Riittääkö Rendulicin vire Pelicansille?

LIIGA / Ennakko
Borna Rendulicin alkuviikko on sujunut erinomaisesti, jatkuuko vire tänään?
Kuva © Pasi Lepola (www.pasilepolaphotography.com)
Viime kaudella Pelicansin puolivälierissä pudottanut KalPa saapuu lauantaina Lahteen hakemaan kauden toista vierasvoittoaan. Pelicans on tällä kaudella ollut voittamaton kotonaan avauskierroksen Sport-tappiota lukuun ottamatta. Lauantaina on kuopiolaisten vuoro yrittää katkaista lahtelaisten orastava kotivoittoputki.

Pelicansin viikko on sujunut tuloksellisesti vähintään kohtalaisesti, sillä kahdesta vieraspelistä on saaliina yhteensä neljä pistettä. Tämä siitäkin huolimatta, että erityisesti Lukko-pelistä enemmänkin kuin piste olisi ollut tarjolla. Pelicans hallitsi kenttätapahtumia Raumalla, mutta heikko viimeistely koitui lopulta jatkoaikatappioksi. Toisaalta lahtelaisten oma puolustuspelaaminen on onnistunut viime peleissä erinomaisesti.

KalPa puolestaan aloitti viikkonsa nihkeällä kotivoitolla Jukureista, mutta joutui perjantaina toteamaan Sportin paremmaksi. Tasaviisikoin KalPan peli Sportia vastaan ei tuottanut tulosta, mutta kahden ylivoimamaalin turvin joukkue taisteli voitosta päätöserän loppupuoleen asti.

Kuka pelikaaneista pääsee ennakkovalokeilaan?

Erityisesti taikauskoisten kannattaa seurata Lahden jäähallin otteluennakkoa, sillä tällä kaudella haastattelussa ollut pelaaja on ollut ottelun parhaimmistoa. Viime viikon SaiPa-pelissä tämän todisti Miska Siikonen hattutempullaan. Lauantaina haastateltavaksi voisi ottaa esimerkiksi Joel Mustosen, joka on ollut ennakko-odotuksiin nähden vaisu. Kärkiketjun hyökkääjänä yhdeksässä pelissä saavutetut pisteet 0+1 eivät ole vastanneet odotuksia.

Kaiken kaikkiaan Pelicansin alkukausi on ollut joukkueelle tuloksellisesti hyvä, vaikka henkilökohtaisella tasolla suuria yllätyksiä ei ole nähty. Kenties positiivisin yllätys on ollut Joona Voutilainen tolppien välissä. Janne Juvonen lähti kauteen selkeänä ykkösmaalivahtina, mutta Voutilainen on pelannut puolet otteluista ja noussut taistelemaan aloittavan maalivahdin paikasta. Voutilainen on aloittanut kolme edellistä ottelua ja lienee aloittava maalivahti myös lauantaina.

Borna Rendulic alkaa lunastaa hänelle kaavattua maalintekijän roolia. Tiistaina Hämeenlinnassa Rendulic iski kaksi maalia HPK:n verkkoon ja torstaina ulkomaalaisvahvistus teki Pelicansin ainoan maalin Raumalla. Alkukauden kultakypärä Iikka Kangasniemi on jäänyt tällä viikolla vaille tehopisteitä ja lisäksi joukkueelle tärkeä Antti Tyrväinen loukkaantui torstaina, joten siinäkin mielessä Rendulicin tehot ovat tulleet juuri oikeaan aikaan.

Pelicans on onnistunut vain kolmessa ottelussaan tällä kaudella tekemään ylivoimamaalin, joten erikoistilannepelaamisessa on paljon parannettavaa. Toisaalta viime viikkoisessa SaiPa-ottelussa ylivoima onnistui peräti viisi kertaa, mikä osin oli SaiPan heikon alivoiman ansiota.

Vahvistuksilta odotetaan enemmän

Vierailija KalPa ei ole alkukaudesta onnistunut toivomallaan tavalla, erityisesti hyökkäyksessä on ollut parantamisen varaa. Kuopiolaiset ovat onnistuneet tekemään enemmän kuin kaksi maalia vain kahdessa pelaamassaan ottelussa. Pisteitä on tullut, kun myös vastustaja on onnistuttu pitämään nollilla. Tästä viimeisimpänä osoituksena tiistain voitto Jukureista jalkapallolukemin 1-0.

Tuossa ottelussa KalPa onnistui katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa Dennis Godlan johdolla. Juuri Godla on ollut KalPan alkukauden onnistuja, mutta toisaalta perjantai-iltana pelattu peli ja siihen päälle vielä bussimatka Kuopiosta Lahteen saattavat antaa Riku Heleniukselle näyttöpaikan tänään.

Jos Pelicansin ulkomaalaishankinnat näyttävät onnistuneen viime kierroksilla, samaa ei voi sanoa kuopiolaisten vahvistuksista. Alkukierroksilla KalPan tehokkaimpiin kuulunut Alex Lavoie on joutunut viime peleissä katsomoon heikkojen otteidensa takia. Perjantaina takaisin kokoonpanoon päässeen Lavoien otteet eivät vakuuttaneet tehotilaston näyttäessä lukemaa -3.

Toisaalta Balazs Sebok onnistui perjantaina kahden tehopisteen (1+1) arvoisesti ylivoimalla ja samaa tarvitaan myös lauantaina, mikäli KalPa mielii taistella voitosta.

Seuraa Heitä

Joel Mustonen #40 | Örebro

Laitahyökkääjä

Yhdeksän ottelua, tehot yhteensä 0+1. Lunastaako Mustonen lauantaina häneen kohdistuvia odotuksia?

Balázs Sebők #86 |

Keskushyökkääjä

Eilen molemmissa KalPan maaleissa mukana ollut unkarilainen yrittää jatkaa pisteputkeaan lahtelaisten kustannuksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

KalPa kokee toistamiseen lintulauman vahvemmaksi
KalPa hävisi perjantaina kotiluolassaan Sportille suurin numeroin, kun taas Pelicans vietti välipäivää Lukko-tappion jäljiltä. Lahden lauantai-illassa nähdään varmasti energinen pelikaanilauma, joka iskee KalPan virheisiin armotta. Koska näitä virheitä tulee myös runsaasti, lahtelaiset marssivat tärkeään voittoon.
4
1 2