Tuleeko taas turkkipöllyä? − Ilves haastaa ailahtelevan Tapparan neljättä kertaa

LIIGA / Ennakko
Tämän kauden paikallispeleissä Tappara on hallinnut kenttätapahtumia Ilveksen kompuroidessa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves lähtee kauden neljänteen Tampereen paikallisotteluun selvänä haastajana, sillä Tappara on murskannut tupsukorvat edellisissä koitoksissa. Hallitseva mestari voitti ensimmäisen isännöimänsä paikallistaiston 8−1. Molemmat joukkueet ovat pelanneet viime aikoina pirteästi, mutta kummankin otteissa on ollut mahalaskunsa.

Kolme aikaisempaa kohtaamista tamperelaisjoukkueen välillä ovat päättyneet 3−0, 8−1 ja 4−1 − kaikki Tapparan eduksi. Ilveksellä ei ole ollut juuri osaa eikä arpaa pisteiden jaossa. Maalivahtipeli ja ratkaisukyky ovat olleet vahvasti Tapparan heiniä tällä kaudella.

Tappara on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä, mutta voittopeleistä kaksi on venynyt yli kolmen erän. Tappiollisessa kamppailussa kirvesrinnat hävisivät vierasottelun Vaasassa Sportille nolosti 4−0, joten vaikka tulokset ovatkin olleet joukkueelle kohtuullisen positiivisia, ei peli-ilme itsessään ole ollut kauttaaltaan riemullista.

Ilves sen sijaan on voittanut viidestä ottelustaan kolme, ja jäänyt pisteittä vain kerran. Lisäksi joukkueen peli on näyttänyt siltä, että sillä voisi saavuttaa nähtyä paljon parempia tuloksia. Sami Sandellin johtama ketju on ollut pitkään hyvässä vireessä, ja Otto Koivula sekä tuore vahvistus Bill Thomas ovat tuoneet oman mausteensa Ilveksen tekemiseen. Puolustuspelissä sen sijaan on ollut toivomisen varaa, sillä maalivahdit Antti Lehtonen ja Riku Helenius ovat jääneet melko yksin torjuntatöissään.

Kuten aiemmat paikalliskamppailut ovat osoittaneet, molemmille joukkueille avautuu ottelun tuoksinassa maalipaikkoja tarpeeksi voiton ratkaisemiseksi. Toistaiseksi Ilves on hyytynyt tilanteissa, jossa kiekko olisi pitänyt räpsäyttää rysään.

Myös tuomaritoiminta on herättänyt keskustelua aiemmissa otteluissa. Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi totesi, ettei tuomaristo puhunut hänelle tekemistään ratkaisuista mitään. Ilves-luotsi oli myös pettynyt joukkueen suoritustasoon.

− Pitää varmaankin mennä ensimmäisenä lumihankeen päästämään pahimmat höyryt pihalle, veisteli Kivi toimittajien uteluihin huomiseen otteluun valmistautumisesta. Ei tässä paljon posiitivisia asioita löydä. Niin paljon on asioita mielessä, mitkä eivät toimi, analysoi Kivi tuolloin 4−1-tappioon päättynyttä kamppailua.

Tappara-pääkäskijä Jukka Rautakorpi on ollut luonnollisesti tyytyväinen mies paikallisotteluiden jälkeen, mutta taannoinen Sport-nöyryytys sai hänetkin mietteliääksi.

− Aina on suhteessa asiat toinen toisiinsa. Vastustaja paransi ja meillä oli laskeva käyrä, sen takia meillä oli nolla tehtyä maalia. Toinen puoli oltiin huonompia kuin vastustaja, ja sen takia hävittiin tänään, Rautakorpi luonnehti Sport-Tappara-ottelun jälkeisiä tuntojaan.

Erikoistilanteet saattavat nousta normaalia suurempaan arvoon joulutauolta palatessa, kun joukkueiden valmistautuminen lienee varsin repaleinen vasta päättymässä olevan juhlapyhän vuoksi. Mitään uusia ja mullistavia kuvioita tuskin nähdään, vaan selkärangassa olevat taktiset ratkaisut tulevat olemaan avain voittoon. Viiden viime ottelun kuntopuntaria tarkasteltaessa Ilveksen ylivoima on ylivoimaisesti Liigan huonointa − alle 10 prosenttia.

Tapparan ylivoima sen sijaan on Liigan kolmanneksi kovavireisintä lukemalla 35,29%. Alivoimat ovat molemmilla 77 prosentin luokkaa. Ilvekselle on ensiarvoisen tärkeää saada ylivoimansa ruotuun, mikäli joukkue haluaa edes haaveilla ensimmäisistä pisteistään Tampereen paikalliskamppailussa. Tupsukorvien urakkaa ei helpota se, että sen nuori tähti Koivula on alle 20-vuotiaiden MM-kisamatkalla Buffalossa yhdessä toisen hyökkääjän Joona Koppasen kanssa.

Seuraa Heitä

Jere Karjalainen #21 | Augsburger Panther

Laitahyökkääjä

Tapparan ykköspyssyksi nousemassa oleva Karjalainen ei paistattele isoissa otsikoissa, mutta vastustajan on otettava tämä pienikokoinen pakkaus vartiointiin, mikäli he haluavat pitää verkkonsa puhtaana.

Bill Thomas #37 |

Oikea laitahyökkääjä

Kokenut hyökkääjä pääsee irti ensimmäistä kertaa paikallisottelussa. Thomas on esiintynyt pelaamissaan otteluissa hyvin, tuoden Ilveksen hyökkäykseen yhden vaihtoehdon lisää. Thomasin kokemus saattaa olla yllättävänkin tärkeä elementti taistelussa ensimmäisistä paikallisottelupisteistä Ilveksen osalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Viihdyttävä näytös päättyy Tapparan voittoon
Tampereen paikallisissa on menty tälle kaudella Tapparan askelmerkein. Ilveksen viitteet paremmasta pelistä tuovat otteluun jännittävän lähtökohdan. Hyökkäyksen avainpelaajien noussut itseluottamus nostaa maalimääriä, mutta virhealttius puolustuspäässä kallistaa vaakakuppia Tapparalle. Tappara nappaa jälleen yhden voiton.
4 5
2 3