Idän ihme iskee - nollaako Frans Tuohimaa HIFK:n?

LIIGA / Ennakko
Pysäyttääkö mies tolppien välissä Jasse Ikosen torstaina?
Torstain ottelussa HIFK kohtaa sarjajumbo SaiPan. Kauden keskinäiset otteluvoitot ovat punanuttujen hyväksi 2-1, mutta SaiPa on viime peleissä nostanut jälleen tasoaan ja laittanut kaiken likoon.

HIFK yrittää napata kolme pistettä torstaina SaiPan kustannuksella. Helsinkiläisten edellinen kamppailu käytiin KooKoota vastaan tiistaina, ja sen HIFK vei nimiinsä lukemin 3-2.

Maalinteon vaikeus on ollut tapetilla Nordenskiöldinkadulla, sillä viiteen viimeiseen otteluun mahtuu vain yhdeksän häkkiä. SaiPa on edelliseen kolmeen otteluun päästänyt vain yhden maalin varsinaisella peliajalla. Maaleja viimeisestä viidestä ottelusta on joukkueella seitsemän.

HIFK:n otteista on vaikea kaivaa esiin kovinkaan montaa positiivista seikkaa. Joukkue tuppaa sortumaan todella karmeisiin puolustuspään virheisiin, ja hyökkäyssuuntaan syötöt ovat mallia sinnepäin.

Tämä on kostautunut kerran jos toisenkin vastustajan päästessä kiekkoon kiinni. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä toimi KooKoo-ottelun ensimmäinen kymppi, jonka aikana Leland Irvingille oli vieraspäädyssä kirjattu pyöreät nolla torjuntaa.

HIFK:n täytyy saada avukseen jo melkoinen ihme, jotta se varmistaisi suoran pudotuspelipaikan. Piste-eroa kuudenteen sijaan on yhdeksän pistettä, ja pelaajien henkinen kantti alkaa varmasti olla koetuksella. SaiPalla tilanne on hyvin samankaltainen. Idän ihmeellä on vielä matemaattinen mahdollisuus päästä mittelemään pudotuspeleissä.

Ratkaisun paikat

SaiPan edellisissä otteluissa maalivahtipeli on ollut ihailtavaa. Frans Tuohimaa on loistanut ilta toisensa jälkeen tolppien välissä. Viimeiseen kolmeen otteluun on helissyt varsinaisella peliajalla ainoastaan kerran. Nouseeko maalivahtipeli ratkaisevaksi torstaina?

Niklas Bäckström palasi loukkaantumisen jälkeen takaisin HIFK:n maalille, ja näin ollen valmentaja Antti Törmäsellä on valinta Bäckströmin ja Kevin Lankisen välillä. Molemmat ovat suoriutuneet tehtävistään kunnialla.

HIFK:n erikoistilannepelaaminen on takunnut pahasti läpi kauden. Joukkue saa rotaation aikaiseksi, mutta hämminginaiheuttajat vastustajan maalilla loistavat poissaolollaan. Laukausten lukumääräkin on olematon. Rahkeita komeisiin ylivoimaosumiin olisi, ja monesti HIFK on juhlinut pitkän pyörityksen päätteeksi mutta tasakentällisin.

Saku Salmela on nostanut hurjasti tasoaan ja Juhamatti Aaltoselta odotetaan aina paljon. Liigan parhaimpiin kuuluva aloituksennapsija Corey Elkins majailee sairastuvan puolella.

Lappeenrannassa ei ylivoimapeli ole myöskään ollut kovin hääviä. Se on ylivoimatilastoissa kolmanneksi viimeinen ja yhden sijan torstain kotijoukkueen edellä. Alivoimapelissä HIFK vetää häntää ja SaiPa on sijalla yksitoista.

Edukseen SaiPa-paidassa on esiintynyt nuoriso-osasto. SaiPalla on loukkaantumisia, ja siirtorajakynnyksen alla se menetti muun muassa Per Savilahti-Naganderin ja Curtis Hamiltonin. Se, että nuoret pääsevät näyttämään osaamistaan, on toki hyvä asia koko Liigalle.

Seuraa Heitä

Saku Salmela #90 | KalPa

Puolustaja

HIFK-puolustaja on nostanut tasoaan. Hän pystyy tarvittaessa pelaamaan myös hyökkääjänä.

Frans Tuohimaa #55 | Frölunda

Maalivahti

SaiPa-maalivahdin taakse on kolmessa edellisessä ottelussa tehty ainoastaan yksi maali varsinaisella peliajalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ohipelin vaara Helsingissä
HIFK on kärsinyt valtaisista ongelmista läpi kauden varsinkin kotikentällään. Myös ajoittaiset ohipelit ovat tulleet tutuksi. Pieniä valonmerkkejä helsinkiläisten puolella on toki ollut nähtävillä, jotka nostavatkin joukkueen ennakkosuosikiksi tyhjentynyttä SaiPaa vastaan. SaiPa pystyy haastamaan vapautuneella peli-ilmeellään, eikä keskinäisten kohtaamisten vierasvoittojen putken jatkuminen olisikaan suuri ihme.
1 3
0 1