Kaksi kulmakiveä näyttävät sarjan suunnan Jyväskylässä

LIIGA / Ennakko
Vierasjoukkueet ovat olleet kahdessa ensimäisessä ottelussa vahvempia.
Lauantai-ilta tarjoaa Jyväskylässä puolivälieräsarjan kolmannen osaottelun. Sarjasta on nostettavissa isoja teemoja jo sarjan alkuvaiheissa.

JYPin ja HIFK:n puolivälieräsarjaa on pelattu kaksi ottelua. Molemmissa otteluissa kotijoukkueet ovat olleet niskan päällä, mutta vierasjoukkueet ovat kairanneet voitot. Molemmilla kerroilla voittolukemat ovat olleet 2−1, tosin Helsingissä JYPin hyväksi vasta jatkoajan jälkeen.

Päähuomion sarjassa ovat varastaneet maalivahdit, kun sekä Kevin Lankinen että Jussi Olkinuora ovat joukkueidensa vieraspeleissä kannatelleet joukkueitaan vaikeina hetkinä. Toistaiseksi odotettua etua maalivahtiosastolla ei ole muodostunut HIFK:n eduksi.

Avainasemassa molemmissa voitoissa onkin maalivahtipelin lisäksi tylyys. Voittava joukkue on molemmilla kerroilla luonut vähemmän laadukkaita maalipaikkoja.

Pelin tason kannalta nopea ratkaisu perjantain jatkoajalla oli tärkeä seikka, sillä rasitus jäi pienemmäksi ja palautumisaika suuremmaksi. Tämä lupailee laadukasta kiekkoiltaa.

Jyväskylässä erityisseurantaan lähtevät kaksi asiaa, jotka ovat suuressa roolissa sarjan suunnan näyttämisessä.

Toipuminen tappiosta

Keskiviikkona JYP hävisi hallinnasta huolimatta, ja iski Helsingissä pöytään vakuuttavan työnäytteen. Pelokkuutta tai arkuutta aktivoituneen HIFK:n vieraana ei ollut aistittavissa, vaan nähtävillä oli myös pelirohkeita ratkaisuja.

HIFK tuhlasi perjantaina ison tukun maalipaikkoja. Tuhlailun yhteydessä esille nousi kehonkieli, joka vaikutti hetkittäin turhautuneelta ja epävarmalta. Tuhlailun jälkeen päätöserässä syötöt alkoivat karata ohi osoitteesta, vaikka tasoitusmaali tasoittikin kokonaisuutta.

JYPin puolella yksi iso ongelma läpi kauden on ollut päätöserän takaiskuosumat. Perjantaina selkärangan napsahtamista ei ollut nähtävillä, vaikka myös jyväskyläläiset tuhlasivat tukun paikkoja. Itsevarmalla ja kärsivällisellä omaan sapluunaan luottamisella irtosi tärkeä vierasvoitto.

Nyt helsinkiläisten pitäisi onnistua tekemään sarjan toinen vierasryöstö kovan pettymyksen jälkeen. Asetelma on kaikkea muuta kuin helppo.

Kuka nollaa kenet?

Pudotuspeleissä nähdään usein korostuvaa peluutusta, kun tietyt kolmikot lähtevät pelaamaan tiettyjä ketjuja vastaan. Ensimmäisessä puolivälierässä suurimman huomion varasti Antti Suomelan kolmikon säännöllinen peluutus HIFK:n Patrik Carlssonin johtamaa kolmikkoa vastaan.

Tällä peluutuksella Suomelan ketju jäi melkolailla pimentoon, kun taas Carlssonin kolmikko vastasi molemmista HIFK:n maaleista. Helsingissä peluutus oli hajanaisempaa, ja osittain tämän johdosta Suomelan johtama ketju oli näkyvämmin esillä. Voisikin olettaa, että ruotsalaisten ja Juha-Pekka Haatajan muodostamaa kolmikkoa nollaamaan lähtisi Juha-Pekka Hytösen ketju.

Selvemmin puolustavaksi ketjuksi roolitettu ketju antaisi JYPille lisää voimavaroja laadukkaaseen hyökkäyspelaamiseen. Molempien joukkueiden viimeistely on ollut toistaiseksi kauttaaltaan melko kehnoa, mutta tällä saralla JYP voisi kotiedun turvin saada kaipaamansa etulyöntiaseman.

Seuraa Heitä

Juha-Pekka Haataja #72 |

Laitahyökkääjä

Kokenut hyökkääjä on tehnyt arvokasta näkymätöntä työtä, ja siinä ohessa kirjauttanut kahteen otteluun tehot 1+2. Haataja täydentää ruotsalaiskaksikon peliä loistavasti.

Juuso Puustinen #71 | JYP

Laitahyökkääjä

Puustisen ruuti on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussa märkää laadukkaista paikoista huolimatta. Odottaako ketsuppipullo poksahtamistaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYP nappaa toisen kiinnityksen
JYP hävisi avauskohtaamisen hallinnastaan huolimatta, mutta tasoitti sarjan perjantaina, vaikka HIFK ottelussa olikin niskan päällä. Jyväskyläläisryhmän aktiivinen peli tuotti ongelmia avauspelissä HIFK:lle ja JYPin tehottomuus pelasti helsinkiläisjoukkueen. Jos pelin kuva on samanlainen myös lauantaina, iskee JYP vääjäämättä jossain vaiheessa. HIFK:kin saa oman hyökkäyspelinsä ansiosta tilaisuuksia hyökkäyspäässä, mutta JYP jauhaa voittoon tarvittavat osumat.
2 3
1 2