Maaginen kolmonen ja muita mikkeliläisiä oikkuja

LIIGA / Ennakko
Jukurit ei ole onnistunut saamaan kaivattua tulosta.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
JYP saa perjantai-iltana vieraakseen heikkovireisiä mikkeliläisiä. Kovaa taistelua ei ole palkittu pisteillä, eikä Jyväskylässäkään muutoksen tapahtuminen vaikuta kovin todennäköiseltä.

Vaikeamman jakson jälkeen JYP on löytänyt jämäkkyyden omaan pelaamiseensa. Tasapainoisuus läpi 60-minuuttisen on tuonut kolme voittoa peräjälkeen, kun viimeisimpänä kaatui Sport viime lauantaina lukemin 5−2.

Myös Jukurien edellinen ottelu oli lauantaina. Edellisessä ottelussa katkennut tappioputki ei kantanut toiseen peräkkäiseen voittoon, vaan Ässät nappasi pisteet 3−2-voitolla.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Molemmissa otteluissa jyväskyläläiset ovat olleet etevämpiä yhteismaalein 6−1. 

Ratkaisukohdat

Ottelun kulminaatiopisteeksi muodostuu Jukurien puolustuspelaamisen kestävyys. Mikkeliläiset ovat läpi kauden olleet altavastaajia otteluissa, kun vastustaja on pystynyt pitämään ottelun virtausta hallussaan. Sinnikkäällä taistelulla lukemat ovat kuitenkin pysyneet jatkuvasti tasaisina, muutamia yllätyksiä unohtamatta.

Tätä seikkaa korostaa JYPin viime aikoina löytynyt kärsivällisyys, kun tasapaino on pysynyt, vaikka tuloksen syntyminen venyisikin ottelun päätöserään. Tämän puuttuminen maksoi JYPille tukun pisteitä erityisesti lokakuun aikana, kun yksilösuoritukset eivät kantaneet liigan alkukierrosten tavoin.

JYP tuleekin otteluun varmasti nälkäisellä asenteella, sillä perjantain kamppailu on sille viikon ainoa. Aktiivinen riistopelaaminen kentän joka osa-alueella laittaa esimerkiksi Jukurien pelin avaamisen yhteen kauden kovimmista haasteista. 

Jukurien iskun hetki koittaakin heti ottelun alussa, sillä ne ovat olleet myös JYPille vaikeita. Jokaisella osa-alueella otteluun altavastaavana lähtevälle Jukureille nopea onnistuminen olisi valtava helpotus selvää isoveljeä vastaan. Tämä helpottaisi myös vaikeiden hetkien välttämistä, mikä on viime aikoina koitunut monesti mikkeliläisten kohtaloksi.

Erikoista

Jukurien kauden taikanumeroksi tällä kaudella on muodostunut kolme. Esimerkiksi viidessä edellisessä ottelussa voittava joukkue on iskenyt kolme maalia. Myös molemmissa joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa JYP iski kolme maalia Jukurien verkkoon. 

Isoveljen ja pikkuveljen asetelma joukkueiden välillä on ollut korostuneen selvä. Joukkueet ovat kohdanneet keltapaitojen nykyisen liigavisiitin aikana kymmenen kertaa, ja pisteet on jaettu JYPin eduksi 26−4. Voittamisen kulttuurin jakautumisesta joukkueiden välillä kertoo se, että JYPin selvästä yliotteesta huolimatta ottelut ovat päättyneet vain kahdesti yli kahden maalin erolla.

Maalijuhlia mikkeliläisten otteluissa ei juuri ole nähty, sillä tällä kaudella yli viisi maalia on tehty vain kuusi kertaa. JYPin otteluissa vastaava maalimäärän ylitys on tapahtunut kymmenen kertaa.

Seuraa Heitä

Michel Miklik #18 |

Laitahyökkääjä

Suuren huomion keskellä JYPiin saapunut Miklík ei ole vielä saanut maalitiliään auki liigan puolella. Hyviä paikkoja on riittänyt, mutta itseluottamus ei ole viime kauden tasolla.

Joonas Kalliola #25 |

Laitahyökkääjä

Kalliola sai viime viikolla tärkeitä onnistumisia kolmen tehopisteen muodossa. Lisää pisteitä kaivataan Jyväskylässä, mikäli mikkeliläiset haluavat kiinni pistekantaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYP nyhtää pisteet
JYP on kärsinyt vaikeuksista ottelun aluissa, mikä avaa Jukureille iskun paikan. Isäntäjoukkueesta on muodostunut kuitenkin paha peikko mikkeliläisille, eikä alun yllätysmahdollisuudesta huolimatta illan tulos haiskahda vierasvoitolta. JYPin löytynyt pitkäjänteisyys auttaa tekemään tarvittavat maalit hapuilevia Jukureita vastaan.
3 4
1 2