JYPin juna puksuttaa kohti kevättä, mutta kääntyykö Tapparan kelkka ajoissa?

LIIGA / Ennakko
Tapparan kontatessa Jyp on hiipinyt ohi sarjatalukossa
Kuva © Jarno Hietanen
Runkosarjaa on jäljellä reilut 10 kierrosta ja taistelu kotiedusta pudotuspeleihin käy kuumana. Keskiviikon ainoassa ottelussa iskevät yhteen sarjataulukon sijoilla kolme ja neljä majailevat JYP ja Tappara, jotka molemmat varmasti hamuavat sarjapisteitä omaan laariinsa.

Erityisesti Tapparalle voitto edelle kiilanneesta JYPistä olisi elintärkeä. Alavireisesti sujuneen tammikuun myötä ero perässä tuleviin joukkueisiin on kutistunut olemattomiin eikä tamperelaiset voi pitää pudotuspelien kotietua itsestäänselvyytenä.

Ennen kaikkea edellisviikonlopun tuplatappio HIFK:lle lisäsi painetta kirvesrintojen hartioilla. Voittojen myötä HIFK hilasi itsensä jo kahden pisteen päähän Tapparasta ja on hyvän vireensä ansiosta paha uhka Tapparalle taistelussa kotiedusta  

JYP nousi Sport-voitollaan pisteen tamperelaisten edelle ja vieläpä ottelun vähemmän pelanneena. Voitto Tapparasta tukevoittaisi Keski-Suomen ylpeyden asemaa liigan kolmossijalla.

Vuoden vaihteen jälkeen Tappara on voittanut ainoastaan neljä peliä kymmenestä. Kuitenkin monet otteluista ovat olleet tiukkoja ja päättyneet maalin erolla suuntaan tai toiseen. Maalinteko on ollut paikoitellen Jukka Rautakorven suojateille hankalaa alkukauden tapaan.

JYP taas on poistunut kaukalosta voittajana seitsemän kertaa samassa ajassa häviten vain kolme peliä. Maaleja JYP on mättänyt selvästi illan vastujaansa enemmän heiluttaen verkkoa viime perjantaina Turussa peräti seitsemän kertaa.

Ylipäätään JYP on tilastoissa näkyvämmin esillä kuin Tappara. Peräti kolme jyväskyläistä mahtuu pistepörssissä TOP 10 −listalle parhaan tapparalaisen Kristian Kuuselan ollessa vasta sijalla 23. Tappara toisaalta saa puolustukselta tukea pistetehtailuun JYPiä paremmin.

Valtikka tällä hetkellä JYPillä

Ottelun vähemmän pelanneena JYPillä on tällä hetkellä selkeä etulyöntiasema Tapparaan nähden kokonaisuutta ajatellen. Lisäksi jyväskyläläiset ovat olleet tällä kaudella niskan päällä keskinäisissä otteluissa. Sarjapisteet ovat kuluneen kauden osalta 2−7 vierailijoiden hyväksi.

Jos Tappara on ylipäätään pelannut maalin pelejä viime aikoina, JYPiä vastaan tämä on korostunut erityisesti. Tämän kauden kaikki kolme ja kaiken kaikkiaan peräti yhdeksän edellisestä 11 keskinäisestä kohtaamisesta on päättynyt yhden maalin erolla. Ainoastaan JYP on kahdesti onnistunut venyttämään voittonsa hieman suuremmaksi.

JYPin kärkiketjujen tehokkuus tunnetaan ja Tapparan puolustus tulee joutumaan koville. Joukkue kaipaisi puolustuksen tueksi sairastuvalta luottosentteri Juhani Jasua. Lisäksi Tapparalta puuttuu kokoonpanosta laituri Joona Luoto. JYP puolestaan lähtee otteluun ilman rouhijaosaston Miika Lahtea.

Kamppailusta voidaan odottaa tälläkin kertaa tiukkaa vääntöä. Varsinaisia maalikarkeloita tuskin on luvassa, mutta yleisön puolesta toivotaan, että tammikuun alun 1-0 lukemat eivät toistu.

Toisaalta on mielenkiintoista nähdä millaisella energialla JYP otteluun lähtee. Jyväskyläiset pelaavat tällä viikolla peräti neljästi, sillä CHL-pelien takia Tappara-peli siirtyi tähän ajankohtaan. Vielä energiaa kuitenkin uskoisi riittävän viikon toisessa ottelussa, etenkin kun vastassa on sarjataulukossa juuri kannoilla porhaltava Tappara.

Seuraa Heitä

Joonas Nättinen #9 | HV 71

Keskushyökkääjä

Turussa hattutempulla säväyttänyt Nättinen on kivunnut pistepörssissä jo sijalle 12. Jo nyt viime kaudella syntynyttä piste-ennätystään sivunnut Nättinen komeilee myös tehotilastojen kärkipäässä osoittaen osaltaan hyökkäyksen olevan paras puolustus.

Jere Karjalainen #21 | Augsburger Panther

Laitahyökkääjä

Joulukuussa maaleja mättäneen Karjalaisen ruuti on ollut märkää tammikuussa. Kiekko ei ole vuoden vaihteen jälkeen löytänyt tietään verkon perukoille kertaakaan Karjalaisen toimesta. Nyt olisi oiva tilaisuus Karjalaiselle palata parrasvaloihin ja ottaa joukkueensa reppuselkään.

» Lähetä palautetta toimitukselle