Viekö Ilves Sportia kuin vierasta sikaa, vai onko reissaava nasu jälleen vahvempi?

LIIGA / Ennakko
Tiukkaa taistelua on joukkueiden välillä nähty ennenkin.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves ja Sport kohtaavat Hakametsän lauantai-illan kiihkeässä ottelussa. Erityisen kutkuttava ottelu on siksi, että molemmat joukkueet taistelevat viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Ilves ja Sport ovat kohdanneet kauden aikana neljästi. Molemmilla on vyöllään kaksi voittoa, joskin Sport otti toisen niistä vasta jatkoajalla. Erikoinen seikka on se, että jokaisessa ottelussa vierasjoukkue on ollut kaukalossa numerollisesti vahvempi. Edellinen kohtaaminen päättyi tammikuun alussa Tampereella Sportin 4−2-voittoon.

Joukkueet lähtevät illan otteluun sarjataulukon peräkkäisiltä sijoilta, kun Ilves on sijalla 11 ja Sport seuraa pisteen perässä kahdentenatoista. Pudotuspeliviiva on molemmilla aivan lähituntumassa.

Kuitenkin todennäköisesti vain korkeintaan toinen illan joukkueista päätyy lopulta kevään tosipeleihin.

Kuumat pelaajat ovat arvokkaita tähän aikaan keväästä

Ilveksellä on allaan tuore 3−0-voitto Lappeenrannasta, kun se voitti perjantaina SaiPan. Otto Koivula, Teemu Rautiainen ja Aleksi Mustonen olivat ottelussa pelipäällä, ja he ovatkin olelet tupsukorvien pirteimpiä pelaajia viime aikoina.

Mukaan on laskettava toki myös kapteeni Tapio Laakso ja maalivahti Antti Lehtonen. Nähtäväksi jää, torjuuko Lehtonen peräkkäisten päivien otteluissa, vai saako Hannu Toivonen torjuntavuoron Hakametsässä.

Sport pelasi viimeksi tiistaina, jolloin se hävisi maalintekokilpailussa Kärpille jatkoajalla maalein 5−4. Ville Viitaluoma teki ottelussa vaasalaisille kaksi maalia ja Aleksi Ainali tehoili pisteet 1+1.

Veini Vehviläinen on pelannut Sportin maalilla kaksi edellistä ottelua, mutta vaikka tolppien välissä olisikin Mika Järvinen, ei vierasjoukkue tule silti kaatumaan maalivahteihin.

Edellisen keskinäisen kohtaamisen vaasalaissankareita olivat hyökkääjä Erik Riska tehoin 2+0 ja puolustaja Ari Gröndal, iskettyään 1+1.

Tilastojen ihmeellinen maailma

Edellisen viiden ottelun kuntopuntaria tarkasteltaessa on tamperelaisjoukkue peräti neljänneksi paras joukkue. Sport sen sijaan lymyää toiseksi viimeisenä, sijalla 14. Pisteet edellisistä viidestä koitoksesta ovat isäntäjoukkueen hyväksi 10−4.

Kaikki ottelut mukaan luettuna Ilves on Liigan kahdeksanneksi paras ylivoimajoukkue, mutta kun mukaan lasketaan vain kotiottelut, ovat kissapedot pahnanpohjimmaisina koko tilastossa. Sport puolestaan on vierasjoukkueena pelatessaan kolmanneksi heikoin ylivoimajoukkue. Kaikki ottelut huomioiden vaasalaiset kohoavat sijan ylöspäin.

Ilveksen kehuttu alivoima on kotiotteluiden osalta vasta 10. parasta, ja Sportin vastaava tilasto osoittaa heidän olevan vierasotteluiden osalta kahdeksantena.

Varsinkin Ilvekselle on tilastollisesti odotettavissa ylivoimamahdollisuuksia, sillä Sport on ottanut vierasjoukkueista eniten kaksiminuuttisia. Ilves on kotitilaston keskikastia.

Erikoistilanteissa ratkaisevaan asemaan toisinaan nousevat aloitukset osoittautuvat tilastollisesti olevan Ilveksen heiniä, sillä hyökkäys- tai puolustuspäässä otettavien aloitusten voittoprosentti on Ilveksellä 52,3, kun taas Sportilla se on 47,0.

Seuraa Heitä

Aleksi Mustonen #91 | HC Davos

Keskushyökkääjä

Tuulennopealta hyökkääjältä tarvitaan ilta toisensa jälkeen tehoja, mikäli Ilves mielii napata viimeisen pudotuspelipaikan.

Ville Viitaluoma #39 |

Keskushyökkääjä

Viitaluoma iski vaasalaisten edellisessä ottelussa kaksi maalia. Johdattaako kokenut keskushyökkääjä joukkueensa voittoon?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Sport tarraa pudotuspelipaikkaan
Tampereella nähdään kuuden pisteen ottelu, kun Ilveksen vieraaksi saapuu kymmenennen sijan Sport. Molempien joukkueiden otteissa on näkynyt merkkejä pudotuspelien saapumisesta, sillä taistelu on äitynyt entistä tulisemmaksi. Ilves on ollut eritoten kotona vaisu, eikä tilannetta helpota edellisen päivän ottelu Lappeenrannassa. Sport nappaa voiton viimeistään jatkoajalla.
2
2 3