiteen viimeiseen Olli Juolevi on iskenyt 1+2 ja Lucas Ekeståhl-Jonsson 1+3. 

Juolevi pelasi ensimmäiset neljä liigaotteluaan ilman tehoja, mutta tiistain Jukurit-ottelussa hän makusteli saman tien kolmen tehopisteen edestä.

Ässäpuolustaja Niko Peltola on saanut viime aikoina kritiikkiä epävarmoista otteistaan, mutta pistesarakkeessa tämä ei ainakaan näy. Viimeiseen viiteen otteluun Peltola on nakuttanut tehot 1+3, eikä plusmiinus-lukema +8 ole myöskään huonoimmasta päästä.

Peltola on ollut kyseisellä ajanjaksolla vain kerran tasakentällisin jäällä vastustajan tehdessä maalin, joten siltä osin otteet ovat parantumaan päin.

Poissaolot eivät turkulaisia lannista

TPS on jatkanut tehoiluaan ja pisteiden napsimista, vaikka joukkueen kovimpiin tähtiin lukeutuvat Ilari Filppula ja Eric Perrin ovat olleet kokoonpanosta sivussa jo pitkään. Kyseisten herrojen paluu kaukaloon alkaa kuitenkin olla lähellä.

Patrik Virta ja Elias Karvonen ovat nostaneet profiiliaan joukkueen sentteriosastolla hienosti ja Teemu Väyrynenkin on löytämässä tehojaan. 20-vuotias hyökkääjä on tehnyt kolme maalia edelliseen kahteen otteluun.

Jotain turkulaisten venymiskyvystä ja materiaalin leveydestä kertoo sekin, että joukkue nousi tiistaina Jukureita vastaan voittoon oltuaan kolmen maalin takamatkalla. Onnistumisia tuli laajalta rintamalta.

Ässillä on torstaina tekemistä yrittäessään pysäyttää turkulaisrykelmän. Tässä Ässät onnistui viime viikolla Turussa, nyt sama pitää toistaa myös kotihallissa, missä porilaisten otteet eivät ole viime aikoina vakuuttaneet.

Edellisestä kotiottelusta napattu voitto Lukosta saattoi tosin avata tuota hienoista kotikaukalon alakuloa. Ässien yskinyt ylivoima sai myös viimein tarvittavaa onnistumista, kun joukkue osui pakkopelin turvin tiistaina Pelicansia vastaan. Jussi Makkosen kaivattu paluu kaukaloon on myös tehnyt erittäin hyvää Ässille.

Seuraa Heitä

Jussi Makkonen #14 |

Keskushyökkääjä

Koko alkukauden sivussa ollut Makkonen aloitti kautensa vasta 14. lokakuuta. Makkonen on nyt pelannut neljä ottelua ja tehnyt hienosti tehot 0+4. Kokenut keskushyökkääjä näyttää teoillaan esimerkkiä, kaapii tehokkaasti aloituksia ja tuo Ässien hyökkäyskuvioihin tarvittavia työkaluja.

Ilkka Heikkinen #49 |

Puolustaja

Heikkinen on liekeissä. Viimeiseen neljään otteluun muikeat tehot 1+5 iskenyt puolustaja on joukkueelleen arvokas pelaaja varsinkin ylivoimapelissä. Tulinen lyöntilaukaus puhuu siniviivasta usein ja tehokkaasti. Mikäli kiekko ei mene heti maaliin, tuottaa se usein maalivahdin kannalta pahoja paluukiekkoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

TPS ei anna Ässien yllättää toistamiseen
Joukkueiden edellisen kohtaamisen voittanut Ässät on napannut voitot kolmesta edellisestä ottelustaan, joista kaksi tosin vasta varsinaisen peliajan jälkeen. TPS:n otteissa on ollut ailahtelua pelien sisällä, mutta se on ollut erityisesti ylivoimalla vahva ja sen ansiosta käänsi muun muassa tiistain Jukurit-ottelun edukseen. Porilaisryhmä on ottanut sarjassa eniten rangaistuksia ja se ei lupaa hyvää sarjan kärkipäähän ylivoimatehokkuudessa lukeutuvaa TPS:ää vastaan. Turkulaisjoukkue jatkaa vahvaa virettään ja nappaa Porista kohtuullisen selkeän vierasvoiton.
1 2
4 5