Tirehtööri Kangasniemi tahtoo kieputella piristyneen KooKoon nurin - Hodgman poissa

LIIGA / Ennakko
Kangasniemi on ollut tehokas KooKoota vastaan.
KooKoo ja Pelicans kohtaavat lauantaina kolmesti, sillä liigakierrosta ennen pelataan myös alumniottelu ja Nuorten SM-liigan kamppailu. Illan pääottelussa panokset ovat suuret, sillä pelissä ovat kotietu ja pudotuspelipaikka.

Edelliset ottelut

Kummatkin joukkueet ovat pelanneet kuluvalla viikolla vain yhden ottelun. Tiistaina HIFK oli KooKoolle tyly isäntä, sillä helsinkiläiset veivät täyden pistepotin maalein 3−2. Pelicans puolestaan kaatoi torstaina TPS:n jatkoajan jälkeen maalein 2−1.

Paikasta kuuden joukossa unelmoivat lahtelaiset ovat menneet viime otteluissa vuoristorataa, sillä joukkue ei ole pystynyt nappaamaan perättäisiä voittoja. Neljästä edellisestä ottelusta peräti kolme on mennyt yli varsinaisen peliajan.

Sarjan neljänsinätoista olevat isännät käynnistivät edellisviikolla loppukiriä, kun joukkue kaatoi kotonaan sekä Kärpät että Sportin varsinaisella peliajalla. HIFK oli tiistaina KooKoota tehokkaampi, mutta kouvolalaiset ovat saaneet uuden vireen päälle.

Pelicans ja KooKoo ovat kohdanneet kuluvalla kaudella neljästi. Lahtelaiset ovat vieneet kamppailuista kolme. Maaleja on otteluissa tehty reilusti: Pelicans on iskenyt varsinaisella peliajalla seitsemäntoista ja kouvolalaiset seitsemän osumaa. Kauden ensimmäinen vääntö päättyi lahtelaisille peräti 8−0.

Ratkaisukohdat

Vierailijat ovat tehneet joukkueiden keskenäisissä kamppailuissa lähes tuplasti enemmän maaleja, mutta viime otteluissa tehokkuus on ollut hiipumaan päin. Kolmeen edelliseen otteluun osumia on varsinaisella peliajalla syntynyt ainoastaan kolme.

Pitkään tappioputkessa rämpinyt KooKoo on puolestaan osoittanut heräämisen merkkejä sen jälkeen kun joukkue kauppasi pelaajiaan. Kolmessa edellisessä ottelussa joukkue onkin tehnyt peräti kymmenen osumaa, vaikka kouvolalaiset ovat kamppaileet maalintekovaikeuksiensa kanssa koko kauden.

Jäljelle jääneet pelurit ovat ottaneet vastuuta, sillä kolmessa edellisessä ottelussa Juha-Pekka Haataja on iskenyt tehot 3+2. Anrei Hakulisen saldo on puolestaan 2+2, ja myös HIFK:sta Kouvolaan hankittu Panu Mieho on pelannut vakuuttavasti.

Vierailijoiden kärkipelaajat eivät ole viime aikoina jatkaneet aikaisempien viikkojen dominointiaan. Heikko ylivoima ja vähäiset maalit eivät ole auttaneet Pelicansia pisteiden nappaamisessa, mutta joukkue sai torstaina Turussa merkkejä paremmasta, kun Justin Hodgman ratkaisi ottelun upealla yksilösuorituksellaan. Hodgman kuitenkin puuttuu lahtelaisten riveistä lauantaina, joten vierasjoukkueen katseet kääntyvät tällä kaudella KooKoo-otteluissa tehokkaana häärineeseen Iikka Kangasniemeen.

Asetelmat lauantaiseen kamppailuun ovat mielenkiintoiset, sillä uutta energiaa saanut KooKoo yrittää vielä viime hetkillä saada otetta paikasta kymmenen parhaan joukossa. Lahtelaiset tavoittelevat puolestaan kotietua, joten helppoja pisteitä tuskin jaetaan. 

Aktiivisemmin pelaava kotijoukkue pystyy haastamaan Pelicansin, mutta vierailijoiden tehopelaajat ja Karri Rämö saattavat olla isännille liikaa.

Juttua muokattu klo 13.59: Otsikkoa muutettu, ja juttuun lisätty tieto Hodgmanin poissaolosta.

 

Seuraa Heitä

Iikka Kangasniemi #4 |

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä on tehnyt pelkästään KooKoota vastaan tehot 3+4. Kangasniemi heräsi myös hetken kuivan kauden jälkeen torstaina Turussa alustamalla joukkueensa tasoitusmaalin.

Panu Mieho #63 | Timrå

Keskushyökkääjä

Mieho on ollut iso piristysruiske kouvolalaisjoukkueeseen. Hyökkääjä on tehnyt kolme pistettä uuden joukkueensa riveissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KooKoon henki ei kanna Pelicansia vastaan
KooKoo pyrkii vielä kovasti taistelemaan viimeisestä pudotuspelipaikasta, vaikka joukkue myikin suurimpia tähtiään. Esimerkiksi Panu Mieho on noussut kouvolalaisten eturintamaan. Pelicans puolestaan on osoittanut potentiaalinsa kevään mustaksi hevoseksi, eikä laukka pääty lauantainakaan.
0 2
3 4